syysloka

syysloka

sunnuntai 13. elokuuta 2017

Street- ja homefood


Viikko vierähti taas vilkkaissa merkeissä.
Kiirettä piti, mutta onneksi oli kuitenkin sen verran aikaa, että ehdin kierrellä ja nauttia mm. kansainvälisestä tunnelmasta, eri maiden erikoisruokaherkkujen parissa.

Kerkesin myös kuluneena viikonloppuna viettää aikaa ystävien kanssa rokkitunnelmissa ja haukiburgereita väsäillen.

Säätkin suosi! Sekä perjantaina että lauantaina paistoi aurinko. Oli ihanaa nauttia kauniissa auringonpaisteessa virvokkeita,  nauraa niin että silmistä vesi tirskui ja vatsalihakset olivat krampata, kuunnella musiikkia sujuvasti mukana hoilaten..Hauska viikonloppu ♥ Voimaannuttava.




8 kommenttia:

  1. Täälläkin käväisi kovasti samannäköisiä kojuja kansainvälisten nmarkkinoiden aikaan. Kiva herkkuja oli ihastella, vaikka maistelut jäivät aika vähiin, sillä suomalaiset marjat kiilasivat edelle:)
    Kivalta kuulostavaa yhdessäoloa♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä oli muutaman päivän mittainen streetfood-tapahtuma. Tori täyttyi äärilleen erilaisista ruokakojuista. Oli kirjavaa ja iloista tunnelmaa, kun rokkikansa sekoittui kulinaristien kanssa sulavaksi väenpaljoudeksi. On ollut kyllä kiva viikonloppu:)

      Poista
  2. Sinulla on ollut hauska viikonloppu.
    Haukiburgeri näyttää niin herkulliselta. Nams!😋
    Täällä oli perjantaina helle päivä. Eilen ja tänään on satanut vettä.
    Muksaa alkavaa viikkoa!💕

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Naurattaa itseäni tuo burgerin kuva! Siis NIIN sysihuono kuva, mutta oli kiire syömään ja tarjoilemaan valmiita tuotteita, ettei siinä malttanut alkaa asettelemaan burgeria mallikelpoiseeen kuvakulmaan :D Mutta kuvasta huolimatta, hyviä olivat!

      Ihana, että on saatu nauttia lämmöistä. Täällä vielä lauantainakin sai auringosta iloita. Tänään sataa, mutta ei haittaa, niin kiva viikkis on takana.
      Mukavaa alkavaa viikkoa sinnekin! ♥

      Poista
  3. Ihanalta kuullosti ja näytti viikonloppusi <3 nam miten herkullinen tuo haukiburger <3 maistuis <3 Kivaa tiistai aamua <3

    VastaaPoista
  4. Tiistai-illaksi vierähti ennen kuin tännekin taas blogin puoleen ennätti, mutta kiitos, kyllä oli mukava viikonloppu ja burgerit teki kaikille hyvin kauppansa:)
    Mukavaa (keskiviikkoa kohti jo) menevää viikkoa♥

    VastaaPoista
  5. Hei, kiitos! Kiva kun tulit vierailulle :)Tulenkin tutustumaan Sinun blogiisi!

    VastaaPoista

Kiitos kun kävit ja tervetuloa toistekin :)