syysloka

syysloka

lauantai 6. tammikuuta 2018

Paluuta arkeen



Tänään on ollut laiskanpulskea loppiaispäivä. Heräsin myöhään, söin viipyilevän aamiaisen ja nautin hitaasti pitkän kupillisen vahvaa kahvia.


Sitten aloitin joulutavararoiden pois rymsteeraamisen.
Se touhu laajenikin taas yleiseksi tavaroiden levittelykaaokseksi.

En ole edes ehtinyt tekemään vuosikoostetta.

Siispä.
Tein tänään kuvista nopeasti myös sellaisen.
Vähän erilaisen kuin tavallisesti.

Kuviahan olisi, paljon parempiakin kuin nuo, mutta nyt annoin fiiliksen viedä.
Nappasin ne, jotka ensimmäisenä sillä hetkellä huusi, että minä lähden tämän kuun kuvista mukaan.
Näillä siis, näin loppiaisena, kuvin laitettu viime vuosi pakettiin.






8 kommenttia:

  1. Kauniita kuvia!
    On kiva katsella kesäisiä kuvia.
    Aurinkoisia ilmoja odotellessa!
    Hyvää loppiais iltaa sinulle!❤️💕😊

    VastaaPoista
  2. Kiitos ♥
    Kuvia ehtii vuodessa kertyä.
    Koitan aina joulukuussa ennättää käydä kuvat läpi, vaan viime vuonna se jäi.
    Uutta kevättä ja auringonkurkistelua odotellessä on mukava katsella kesäisiäkin kuvia.
    Mukavaa sunnuntaita Sinulle! ♥♥♥ ☺

    VastaaPoista
  3. Liittyyköhän tähän loppiaiseen yleisemminkin tuollaiset tavaranplokkausilmiöt, sillä täälläkin joulutavaroiden pois kerääminen villiinnytti aloittamaan kaappien siivousta:D
    Anyway - love your pictures♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi apua!
      Minä en tiedä mitä oikein tapahtunut, vaan tähänkin kommenttiin vastasin jo aikapäiviä sitten, kännykällä tosin, vaan eihän täällä mitään nyt sitten näkynytkään.
      Olen taas ollut pitkän tovin erossa tästä blogista, nyt vasta katselin tilannetta ja huomasin.

      Olen pahoillani.
      Kiitos Ihana kommentistasi ♥♥♥

      Poista
  4. Ihanan laiskanpullealta päivältä kuulosti:)❤️ Voi että nuo sinun kuvat on ihan huikeita,niin kauniita

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ihana ♥♥♥

      Ja olen todella, todella pahoillani, että kommenttisi ja vastaukseni näkyvätä vasta nyt :(

      Poista
  5. Oi voi, mulle ei kunnian kukko laulaisi jos yrittäisin tehdä vuosikoostetta kuvista. En siis yritä. Mutta sun kokoelma on kyllä kiva. Monenlaista sitä vuoden aikana ennättää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koosteiden tekeminen on minusta niin ihanaa, MUTTA vain silloin kuin on aikaa ja rauhaa.
      Vuoteenkin mahtuu niin valtavat määrät ihania hetkiä joita on ikuistanut, että niiden kaikkien läpikäyminen vaatii jo ihan ylimääräisiä työtunteja :D :D

      Poista

Kiitos kun kävit ja tervetuloa toistekin :)