syysloka

syysloka

torstai 22. joulukuuta 2016

22.12. Suojat alas, joulu tulloo

Tänään, vihdoinkin!
Kaikesta viime aikojen stressistä, päivien kiireistä ja murheista huolimatta, alkaa tuntumaan, että joulu sittenkin tulee tunnelmineen!

Jännä juttu, vaikka menetin jo lähestulkoon tuossa välilä uskoni sen mielentilan löytymiseen,  niin sieltäpä se vaan tänäkin jouluna löytyi. Eilen se jo alkoi esille pilkahdella. Johtuiko lie talvipäivän seisauksesta ja siitä, että päivät alkavat taas hiljalleen pidentyä, vai mistä lienee; pääasia että jouluriemu löytyi taas.

Nyt lasken ns. suojat alas, kuin taistelualus konsanaan. Hengähdän, otan mukillisen lämmintä glögiä, palaudun tästä päivästä ja nukun kunnon yöunet alle, niin jaksan huomenna aloittaa joulun vieton virkein ja kirkkain, sisäisen ikilapsen silmin ....ja ennenkaikkea joulumielin.

Ai jai...Nyt oikeastaan jo odotan perinteisiä hautausmaalla käyntejä, joulurauhan julistusta, joulusaunaa saunavastoineen, kinkun ja kuusen tuoksua, joulukukkien ihastelua, lyhtyjen ja kynttilöiden sytyttelyä, ulkoilua, valokuvausta, yhdessä olla möllöttelyä, joululeffoja ja peliturnauksia.. eli ihan sitä tuikitavallista, niin perinteistä kuin olla vaan voi.
 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kun kävit ja tervetuloa toistekin :)