Itkemisen ilosta ja muustakin

" Ei pidä kadehtia sen ihmisen iloja, jonka suruja ei tunne."

Tämän lauseen luin joskus Rakel Lignelin haastattelusta, lieneekö hänen ajatelmiaan, vai jonkun muun, mutta minun ajattelulapaani se osui suoraan syötöstä. Koitan noudattaa tätä lausetta elämässäni ja olla kadehtimatta suuremmin mitään tai ketään, keskittymään vain omaan elämääni.
Tai tottakai jokainen, minäkin, tunnen aika ajoin kateutta ja sitä tunnetta, että olisipa minunkin asiani noin. Eikä siinä ole mitään pahaa, ellei sen tunteen anna vallata ja märättää itseään sisältäpäin, niin että ihmisestä tulee lopulta pahansuopa tai kaikille katkera ihmisriepu. Ohikiitävät kateuden hetkiset  koitan jalostaa käyttööni inspiraationa ja tavoittelemisen arvoisena motivaattorina. Ja jotkut asiat on vain yksinkertaisesti elämässä hyväksyttävä, että kaikkea halajamaansa ei vaan voi saada.

Sen sijaan, että käyttäisin kallisarvoista elämääni, muiden eloa, ulkonäköä tms. asioita kytätessä ja vatvoessa, tämä ihmislapsi koittaa iloita niistä hyvistä asioita mitä elämässään on. Sillä, jos niin ei tee, ihminen on aina ja ikuisesti onneton, eikä mikään elämässä tuo iloa. Ja kuten tuo alku lainauskin muistuttaa, kaikki ei ole ulospäin aina siltä miltä näyttää. Monella kateuden kohteella voivat asiat olla ulkokullan alla todella huonosti, sen yritän muistaa aina, jos jonkun eloa käyn liikaa kadehtimaan.

Mistä tämäkin ajatuksen virta taas sai alkunsa? No siitä, että eilen illalla, sängyssä pötkötellessäni, mietin sitä, että kun tässä päiväkirjablogissani koitan kertoilla ja poimia, erityisesti päivieni positiivisia hetkiä, niin näyttäytyykö elämäni lukijoille silloin liian virheellisenä; että kaikki päiväni olisivat vain yhtä iloa, riemua ja kameran kanssa ruusuilla tanssimista? Sillä sitähä ne eivät ole; elän remonttistressin, työasioiden stressaamisen, vähäunisuuden, väsymyksen ja vaikka minkä muidenkin elämisen murheiden ja haasteiden keskellä.

Näistä aatoksista tulin kuitenkin siihen tulokseen, että en aio tyyliäni muuttaa, sillä en halua jokapäiväisiä murheita korostaa, vaan päinvastoin! Kerään mielummin tänne itselleni ylös niitä ilomurusia, jotka auttavat jaksamaan välillä hyvinkin ahdistavaa arkea. Koska, niin se vaan (ikävä kyllä) menee, että ihan taatusti muistan vielä harmaahapsena esimerkiksi putkiremontin ja sen aiheuttamat unettomat yöt sekä sydämentykytykset, kun taas jonkun pienen, ihanan, nopeasti ohi menevän hetkisen, kuten vaikka eräjormelin kanssa patongin mussutuksen aurinkoisena päivänä, unohtaisin takuulla noiden ikävempien muistojen alle. (Vaan enpä unohda enää, kun on tuokin kiva  hetki, tänne kirjoihin ja kansiin kuvattu.) Ihminen kun on vaan ihminen, se muistaa negatiiviset tapahtumat herkemmin kuin positiiviset; etenkin silloin, kun ne positiiviset jutut ovat todella pieniä arjen iloja, kuten vaikka: hieno sää, onnistunut valokuva tai uudet verkkarit.

Minulla on tapa selvitä stressaavista ajoista siten, että vetäydyn, illan tullen, lähes täysin sosiaalisesta elämästä (esim. työelämän tai muun pakollisen kanssakäymisen jälkeen). Olen omissa oloissani jonkun aikaa nämä päivän jälkeiset iltahetket (minkä aikaa nyt mieleni ja kehoni tarvitsee, joskus siihen menee päivä, toisinaan viikkoja). Vetäydyn yksinkertaisesti itseeni, keräilen henkisiä voimia; mietiskelen, valokuvaan tai otan värikynät esille, katselen elokuvia ja pistän iltaisin puhelimen kiinni, kun en jaksa oikein jutella tai olla seurallinen, vaikka perusluonteeni iloinen ja sosiaalinen onkin.

Tälläkin hetkellä minulla on vähän semmoinen kausi, että yltiöseurallisuus ei vaan maistu; mielessä on niin paljon kaikkea käsiteltävää. Blogiin kerään kyllä talteen päivän pieniä piristeitä, tai tällä tavoin  jotain narisen ja horisen, mutta muuten olen hissunkissun käpertyneenä itseeni.

Pienistä iloista ja niiden tallentamisesta itselleni muistiin en siis aio luopua... sillä tiedän sen, että tulee vielä sekin päivä ja aika elämässä, että suurin ilo elämässä on päästä vain kello yhdeksältä nukkumaan (no, on se jo melkein nytkin😄). Vaan nyt puhelimet kiinni ja nauttimaan viikonlopusta. Epäsosiaalisesti ja kenenkään iloja kadehtimatta. I-ha-naa.

Jk. Tämän päivän ilot: uudet verryttelyhousut ja puolikas Runebergin torttu. (Toiset puolikkaat säästettiin ylkän kanssa sunnuntaille. Ostettiin ykköskappaleet torttuja molemmille ja pistettiin kuitenkin suut makiaksi, eli yksi torttu jo etuottoon tänään  kahvilla puoliksi: oltiin ostosreissun päälle ansaittu; menkööt perjantaipulla tai ahkeruuskahvit nimikkeellä😉)