Jäänyt blogipäiväkirja(t) taas toiselle sijalle ja lehdelle roikkumaan, kun allekirjoittanut touhottanut töiden lisäksi kaikenlaista.
Täytynee siis sunnuntain rauhassa pistää muistiin joitain kuluneen heinäkuisen viikon puuhasteluja.
On tullut kasvikuivuria käytettyä, tehtyä kotiin uusia hankintoja; viinicooleri, kastehelmi-sarjan lasinaluset, "rouhea", lasinen kynttilänjalka, jota en lakkaa ihastelemasta. Valo taittuu siitä niin upeasti, että sitä on pakko aina ohikulkiessaan pysähtyä katsomaan.
No, ei ole pelkästään tullut osteltua, vaan haukipulliinkin on hankittu tarveaineita, eli kalastusta ja veneilyäkin vähän harrastettu. Eilen kävin valokuvaamassa. Siitä reissusta tulee sitten joitakin valokuvia blogiin tulevalla viikolla, jahka kerkeän niitä läpi käymään. Mitäs muuta...pionit ovat tuoksuneet maljakossa huumaavasti, vaan nyt kuvaushetkellä alkavat jo olla ehtoopuolella nuo kukoistukset.
Säätila, se on ollut kyllä melkoisen vaihteleva. Välillä tulee vettä ja toisena hetkenä paistaa. Eilinen kuvausreissukin oli melkoista sahaamista, kun välillä sai ravata kuusien alle sadetta suojaan. Erikoinen kesä, tuntuu kuin se ei olisi oikein vieläkään alkanut. Ensi viikolle on luvassa edes vähän lämpöisempää säätä. Jäädä jännäämään miten käy.