Vaan tulinkin toisiin aatoksiin, kun rupesin aamutuimaan rymsteeraamaan kotona. Vaihtamaan huonekalujen paikkaa "talviasentoon" ja laittamaan jo hämärtyneiden iltojen vuoksi tunnelmavaloja sun muuta piristystä.
Siinä samalla sitten tajusin, kun roinia edestakaisin siirtelin, että enpä todellakaan tänne lisää rompetta tarvitse. Ihan joutaisi taas entistäkin viedä kierrätykseen. Parempi siis pysyä houkutuksista poissa.
Viimeksi kävin rompepäivillä pari vuotta sitten. Sekin oli elokuuta. Todella kuuma ja kesäinen päivä ja paljon ihmisiä. Taisipa olla jonkunlaista "iltamaheikotustakin" olotilassa, koska olimme edellisenä iltana viettäneet tyttöjen teatteri-iltaa ja sen jatkokaronkkaa. Reippaasti kuitenkin lähdettiin helteiseen säähän jo aamuvarhain tutkimaan rompetorin tarjontaa. Oli hyvä tunnelma ja mielenkiintoisia tavaroita.
Rupesin ihan miettimään, että ostinko mitään?
Ostin. Peltisen Irwin Goodman -taulun ja helmet.
Irwin taulun myyjä jäi elävästi ja ikimuistoisesti mieleeni. Varsinainen persoona; valkoinen parta, rokkarin olemus ja elämää nähneet kasvot. Ikääkin siis jo. Mielessäni mietin, liekö ihan samoissa iltamissa Irwinin kanssa istunut tuo karismaattisen ja persoonallisen oloinen kehäkettu.
Lähtiessä tuo sharmantti partasuu sanoi käheän karhealla äänellä minulle: " Nyt pääsi Irwin hyvään kotiin." :)
Onpas mukavaa lukea,että joku muukin on hyvissä ajoin liikkeellä näiden pimenevien iltojen ja tunnelma valojen kanssa!! Kovasti Syksyn tuntua jo ilmassa,joten valoja kehiin vaan ; ) T.Syys-"immeinen"
VastaaPoistaHei Syys-"immeinen" :) Kyllä, samaa mieltä, että hyvissä ajoin vaan valoja kehiin! Onpa eri mukava istuskella niiden loisteessa, kun illat ympärillä tunnelmallisesti pimenevät.
VastaaPoista