Minulla oli pitkä tauko, kun en jaksanut blogimaailmassa touhuta.
Energia, motivaatio ja aika oli jotenkin täysin loppunut, enkä saanut tällä saralla mitään aikaiseksi.
Siksipä.
Mietin että mistä aloittaisin. Ja lamppu syttyi.
Päätin lähteä purkamaan kuluneita muistoja ja päiviä ensin vaatekaapin kautta.
Eli koko ensi viikko tulee postausta vaatekaappiini tirkistelyn kautta.
Kaikki vuodenajat.
Ei, enkä ole muotibloggaajaksi siirtymässä (huutonaurua...), mutta huomasin kesävaatteita talviteloille pakatessani, että vaatekaappi se vasta kertookin omaa muistojen kirjaa.
Sen lisäksi, että kertaan näiden vaatekuvien kautta omia kuluneita päiviä ja kuukausia, se on onnittelukooste luottovaatekauppiaalleni, jonka kivijalkaputiikki täytti juuri vuoden ja jonka löysin heti omakseni.
Siitä tuli kerralla luottovaatekauppani. Palvelu on yksilöllistä ja hyvää. Vaatteet sopivat minulle. Kauppias kuuntelee toiveeni ja osaa jo esitellä suoraan sellaiset vaatemallit ja uutuudet, jotka minulle voisivat sopia ja pukevat tämän
muumimammamaisen
lyhyen ja pyöreän varteni
niin nätisti kuin se suinkin on mahdollista.😆😂
Joten, rakkaat lukijani.
Tämä tuleva muotiviikko ei ole kaupallinen yhteistyö. Se on minun henkilökohtainen vaatevuoteni, vaatekaappini ja onnitteluni ihanalle Life Style La Lunalle.
🍃🍂
Mutta sitten vielä tähän päivään ja kuluneeseen viikonloppuun.
Eilen kävin shoppailemassa.
Yllätys yllätys. Ostin jo jouluunkin liittyvää sisustustekstiiliä ja pari käytännöllistä pöytä/jakkaraa, joihin saa kivasti kätkettyä kaikkea kodin irtosälää. Tai vaikka neulelangat ja työt.
Joulutekstiileistä vielä sen verran, että minullahan joulukausi avautuu huomenna eli lokakuun 1. päivä. 😃 Hillitysti, mutta kuitenkin. Eli hissunkissun glögit porisee, pasteijat paistuu, kodin tekstiilit vaihtuu, kulta, hopea ja kaikenlainen kimallus lisääntyy, kynttilät ja valot lisääntyy. Jouluaiheiset elokuvat täyttävät sunnuntai-iltapäivän lepohetken ja näin edespäin...
Tänään ohjelmassa päivällinen eli paistan haukimurepihvejä, joita tarjoan eiliseltä jääneen metsäsienikastikkeen kanssa. Aurinkokin rupesi pilkistämään ja ulkona on ihanan rapea sää. Mikäs tässä ollessa.
Leppoisaa sunnuntaita kaikille ♥
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kun kävit ja tervetuloa toistekin :)