syysloka

syysloka

keskiviikko 1. maaliskuuta 2017

Maaliskuu maata näyttää


Se on taas uusi kuukausi alkanut.

Viime aikoina on lunta tullut tuutintäydeltä, välillä pakkanenkin paukkanut ja nyt on taas suojakeli aamulla tullut ovesta vastaan.


"Kevät keikkuen tulevi".


Löysin Luonnossa sivustolta tuolle sanonnalle seuraavanlaisia tulkintoja:

  • Keväällä sään vaihtelu on suurta, vuoroin lämmin, vuoroin kylmä. Kevät on myös pariutumisen aikaa luonnossa, kuin myös neitojen keimailu ja kirmailu, pitäessään hauskaa. Lähde; Kalevalaisessa runoudessa?
  • Kevät oli aikanaan ihmisille vaikea vuodenaika, ruokavarastot olivat tyhjentyneet talven jäljiltä. Nälkä oli, että näköä haittasi. Seurasi heikkouden tunne ja hoippuvaa kävelyä. Keväällä luonto herää eloon ja antaa uuden mahdollisuuden ravinnon keräämiselle. Saattaa juontua mahdollisesti 1600 -luvun lopulta, jolloin koettiin yksi suurista nälänhädistä. Silloin lähes kolmannes väestöstä menetti henkensä ravinnon puutteeseen.  
 
Eli keikkuen tuleva kevät saattoi siis tarkoittaa säiden vaihteluita, naisten keinuvia lanteita tai nälästä huojuvia kansalaisia. Mutta, niin tai näin...ei muuta kun lanteet keinuen kohti maaliskuuta, toivottavasti ei heikotuksesta heiluen kuitenkaan.
Ja jos ei keiku eikä keinu mikään muu, niin säätilat ainakin; se on niin nähty ja koettu 😆.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kun kävit ja tervetuloa toistekin :)