Hyvin intensiivinen, haasteellinen ja ajatuksia herättävä on ollut tämä päivä. Pää ollut kuin risteilyohjus; täynnä intoa, jännitystä, huolta, iloa ja kaikkea mahdollista tunnekirjoa mitä ihmismieli voi sisäänsä kätkeä.
Tähän päivään on kuulunut niin työkuvioihin liittyviä haasteita ja mahdollisuuksia, kuin liikuttava kohtaaminen naapuruston iäkkään, yksikseen elelevän rouvan kanssa. Uuden harmaan syysmekon ostaminen, korvarenkaan hävittäminen sovituskoppiin ja sen löytäminenkin ym. ym.
Mutta tuohon rouvaan palatakseni.
Rupattelin hänen kanssaan kotiin tullessani. Ostoskassit painoivat käsissäni sormia sinisiksi ja nälkä kurisi masussa, kun aamupuuron voimin olin taas päivän sitkutellut muka niin kiireisenä, ettei lounastamaankaan ehtinyt ja sadekuurokin oli kastellut vaatteet märiksi.
Mutta näistä huolimatta, laskin kuitenkin ostokset maahan ja kuuntelin, miten tuo herttainen rouva posket innosta punaisena kertoi juuri menevänsä syöttämään fasaaneja. Kuinka hän jokainen päivä niille säästää leipää ja kuinka nuo linnut tunnistavat jo hänet. Kertoi tuon lintujen kohtaamisen olevan hänen päivänsä ainut kohokohta ja henkireikä. Siinä juttuhetkeä lopetellessamme, rouva sanoi minulle kyynel silmässään ja aivan liian suuri vihreä sadetakki yllänsä: "Kiitos tästä mukavasta juttuhetkestä."
Sydämessäni viilsi ja lujaa, että tähänkö on tultu, että pienestä ystävällisestä hetkestä ja rupattelutuokiosta täytyy ihan erikseen kiittää? Ennenhän se kuului lähes hyviin tapoihin vaihtaa muutama sananen pihalla kohdatessa. Mutta tarkemmin kun miettii, niin ihmisen kohtaaminen on puhelinten ja korvaluurien takaa nykyisenä älylaiteaikana aika vaikeaa. Ihmiset kulkevat omassa kuplassaan, kuulematta ja näkemättä mitä ympärillä oikeasti ja fyysisesti tapahtuu.
Mutta, se on tätä päivää, se vaan on hyväksyttävä...vai onko. En tiedä, enkä asiasta aio alkaa sen enempää "jeesustelemaan".
Siitä olen kuitenkin iloinen, etten tänään, juuri siinä hetkessä, kun tuo lady minua tervehti ystävällisesti, juossut paskantärkeänä vain tuon vanhuksen ohi omiin nurkkiini ruokaa laittamaan... vaan pysähdyin, edes hetkeksi.
Ps. Tänään alkaa uusi sarja Keittiöelämää. Siinä katsellaan suomalaisten ihmisten arkea. Aion katsella sen. Hyväntahtoista tirkistelyä ihmisten erilaisiin elämäntapoihin. Voi olla mielenkiintoinen ja elämänmakuinen ohjelma.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kun kävit ja tervetuloa toistekin :)