syysloka

syysloka

sunnuntai 7. lokakuuta 2018

Lyhyt viikonloppu


Pieni huilipäivä tässä välissä. Ja maanantaina taas mennään rahan takii.😆

Olen nautiskellut pitkin päivää torilta ostamaani tuoretta luomuruisleipää.
Päälle sipaus ihan oikeeta voita. Ja kuppiin kahvia. Kuinka voi ollakin pienet asiat antoisia.

Eilen ja tänään on ollut upea ja kuulas päivä.
Aurinko helottanut, kuin edellisen päivän lumituiskua ei olisi ollutkaan.

Ihmiset olivat eilen todella hyväntuulisena liikenteessä.
Työpäivästä huolimatta oli oikein hieno lauantai.

La Lunassa soitti pianisti ja pianon rauhalliset sävelet sai ihmiset rentoutumaan.
Ostoksien teko oli itsellekin suorastaan elämys. Pieni ripaus luksusta tavalliseen ostokokemukseen!

Kiitos Hienosta päivästä luottovaatekauppiaalleni. ♥

Taas tuli löytöjäkin tehtyä. Odd Mollyn metsänvihreä tunika ja tuo kuvakoosteessakin vilahtava upea rannekoru 😍

Kerkesin valokuvaamaankin tasarahapäivien tunnelmia. Ja siksi en voi olla laittamatta tähänkään koosteeseen muutamaa kuvaa, vaikka muotiviikko minun blogissani on nyt tältä osin tässä ja välillä katsellaan taas tätä elämää muulta kantilta.

Ajatuksena jatkon postauksissa vielä olisi, että tulisi kertausta kuluneesta kesästä ja keväästä valokuvien myötä. Eli se on sitten sekalaista koostetta niin ruokaa, luontoa kuin muutakin sälää. Pääasia, ettei jäisi tyystin unholaan postaamatta jääneet kuukaudet ja tapahtumat kuvine ja tarinoineen. Blogipäiväkirjani kun tämä kuitenkin on.

Mitäs muuta, niin.!
Neulelangat ja puikot on taas kaivettu esiin.
Jospa näinä syysiltoina saisi jotain lämpöistä loihdittua.
Katsotaan.


lauantai 6. lokakuuta 2018

Muotiviikon päätös





Tänään vaatekaappini vuosikirja sulkeutuu.
( Siellä varmaan osa lukijoista jo huutaa hallelujaata, että no jo oli aikakin 😉😆)

Mutta vaatekaappini sulkeutuu kuitenkin hienoissa tunnelmissa.
On lauantai : suosikkipäiväni sekä Lifestyle La Lunan juhlaviikon hieno huipennus ja tasarahapäivät.
Putiikissa juhlitaan mm. tarjousten, musiikin ja uutuuksien parissa.
Eli; kannattaa kurkata sekä La Lunan verkkokauppa että facebook- sivut.💙💙💙

Tänään on työpäivä itsellä, mutta eiköhän juhlahumuunkin ennätä ja katsomaan vähän syysuutuuksia. Ja toivottavasti myös valokuvaamaan tunnelmia.

☃ ☃ ☃
Eilen satoi lunta!!!
Sitä tuli ihan reippaasti.
Aiheutti hankaluuksia, ihmisiä kaatui liukkaalla ja autoja ajeli ojaan.
Säätä päiviteltiin ihan joka suunnassa minne korvansa käänsi.

Iltapäivällä sade muuttui kuitenkin jo vedeksi.
..Mutta yhtä jännittävää se on näköjään aina, nähdä että minkä väristä se lumi tänä vuonna on.
Ja valkeaa näytti yhä olevan😉

perjantai 5. lokakuuta 2018

Perjantaipintaa



Eilinen päivä venyi-iiiiiiiii pitkäksi.
Töissä.
Ja illallakin oli kaikkea ylimääräistä.

Joten, kuvat ovat tänään sitä mitä ne ovat.
Eivät niin erinomaisia.

Mutta kuten eilen lupasin. Ainakin uusi talvi/syystakki on nyt jotenkin kuvissa.
Ja sehän tuli ostettua oivaan aikaan. Oli nimittäin tänä aamuna routa maassa ja lukotkin jo jäässä.

Jostain syystä on kiiltävä pinta, kulta sekä kimallus kiehtonut minua viime aikoina.
Mutta rehellisyyden nimissä, vastapainona ovat sitten vaatekaappiini löytäneet tiensä hillityt ja maanläheiset neuleetkin.  Olen kai jonkin sortin "mielialapukeutuja". Tai tilannepukeutuja :

Välillä tyyli on 
vähän ns. niillä rajoilla 
ja rosoinen, 
välillä taas eteerinen ja rauhallinen.

Kumpikin on kuitenkin aidosti minua: samettihupparissa lähdetään kuvaamaan vapaaotteluturnausta, herkissä neuleissa astellaan pitkin hiekkaisia kärryteitä utuisina aamuina ja "aina-siistissä" kukka-tai kuositunikassa kiidetään kiireisenä työpäivänä.

 🏁  🏁  🏁

Näin se on vaatekaappitirkistely kohta taputeltu.
Huomenna vielä koitetaan saada kuvattua ihan uusimmat hankinnat ja samaan koosteeseen ehkä ne suosikit, ja onnitellaan silloin vielä ihanaa Life Style La Lunaa, josta löytyy tähän minunkin mielialapukeutumiseen niin rajua kuin rauhallistakin vaatetta 😉💙💙💙





torstai 4. lokakuuta 2018

Talvea kohti


Talvi.
Sitä kohti mennään.
Ostin eilen uuden talvitakinkin, mutta en ehtinyt vielä sitä kuvata kunnolla. Mutta siitä tulee kuvaa huomenna / lauantaina, kun tämä "muotiviikkoni" huipentuu uusimpiin hankintoihin ja suosikkeihini.

Kummasti, kun lämpömittari näyttää aamuisin nollaa, alkaa villapuseroa ja neuleita päällensä kaivata ja ilman hattua ei tässä iässä ole puhettakaan että lähtisi liikenteeseen. 

Juhlakausi.
No sekin vielä.
Tänään kun lehtiä selaili ja pikkujoulukutsujakin alkaa tulla tupsahdella, tajuaa että sekin on alkamassa. Eli pikkumustaa joutuu hiljalleen kaivelemaan naftaliinista esiin.
Mutta mikä tärkeintä! Itselleni ainakin: Juhlahepenien aluspukeutuminen.
Kylläh!
Hyvät alusasut ja etenkin kurveja silottavat alushameet ja mekot. Onneksi ne on keksitty.😆

Tämä on ollut mielenkiintoinen ja erikoinen viikko.
Vaatepostaukset eivät ole minulle se tyypillisin itseilmaisun tapa. Mutta tämä on ollut erilainen ja hauska tapa. Vaihtelua luonto- ja ruokakuviin.

Vaatekaapin kautta voi elää todellakin koko vuoden, ja mielenkiintoista oli huomata, vaikkei sitä siinä hetkessä tajuakkaan, että vaatteita tulee osteltua vähän vuodenaikojen värien ja fiiliksen mukaan. Itsellä on näköjään ollut ihan selkeät värikaudet: kevään hempeista, kesän kirkkaiden kautta kohti syksyn ja talven tummempia sävyjä.

Tämä on ollut myös hyvä viikko tehdä ns. vaatekaapin inventaario.
Luopua vanhasta ja pistää kausivaatteet pesun ja tuuletuksen kautta odottamaan uutta kevättä ja kesää.

Pysytäänhän lämpimänä♥

Ps. Lifestyle La Lunassa on uusia ihania neuletunikoita ja -takkeja Italiasta. Jokaiseen maakuun ja tyyliin; ohuista neuleista muhkeisiin ihanuuksiin.♥

keskiviikko 3. lokakuuta 2018

Syksyn värejä


Syksy.
Pidän syksystä paljon.
Se on tunnelmien ja tummien värien aikaa.

Ja viileällä ilmalla on mukava pukeutua. Helteillä sitä jaksaa hädin tuskin kaapista jotain kepeää päällensä etsiä.

Mutta annapas olla syksyllä. Jaksaa taas miettiä asusteita ja laukkuja. Yhdistellä ja laitella kerroksia.

Syksyn vaatekaappiin minulle on uutena tuttavuutena tulleet kukkakuosit.
Voi voi kunpa tietäisitte. Nekin oli minulle aiemmin sellaista kuviota, että kiersin kaukaa. Vaan annappas olla nyt; pikkuisen kun minua rohkaistiin, että kokeileppas ihan huviksesi vaan... Niin olinkin aikani peilailtua myyty. Ja kuosia sitten löytyykin rekin verran taas niin että heilahti.

Minun täytyy vielä ihan lisää ja erikseen kehua nuita syyskukkamekkoja ja tunikoita. Ne ovat niin älyttömän mukavia päällä, kepeitä ja joustavia töissä. Ja! Kun vaihtaa korvikset ja kengät, voi painella samalla asulla iltamenoihinkin suoraan. Silittämättä siistejä.
Tykkään kovasti.

Niin, ja pitkät pehmoiset neuletakit kuuluvat minun syksyyni. Pari uutta. Taube ja vanha roosa löytyy tämän syksyn neuletakkilinjasta. Helppo yhdistellä esimerkisi noihin kukkamekkoihinkin.

🌂🌂🌂
 
Talitintit ovat olleet viime päivät villillä tuulella. Siitä tietää että syksy ja talvi kiristää otettaan. Riähkä joukko tinttejä nakuttaa ja naputtaa kaikkea; ikkunalaudoista terassituolin pehmusteisiin.

Tämä minun muumimamman muistelu- ja muotiviikko on saavuttanut puolivälin😃. Huomenna vielä kurkistetaan talveen ja perjantaina viimeisimpiin hankintoihin ja suosikkikeihin. Sitten palataan taas arkeen ja muihin kuviin.

Mutta! Lifestyle La Lunassa jatkuu vielä juhlaviikko. Siellä on ihania syysuutuuksia, joita voin lämpimästi suositella, ja huom! Ilman kaupallista yhteistyötä, pelkästään tyytyväisenä asiakkaana sen teen.

tiistai 2. lokakuuta 2018

Hellekesä ja mekkosuora


Kesä.
Kulunut kesä.
Yksi sana sitä kuvaisi. Kuuma.
Hiki virtasi, niin töissä kuin vapailla.

Veden ääret kutsuivat aina kuin mahdollista ja yllensä halusi helppoa sekä vilpoisaa.
Ihastuin tuohon trikoiseen raitamekkoon niin paljon, että ostin sitä 4 eri väriä.

Kaikenlaiset pellavavaatteet houkuttivat, ja etenkin sininen väri. Se tuntui kolmenkymmenen asteen helteiden keskellä viilentävältä väriltä ja näytti hyvältä päivettyneellä iholla. Pellavahaalari oli (ja on yhä), hauska ja rento kesävaatehankintani, josta tykkään kovasti💙

Jäätelöä tuli syötyä tänä kesänä enemmän kuin ehkä koskaan aikaisemmin!
Uusia makujakin tuli maisteltua, kuten tervajäätelöä. Se osoittautuikin oikein mainioksi herkuksi. Joku "viäräleuka" oli tokaissut että: "Se jäätelö ei sovi muuhun kuin suksen pohjaan."😆
Mutta olen eri mieltä. Hyvää oli.

Huomenna siirrytäänkin jo vaatekaapin syystunnelmiin.

Ps. Lifestyle La Lunan facebook sivuilla on muten uusimmat tarjoukset, koodit ja tiedot, laitan linkin tähän: https://fi-fi.facebook.com/lifestylelaluna/

maanantai 1. lokakuuta 2018

Muistelua ja muotia -viikko


Kevät.

Olen aina ollut hyvin musta-valkoinen ihminen, vähän ripauksella harmaata.
Ja kaikenlaisia vaaleanpunaisia ja roosanvärisiä vierastanut. Saati jos paidoissa tai asuissa on mitään röyhelöitä tai pitsiä. Nöy nöy. Ei mulle.

Vaan niinpä sitä ihminen muuttuu!
Salakavalasti se tapahtuu.
Ihan vaan yhdestä hempeästä röyhelötunikasta, joka vie sydämesi; siitä se alkaa.

Ja kohta huomaat, että kätesi ja katseesi suuntaa vaaleisiin pellavamekkoihin.
Ja sen jälkeen peli oli menetetty.
Kaapista löytyikin keväällä ja kesällä hempeitä neuleita, vanhaa roosaa ja parhaita malleja kaksikin kappaletta, eri väreissä.

Kaunis ja lämpöinen kevät meni siis keikkuen, melko vaahtokarkkimaisen kepeissä väreissä.
Kohti hikisen kuumaa kesää. Josta kerron lisää huomenna.

Kuten eilisessä postauksessa kerroinkin, vuoden aikana on elämääni astunut luottovaatekauppias.
Olen saanut niin hyvää ja yksilöllistä palvelua, sekä ennen kaikkea löytänyt itselleni sopivia, ihania vaatteita ja asusteita, että tämä kuluvan viikon vuosikoosteeni on samalla kiitos hänelle hyvästä palvelusta.

Toivotan hänen vuoden vanhalle kivijalkaliikkeelleen Onnea ja paljon hyviä tulevia vuosia!

Laitan tähän linkin, jos haluatte toisetkin käydä kurkistamassa mitä kaikkea kaunista täältä Life Style La Luna -putiikista löytyy, verkkokaupan puolelta. Tällä juhlaviikolla liikkeessä on joka päivä luvassa kivoja uutuuksia ja tarjouksia 💙💙💙.