Eilinen päivä venyi-iiiiiiiii pitkäksi.
Töissä.
Ja illallakin oli kaikkea ylimääräistä.
Joten, kuvat ovat tänään sitä mitä ne ovat.
Eivät niin erinomaisia.
Mutta kuten eilen lupasin. Ainakin uusi talvi/syystakki on nyt jotenkin kuvissa.
Ja sehän tuli ostettua oivaan aikaan. Oli nimittäin tänä aamuna routa maassa ja lukotkin jo jäässä.
Jostain syystä on kiiltävä pinta, kulta sekä kimallus kiehtonut minua viime aikoina.
Mutta rehellisyyden nimissä, vastapainona ovat sitten vaatekaappiini löytäneet tiensä hillityt ja maanläheiset neuleetkin. Olen kai jonkin sortin "mielialapukeutuja". Tai tilannepukeutuja :
Välillä tyyli on
vähän ns. niillä rajoilla
ja rosoinen,
välillä taas eteerinen ja rauhallinen.
Kumpikin on kuitenkin aidosti minua: samettihupparissa lähdetään kuvaamaan vapaaotteluturnausta, herkissä neuleissa astellaan pitkin hiekkaisia kärryteitä utuisina aamuina ja "aina-siistissä" kukka-tai kuositunikassa kiidetään kiireisenä työpäivänä.
🏁 🏁 🏁
Huomenna vielä koitetaan saada kuvattua ihan uusimmat hankinnat ja samaan koosteeseen ehkä ne suosikit, ja onnitellaan silloin vielä ihanaa Life Style La Lunaa, josta löytyy tähän minunkin mielialapukeutumiseen niin rajua kuin rauhallistakin vaatetta 😉💙💙💙
Oih! Kiitos!!!! <3 <3 <3
VastaaPoistaKiitos itsellesi ♥
VastaaPoistaja ! Huippu-upeaa huomista tapahtumalauantaita ♥
Hieno talvitakki! Tykkään!
VastaaPoistaNiin ihania vaatteita tuolla kaupassa!😍
Talvitakki oli niin ihana pukea tänä aamuna, kun kylmä, eiliset lumenrippeet ja viima oli vastassa aamutaipaleelle lähtijällä.
PoistaTykkään tosi paljon tästä takista. ♥♥♥
Ja! La Lunan tuotevalikoimasta♥♥♥.
On ihana kun löytää ihan ilman tuskailua itselleen kivaa, sekä rungolleen sopivaa vaatetta arjen ja juhlan iloksi.