Aamusta ollaan nyt iltaan siirrytty ja se onkin mennyt omia talvivarastoja sitten kartutellessa eli hyytelöimishommissa. On näissä vaan aina oma hommansa, kun kerätään marjat, siivotaan, keitetään mehu/survotaan tai hillotaan, kuumennetaan, desifioidaan purkitellaan, keitetään ja jäähdytelllään sekä sen päälle sitten pyyhitään roiskeita loppuilta kaakeleista ja tasoilta.
Mutta,
sitten kun purnukat ovat valmiina ja rubiininpunaista hilloa täynnä, taputtelet itseäsi tyytyväisenä olkapäälle.
Kiehautat oikein hyvät "ahkeruusiltakahvit" ja käyt vielä nakkaamassa pähkinän pienelle oravanpojalle, että saa poloinen lihaa luittensa ympärille paukkupakkasilta suojaamaan...
ja sisällä hyrisee sellainen pieni onnellisuuden tunne että, kyllä talvi taas pärjäillään :)
Aamu-usvasta uninen oravanpoika ja iltapuhde-puolukkahyytelöt. |
Kirkas puolukkahyytelö mehusta:
- 1 litra keitettyä mehua ( =1kg marjoja ja 3-4 dl vettä)
- 800g - 1000g hillosokeria (tai taloussokeria)
- (½ dl konjakkia)
Pane pieni lautanen jääkaappiin
hyytymistestiä varten.
Mittaa puhdistetut puolukat
kiehuvaan veteen. Keitä 10-15 minuuttia. (Ota aika siitä kun seos
alkaa uudelleen kiehua.)
Nosta kattila liedeltä, siivilöi
mehu. Saat hyytelöstä kirkkaan, jos et painele marjoja siivilää
vasten. Mittaa mehu ja kaada se takaisin kattilaan. Kiehauta ja
sekoita joukkoon hillosokeri (80-100 g/dl valmista mehua). Keitä
keskilämmöllä 10-15 minuuttia, välillä sekoittaen. Kuori
pinnalle muodostuva vaahto pois. Mausta halutessa konjakilla.
Tee hyytymistesti: Tiputa hyytelöä
kylmälle lautaselle ja siirrä lautanen hetkeksi jääkaappiin. Vedä hyytelön keskelle sormella vako. Ellei vako
umpeudu, on hyytelö valmista. Jos vako umpeutuu, jatka vielä
keittämistä noin 5 minuuttia ja toista koe.
Nosta kattila liedeltä ja purkita kuuma hyytelö
huolellisesti pestyihin ja kuumennettuihin (kuumiin) purkkeihin. Säilytä
viileässä.
Keittoaika riippuu sokerista ja marjojen luonnollisesta pektiinistä, puoliraa´assa puolukassa sitä on enemmän :
Hillosokerilla n.10
minuuttia
Taloussokerilla n. 20
minuuttia
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kun kävit ja tervetuloa toistekin :)