Enää on jäljellä,
dippien tekeminen valmiiksi
siivoaminen,
koristelu,
ja etenkin
itsensä puunaaminen huomiseksi hehkeään vappukuntoon.
Suosittelen joskus kokeilemaan näitä superhalpoja ja helppoja tonnikalapullia.
Tein osan pullan muotoiseksi ja osan miniblinin muotoon, jolloin niille on helppo kasata mätikastiketta ja haluamiaan tilpehöörejä.
Tonnikalapullat 4:lle
- 4 perunaa
- 2 tlk tonnikalapaloja öljyssä
- 1 rkl kermaviiliä ( ei pakollinen)
- 1/2 ison sitruunan mehu (saa laittaa todella reippaasti)
- puntti tilliä (reilusti tätäkin ihanuutta)
- 1-2 munaa (tämä määrä riippuu munien koosta ja taikinan löysyydestä)
- suolaa tarpeen mukaan
- vähän vehjäjauhoja palleroiden ja pihvien muotoiluun, jos taikina vaikuttaa liian vetelältä
Keitä ja muussaa perunat. Hienonna tilli.
Lisää muussattuihin perunoihin tillisilppu, valutetut tonnikalat ja loput ainekset.
Sekoita taikinaksi. Paistele öljyssä, suhteellisen kuumalla pannulla nopsasti käännellen kalapullia tai pihvejä.
Ei tarvitse siis kauan paistella. Pääasia, että pullien/pihvien pinta saa kivan paistopinnan.
Suunnittelin tarjoilevani huomenna pullapuffetin antimia hopeisilta neliskanttisilta kertakäyttölautasilta parhaiden"porsliinien" sijasta. Suotakoon moinen näin vappuna.
Pullien kanssa maistuu sitruunalohko, mätikastike ja tuore tilli.
Testattu, toimii!
Nyt jännätään, mitä pullia sitä huomenna lisäksi tarjolle rantautuu. Ainakin tulisista pullista on luvattu jo reseptiäkin antaa.
Mutta siihen palataan, kun pullia on maisteltu;)
Tästä on tullut meidän perheen lemppari!!Lapsetkin tykkää kovasti:)) On helppo ja nopea resepti!Tänään siis näitä tonnikala-pullia😁Mukavaa viikonloppua!t.Sirppa
VastaaPoistaHei! Aivan ihana kuulla! Hyvää viikonloppua ja "pullaperjantaita" teillekin ♥
Poista