syysloka

syysloka

sunnuntai 12. maaliskuuta 2017

Kuihtunut kuvasuoni




Läksin aamupuuron jälkeen ulkoiluttamaan kameraa.
Puuro oli laiskan lupsakkana sunnuntai-aamuna, tuorepuuroa, jossa oli maustamatonta jogurttia, kaurahiutaleita, tummia viinirypäleitä ja pähkinötä.

Tarkoitus oli ulkoillessa bongata kevään merkkejä, vaikka sää ei eilisen auringonpaisteen veroinen ollutkaan. Vaan harvoinpa käy näin, että en oikein löytänyt kuvattavaa, vaikka tein kuitenkin parin tunnin lenkin. Ehkä keskittyminen meni tänään kieli keskellä suuta -kulkemiseen, ettei vaan olisi, peilijäisillä teillä, kaatua mätkähtänyt ja särkenyt itseään tai kameraa. Mustia, likaisia lumipenkkoja tai lunta, niitä riitti, vaan ei mitään kauniin keväistä; kuten pikkuisen puhkeamaisillaan olevia pajupensaikoita tai vastaavaa. Fasaanin rääkynöintiä kuulin, vaan yrityksistä huolimatta sitäkään en nähnyt.

💎💎💎

Eilen olisi ollut kameralla kyllä töitä, hieno sääkin, vaan menon touhotus oli sellaista, ettei siihen kyytiin kameraparkaa olisi uskaltanut mukaan ottaa. Eilenhän oli markkinapäivä. Läksin jo anivarhain pyörällä ostoksille, sillä sää oli mitä kirkkain ja kaunein. Tiet olivat tosin jäisen luikkaita eilenkin, vaan nautin silti. Löysin pääsiäiseenkin pientä kivaa, vaan niistä sitten kuvaa lähempänä ajankohtana.

Joo-o, laiha oli tämän päivän kuvaussaalis. Enemmän löytyi kevättä kotoakin, itävästä sipulista😄.
No mutta, tulipahan ainakin ulkoiltua, joten eiköhän tässä ole sunnuntaisumpit jo ansainnut.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kun kävit ja tervetuloa toistekin :)