syysloka

syysloka

torstai 2. helmikuuta 2017

Helmihulinoita vai mitä lie naksahduksia


Juu-u.
Lunta tupruttaa taivaan hämäryydestä ja tulppaanitkin vetelevät jo viimeisiään. Piti niistä vielä päivän ilo repäistä irti, eli varret poikki napsaista ja kukat pystyyn arkiseen ja matalaan pöytäasetelman, oliivivenettä hyväksikäyttäen.

Mutta, liekö hämärän päivän, ulkoilupukuostosten  vai kesänkaipuun nyrjäyttämänä, tuli hankittua kirkuvan punainen iso kassi; vielä oikein reilulla merkki-printillä. Ohoh...yleensä pyrin valinnoissani pysymään varmoissa, tylsissä, klassisissa väreissä ja perusjutuissa, vaan nyt naksahti. Ihastuin tuohon reiluun kassin retaleeseen kertalaakista. Virkistää jotenniin musta-valko-harmaata garderobiani kummasti. Puolustuksekseni totean, että oli alennuksessa ja muissa hankinnoissani pitäydyin maltillisissa väreissä. Ulkoiluasujen lisäksi tuli jo hankittua musta-valkea maksimekkokin kesäksi, alesta siis. Tässä nyt mietinkin, että jos oikein villiinnyn, niin saatanpa tuon kassin, maksimekon ja lyhyen nahkatakin yhdistää rennon hurjaksi kokonaisuudeksi esim. kesäiselle torikierrokselle. Mahtuu ainakin ostoksia.

Mitäs muuta, no herkuteltiin vähän, eli syötiin ylkän kanssa paahtopaistipatongit puoliksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kun kävit ja tervetuloa toistekin :)