Hyytävää huomenta

Näin toivotteli Poudan Pekka aamuteeveessä anivarhain tänään.
Mutta, lohduttavaa kyllä, hän myös totesi, että tämä oli sitten luultavasti tämän talven kylmin päivä, ja seuravaa samanmoista odotellaan sitten vasta ensi talvena.

Huomaan jatkuvasti horisevani säästä ja tarkkailevani sitä vähän turhankin innokkaasti.
Luulen, että se johtuu, vain ja ainoastaan, kipuilevasta kevätkaipuustani, mikä voimistuu päivä päivältä. Ja siitä, että muuten on elo ollut viime aikoina sellaista tasaista (ketutusta😆), putkirempan keskellä elämistä, perusarkea ilman suurempaa juhlahumua. Ei mitään sellaista häpeninkiä, josta voisi riehakkaita tarinoita päivittäin jakaa.
Ihan hyvä näin: tasainen elämä on mukavaa, sillä takuuvarmasti sitä ainaista murhetta sekä stressiä tasaisesti ihmisellä piisaa ja onhan sitä juhlavaakin hetkeä tulossa taas, kun kohta koittaa pääsiäinen ja vappu.

 🐧🐧🐧

Eilen illalla katselin muuten sydän pakahtuen ohjelmaa, jossa kurkilaumat palasivat maalis-huhtikuussa kotisoilleen ja kevätmekastus oli korvia huumaavan ihana. Kevät on valokuvauksenkin kannalta niin valtavan riemastuttavan antoisaa aikaa. Voi että. No, onneksi tuo kaikki riemu on vielä edessä päin.

🐧🐧🐧

Kehveli... aamusta asti on nuhanenä tänään vaivannut. Tippa on nokassa tätä kirjoitellessakin. Pitänee lähteä kaivelemaan inkivääriä ja nessut esiin.