Kaatuilua kinoksissa

No niin.
Nyt tuli, lunta niin että piisaa. Luultavasti ihan jouluun asti tätä valkeutta riittää.

Tuli niin paljon lunta, että aamulla lähti maa-alta.
Pyörän renkaiden alta muljahti aurausjäljen pehmeä polanne:
siellä oli emäntä maassa fillarin kanssa kyljellään,
polkemassa nietosten keskellä makuuasennossa kohti päivän töitä.

Semmoista.
Onneksi pehmeästi kaatua tössähdin.
Pikkusen olkapäässä tuntui, sekin viiveellä. Mutta ei mitään vakavaa.
Eräs vääräleuka tuttavani ensimmäiseksi kysyikin: " Eihän pyörälle käynyt mitään..?"

Kerran talvessa.
Se on perinne: pitää pyörälläkin kaatua.

Vihdoinkin

Sain joulua vähän enemmän laitettua.

On olkikranssi ovessa.
Hopealanka-asetelma askarreltu.

...ja piparminttukarkkikepit, niitä on on taas joka paikka pullollaan!!! 💝🍭🎀

Jos jotain minun joulussani on aina, niin ne ovat piparminttusauvat.
Niitä on kahvikupissa lillumassa, pakettien koristeina, kukka-asetelmissakin ja siellä täällä.

Ei ole joulua ilman raitaisia pikku-keppejä tässä tuvassa, ei.

Hyvää toista adventtisunnuntaita. ♥♥♥
 

Nietoksissa aatoksissa

Lunta tuli eilen reippaalla otteella.
Oli autoilijalla, pyöräilijällä ja jalkapatikkalaisellakin tekemistä muhjussa matkaa tehdä.

Mutta...tulipahan kerralla talvisen jouluisat maisemat.

⛄⛄⛄

Tänään olen miettinyt kuluvaa vuotta.
Tai oikeastaan kulunut viikko on saanut minut syvempiin mietteisiin. Mietteisiin siitä, että elämää ei oikeasti voi kovin tarkkaan suunnitella, ei edes viikkotasolla. Tai voi, mutta sitä havahtuu kyllä useammin siihen totuuteen, ettei se elämä sinun suunnitelmiasi kuuntele. Se tekee niinkuin haluaa.
Heittää kapuloita, kauheuksia tai suuria iloisia yllätyksiä matkallesi, jolloin elämäsi onkin kuin salaman iskusta ihan uusilla raiteilla tai ainakin hetkeksi ihan vinksin vonksin.

Ja vaikkei omassa elämässä tapahtuisi mitään ihmeellistä, niin läheisten tai tuttavienkin elämän kolhut ja yllätykset vaikuttavat väistämättä myös itseesi ja sinun elämääsi. Niin se vain on.

Kulunut viikko on ollut hyvä muistutus taas siitä, että ihmisen on hyvä elää jokainen hetki, läsnäollen ja aistit avoinna ja herkkinä. Pienet turhuudet ja nipotukset on hyvä unohtaa ja katsella kaikkea vähän armollisemmin. Kokonaisuutena, jossa pienet säröt ovat vain luonnetta tuovia ja kasvattavia osia.
Nauttia hyvistä asioista, tuijottamatta epätäydellisyyksiä tai niitä asioita, jotka eivät niin miellytä.

Siispä: Aistit avoinna itse ainakin nautin tänään valkoisesta hangesta, kynttilöiden liekkien loimusta, saunan lämmöstä, tippuvista hikipisaroista nenän päässä, ruuan tuoksuista ja mauista.
Sekä rakastan minulle tärkeitä ihmisiä, jotka on elämäni polulle heitetty (tai heittäytyneet), niin pyytettömästi kuin vain voin ja suinkin osaan.  

Nautitaan elämästä ja sen kauniista puolista.
Jk. Eikä stressata joulun tulostakaan. Se tulee kyllä ilman stressiäkin. Katsellaan vaikka tähtitaivasta hössötyksen sijaan...✨☆✨

Satanen täynnä

Suomen Satavuotisjuhlahumu alkoi jo tiistaina, pikkujouluhumun merkeissä.
Pakkasin kimpsut ja kampsut ja painelin kauniisiin maisemiin, hilpeään seuraan, sekä hyvän ruuan ja juoman pariin.

Pikkujouluhumu liukui luontevasti seuraavaan päivään ja runsaan myöhäisen aamiaisen jälkeen, itsenäisyyspäivää juhlistettiin savustamalla lohta supisuomalaisessa mökkitunnelmissa, rennosti villasukissa ja suomiverkkareissa ja kippistämällä kuplajuomaa.
Tietenkin katseltiin Tuntematonta sotilasta, ainakin toisella silmällä, ruokatouhujen ja puheen sorinan ohessa, välillä katseltiin hauskoja eläinvideoita ja lopulta kiskaistiin paljettimekkoa niskaan ja seurattiin linnan juhlia.

Kynttilöitä, lunta, paistia ja lientä, naurua ja maailman parannusta. Olipa mukavaa.
Onnea Suomi.