Salapuikkoja

Kuuntelin tässä männä viikkoina radiota, ja siellä oli juttua salaisista paheista.
Niitä oli muun muassa kyselty joiltakin politiikoilta,  näin kuntavaalien ajankohtaisuuden nimissä tietenkin.

Eräs politiikko oli sitten salaiseksi paheekseen maininnut: Puolukoiden syönnin.

Niii-in.
Missä se pahe siis on..? Silloin toki ymmärtäisin paheellisuuden, syntisen ja piilottelun häpeän tunteen moista harrastetta kohtaa, jos puolukoita syödään teelusikallinen, kera ämpärillisen kinuskikastiketta ja sängyssä selällään, toinen käsi taskussa.
Mutta näin ei ilmeisesti ollut, että puolukoita paljaaltaan vaan.

No, siinä rupesin sitten miettimään, että mikäs se olis oma salainen paheeni syömisten suhteen. Tyrskähdin vähän nauramaan, kun tajusin, että eivät ole nämä omatkaan salaiset paheeni mitenkään katu-uskottavia olleet viime aikoina, siis sellaisia, että on naiset ja lapset vietävä turvaan ja k-18 merkintää liitettävä kylkeen, kun paljastuskirjoitusta julkaisen.

Ainut paheenpuoleinen mainittava on, että olen huomannut viime aikoina käteni turhankin usein hamuavan pakastealtaan syövereitä ja sieltä sitten kalapuikkopaketti, jos toinenkin, on kärriini uinut. Se alkaa mennä hiljalleen jo paheellisuudeen puolelle, tuo pakastealtaalla ravaamis hommeli, juuuh. Mutta ei tälläkään paheella vielä paljon viitsi henkseleitä paukutella😉

Perjantaisin varsinkin, puikkohimo iskee nykyisin melkeinpä joka ikinen viikko.
No, ja..mikä tästä tekee sitten SEN salaisen paheen, on se, että yllätin itseni kerran iltamyöhään,  salaa paistamassa - ihan vain itselleni - parit puikot. Ja ne SALApuikot vasta hyviä olivatkin😆 Oikein kielletyn hedelmän makuisena, silmät kettumaisen viiruina, ne salapuikot mutustelin yökalsareissani ja onnellisena masuuni.

Onhan mulla, pentele soikoon, toinenkin salainen pahe!
Justiinsa tajusin. Käyn joskus yksin ollessani, hakemassa lusikallisen lakritsin makuista strösseliä leivontakaapista ja annan niiden papanoiden sulaa hitaasti suussa.

Arvatkaas mitä meillä tänään syödään..😉😋😄..se on perjantai ja olin pakastealtaalla taas...

Ajelua kaurapuurossa

Kaurapuurokelit.
Ne juuttaat on täällä taas.
Lunta tuli rutkasi ja perään saatiin suvikeliä, eli kadut ovat täynnä nuoskaa, joka muljuaa pyörän renkaiden alla veemäisesti.

Aamulla puuromaiset sohjot ovat yöpakkasen jäljiltä jäisiä muljuhuippuja ja päivällä poljet puuromaisessa lumitöhnässä, tuskan hiki otsalla, 3 metriä tunnissa, eteenpäin.
Mutta pyörää ei jätetä, eikä periksi anneta 😆

Jk. Hiphei! Eilen saatiin keitellä kultamitalikahvit, kun Niskasen Iivo hiihti maailmanmestariksi. Hieno homma.

Kaurapuuropyöräilyn jälkeen piti pitkästä aikaa rauhoittua pieni hetki värikynän varressa, aivot narikassa.

Maaliskuu maata näyttää

Se on taas uusi kuukausi alkanut.

Viime aikoina on lunta tullut tuutintäydeltä, välillä pakkanenkin paukkanut ja nyt on taas suojakeli aamulla tullut ovesta vastaan.

"Kevät keikkuen tulevi".

Löysin Luonnossa sivustolta tuolle sanonnalle seuraavanlaisia tulkintoja:

• Keväällä sään vaihtelu on suurta, vuoroin lämmin, vuoroin kylmä. Kevät on myös pariutumisen aikaa luonnossa, kuin myös neitojen keimailu ja kirmailu, pitäessään hauskaa. Lähde; Kalevalaisessa runoudessa?

• Kevät oli aikanaan ihmisille vaikea vuodenaika, ruokavarastot olivat tyhjentyneet talven jäljiltä. Nälkä oli, että näköä haittasi. Seurasi heikkouden tunne ja hoippuvaa kävelyä. Keväällä luonto herää eloon ja antaa uuden mahdollisuuden ravinnon keräämiselle. Saattaa juontua mahdollisesti 1600 -luvun lopulta, jolloin koettiin yksi suurista nälänhädistä. Silloin lähes kolmannes väestöstä menetti henkensä ravinnon puutteeseen.  

 

Eli keikkuen tuleva kevät saattoi siis tarkoittaa säiden vaihteluita, naisten keinuvia lanteita tai nälästä huojuvia kansalaisia. Mutta, niin tai näin...ei muuta kun lanteet keinuen kohti maaliskuuta, toivottavasti ei heikotuksesta heiluen kuitenkaan.
Ja jos ei keiku eikä keinu mikään muu, niin säätilat ainakin; se on niin nähty ja koettu 😆.