Lunta⛄
Lunta⛄
Lunta⛄
Eilen.
Aamulla, kun verhoja raotin, niin silmiini avautui valkea maa aamun hämärän hyssyn keskeltä.
Ja taivaalta tuprutti hiutaleita vain lisää ja lisää.
Silmissä syttyi lapsenomainen valo ja tuli heti jouluinen fiilis.
Eilisen aamupäivän lumi tuntui ensilumelta.
Sitä satoi kauniisti, kun ikkunan edessä istuin ja kirjoitin.
Suuret lumihiutaleet tanssivat ilmassa kuin jouluelokuvien sokerihuurteisissa kohtauksissa.
Olo oli kuin olisin heiluttanut edessäni sellaista kaunista lasikoriste-esinettä, jonka sisällä on vettä, ja kun ravistat sitä, pieni sisään rakennettu maisema onkin kimaltavan lumipyryn keskellä.
🍁 🎃 🎆
Viikonloppuna oli kekri- ja halloweenjuhlia monissa paikoin.
Itsellänikin on yleensä ollut joka vuosi jonkunlaista halloween-kemua, vaan nyt...nyt minä vain rauhoituin.
Saunoin, poltelin kynttilöitä ja söin savulohileipää ja palan porkkanakakkua.
Saunan jälkeen katselin järven takaa näkyvän kekri-juhlien ilotulituksen. Se oli hieno. Turhan kaukana vain kuvata. Ja lumisadekin oli muuttununut vetiseksi rännäksi, suotta olisin kameraa kastellut. Katselin vain ja nautin upeista isoista raketeista, jotka valaisivat koko taivaanrannan.
Hmmm--- ja ostinhan minä eilen ensimmäiset joulukonvehdit. Ihan pienen hassun rasian vain.
Niitä tänään tässä kahvikupposen kaverina mussuttelen...✨☆⛄
Voi ihana, mikä kuvakollaasi♥ ja oioioi siellä on jo päästy joulukonvehtien makuun...pitäisiköhän itsekin jo aloitella maistelut:)
VastaaPoistaKiitos ihana ♥
PoistaMun ensimmäinen vastaus kommenttiisi pomppasi näköjään jostain syystä tuonne ihan väärään kohtaan, vaan olkaat siellä! Mahtuuhan tuo olemaan. :D :D
Eli en voinut konvehtirasiaa vastustaa, kun se minua kassalle mennessä kaupassa katseli kutsuen :D Ja on se sanottava, ensimmäisissä joulukonvehdeissa on vaan sitä jotain...taikaa ja erityisen hyvää makua ;)
Minulta jäi sitten tänäkin vuonna "Halloween- krääsä" virittelemättä..En kehdannut tuonne ulos vesisateeseen ja kovaan tuuleen oransseja lyhtyjä sytytellä..Eikä kaikenmaailman otukset, hämähäkit, lepakot ynnämuut halunneet myöskään ulos tai muuten esille😕 Minä havahduin tänään siihen,että jouluun on enää vajaa kaksi kuukautta aikaa!! Ja arvaapas mitä, laitoin VIHDOINKIN tunnelma valoja ikkunaan!! Kellojen kääntämisen myötä se pimeyskin iski..Mukavaa alkavaa viikkoa! Toivottaa Kirsi-sisko
VastaaPoistaHeiii...!
PoistaSiitä se lähtee.
Tunnelmavaloista pikkuhiljaa vaan joulua kohti.
En tiedä, mutta tänä vuonna minä olen kyllä tosi hitaalla kaiken jouluntulemisenkin kanssa.
hmmm..josko pyhänpäivänä vaikka edes glögikauden aloittais ;D
Mukavaa alkavaa viikkoa siskoseni! ♥
Kiitos❤
VastaaPoistaHiih..oli niin houkuttelevasti kaupassa laiteltu konvehdit esiin, että en voinut vastustaa...☺🤗
Voi miten upea tuo kuvakollaasi♥ Ihana kun tuli ensilumi..se on aina yhtä odotettua:) On kyllä niin kaunista kun pikkuisen lunta maassa! Oijioi joulusuklaat on niin herkkua..(siis kaikki suklaa on:)) Mukavaa alkavaa viikkoa sinne♥
VastaaPoistaKiitos ♥♥♥
PoistaOn se jotenkin niin sykähdyttävää, kun ensimmäisiä kertoja maa on valkeana.
On valoisampaakin ja pehmeän näköistä: kuin untuvapeitteen alla olisi maisemat..
..kunnes, alkaa räntäsade ja kaikki on taas ruskeaa sohjoa :D
Tuo kuvakollaasi on niin upea!❤️
VastaaPoistaMe meinataan juhlia halloweenia tulevana viikonloppuna. Ihan vaan oman perheen kesken.
Oi sielläkin on jo joulukarkkeja ostettu.
Tänään meinaan paistaa vuoden ekat joulutortut.
Kivaa alkanutta viikkoa sinulle!❤️
Kiitos ♥♥♥
PoistaNiin tosiaan! Kerkiäähän sitä vietellä yhdistettyä halloween-, kekri ja pyhäinpäivää tulevanakin viikonloppuna!
On vähän ollutkin outo olo, kun jäi tänä vuonna halloweenipirskeet pitämättä.
Mutta eihän se ole myöhäistä vieläkään!
Ai että! Ekat joulutortut!!! Niissä on taikaa!
Kivaa - ja herkullisten joulutorttujen tuoksuista - alkanutta viikkoa Sinulle ♥!