syysloka

syysloka

torstai 3. marraskuuta 2016

Pakkas-tiaisia

Kirkas pakkaspäivä ja tiaiset ovat olleet villinä. Ihan kuin olisivat miettineet, että miten saisivat sähkösavustimen johdon seinään ja lämmöt tulille :D
Seurasin sitä touhua verhon välistä kameran kanssa.

Itselläni on ollut tänään äärettömän vetämätön olo. On tullut todella huonosti nukuttua kellon siirtelyiden jälkeen, täytyy toivoa, ettei vaan ole jotain lenssua tai mitään muutakaan terveysmurhetta tulossa. Taidan olla tänään vain hyvin rauhallisesti, juoda teetä ja syödä kanakeittoa. Ei ole oikein muuhun hääräilyyn nyt tällä tiimalla energiaakaan. Järkikään ei juokse, ei. Jospa tänä yönä jo pääsisi normaalit yöunet ottamaan, niin ehkä sitä huomenna olisi taas kuin eri ihminen.



keskiviikko 2. marraskuuta 2016

Kiire on välillä korvien välissä

Jännityksellä on tänään odoteltu lumisadetta. Ei ole vielä toistaiseksi näkynyt. Tässä neljän aikaan, kun tätä kirjoitan, paistaa aurinko viime säteitään matalalta taivaanrannalta.

Ostosreissun jälkeen piipahdin samalla happihyppelyllä, kuvia ottamassa, kun oli sopivasti kirkas sääkin. Ananas keikkui kassissa ja oli jotenkin tunne, että on hirveä kiire, että pitää joutua..ja pitää keretä. Sitten vain havahduin: että minne minulla on oikeasti kiire!?
Ei tarkemmin ajateltuna yhtään minnekkään.

Kuinkahan monesti sitä on aiemminkin menettänyt monta hienoa ohikiitävää hetkeä, ihan vaan näennäisen kiireen takia. Ei mitään todellista kiirettä, vaan itse itselleen aiheutettua höpöhöpökiirettä.
Tiskit odottavat taatusti, ruokakin tulee omalla ajallaan, likapyykitkään harvoin alta karkaavat jne. hyvin monet asiat eivät ole oikeasti kiireellisiä, niistä vain tekee itselleen sellaisia.

Täytyy vähän taas skarpata ja paremmin erotella ihan oikeat kiireet "korvien väli" -kiireistä, niin elämäkin on letkeämpää ja sen kauneudesta saa niin paljon enemmän rauhoittuneena irti.

Siellä ulkoillessa sitten kiireettä ihastelin pientä tuohenkäppyrää, joka syksyn ja talven kamppailun keskellä, liehui kuin taistelulippu lehtien ja lumen tantereiden välissä. Ja hämmästelin, miten kesällä kirkkaan keltaisten nahkanappuloiden lailla loistaneet kasvit, olivat muuttuneet mustanpuhuviksi, taustanaan suven lämpöisen vihreän sijasta, marraskuinen ja kylmä sinisävy.


Ja nyt lähden mutustelemaan sitä ostamaani ananasta ihan kaikessa rauhassa.
Onko kiire..? Ei oo kiire:)

tiistai 1. marraskuuta 2016

Vielä näkyi auringonsäteitä

Marraskuu alkoi.
Eilen vielä aurinko näyttäytyi kuin yllättäen pimeyden keskeltä. Sitä hetkeä piti hyväkseen käyttää ja  kiiruhtaa rantaan kameran kanssa juoksujalkaa; kuvata kuulaita maisemia, ilman lunta ja pimeyttä. Hiekassa lupaus tulevasta keväästä ja kesästä. Kun reilu puolitoista kuukautta jaksetaan tätä pimeintä aikaa läpi kahlata, onkin jo taas talvipäivänseisaus, josta lähtien alkaakin päivät taas hiljalleen pitenemään.


Tällä viikolla sääennusteet kovasti jo lupaavat talven saapumista.
Entinen pieni lumipeite sulikin pois reilussa vuorokaudessa. Uusi kuukausi ja samalla vaihtui taas blogini perusasu, eli banneriin uusi Muumi-mietelause ja ajankohtaan sopiva kuva.
Ilmat viilenevät ja puikot kilkattavat kiihtyvään tahtiin aina iltaisin, sillä lämmintä tossua tarvitaan viluvarpaisiin