Ja samalla myös muistutukseksi ihan itselleenkin.
Se, mitä kirjoitan, on joukko suorastaan kliseitä, mutta juuri siksi ne ovat lähes puhki käytössä kuluneet, että niihin sisältyy ihan oikea totuuden siemen.
Eli muista Sinä taipaleelle lähtijä, että ihminen on uskomattoman sitkeä olento, se selviää paljon suuremmasta mihin kuvittelee pystyvänsä. Ja joka ikinen kerta, kun voitat itsesi ja pelkosi sekä joudut pois mukavuusalueeltasi, ja huomaat niistä tilanteista selviäväsi, olet taas asteen vahvempi ja jaksat luottaa itseesi ja kykyihisi piirun verran taas enemmän.
Ja kuten tällä hetkellä kahvimainoskin televisiossa toitottaa; että kumpaako kadut enemmän, tehtyjä asioita vai niitä jotka jätit tekemättä...?
Rohkeasti siis vain avoimin sekä innokkain mielin päin haasteita ja seikkailuja. Se kun on ainut keino edetä elämässä ja tavoitteissaan sekä saavuttaa jotain mitä sydämessään halajaa. Sinä pärjäät, älä jännitä suotta liikaa.
Ja muista, että vastoinkäymisiä voi tulla, ihan kaikille. Tärkeintä on, ettet suotta energiaasi tuhlaa etukäteen niiden jossittelemiseen, murehtimiseen ja miettimiseen, vaan otat ne vastaan yksitellen, sitten jos niitä tiellesi ylipäätään tulee.
" Jos mä kaadun, kaadun täysii, ihan sama kuinka käy siin´, vikal matkal´ei oo takis taskuja..."
eli eletään tässä päivässä, mieli iloisena ja lapsenmielisenä;
muistatko, pentuna sitä ei osannut jännittää tai pelätä mitään, meni vaan polvet ruhjeella kommelluksesta toiseen, kunnes aikuistui ja alkoi pelkäämään ja murehtimaan kaikkea etukäteen ja monesti ihan turhaakin. Pelon ei pidä antaa hallita elämää...
sillä elämän pelossa eläminen, ei ole elämää.
SINÄ PÄRJÄÄT ♥
Eteenpäin vaan, sano mummo lumessa :) |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kun kävit ja tervetuloa toistekin :)