syysloka

syysloka

tiistai 6. joulukuuta 2016

6.12. Hyvää itsenäisyyspäivää ♥


Rauhallisen leppoisissa merkeissä itsenäisyyspäivän viettely käynnistynyt. On savustettu kalaa, karjalanpaisti on muhinut uunissa ja Tuntematonta sotilastakin on askareiden ohessa ehditty vähän katselemaan. Jotenkin se leffa vaan kuuluu "perinteisesti" tähän päivään, vaikkei aktiivisesti seuraisikaan. Ja se elokuva kyllä pistää asiat oikeisiin mittasuhteisiin:

Eilen illalla nimittän olin äkäinen kuin persiille ammuttu karhu, kun tuli pelätty tieto, että putkiremontti starttaa torstaina. Kyllä hyvän aloitusajankohdan sillekin keksivät. Keskelle ihmisten joulukiireitä. Noh, mutta en siitä sen enempiä paasaa, ettei pomppaa verenpaineet suotta koholle moisesta riesan ajattelusta, ja etenkään näin juhlapäivänä. Kuitenkin, se on vain putkiremontti, ei mikään talvisota, jossa ihmiset kamppailivat hengestään.

Tänä iltana nautitaan vielä letkeästä olosta, herkutellaan ja syödään hyvin ja katsellaan linnanjuhlia.

Ja sitten vielä aiemmin lupaamani snapsivinkki nro. 2.

Suomi-shotti

  • Hyvälaatuista vodkaa 
  • Tyrnimarjoja ja mustikoita

Pieneen snapsilasiin laitetaan ainesosia ihan oman maun mukaan, nautitaan ns. pohjanmaan kautta, alku- ja pääruoan välissä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kun kävit ja tervetuloa toistekin :)