Hiphei, vaikka hehkutetaan joka mainostuutista mustaa perjantaita, niin maahan saatiin onneksi valkeus, eli lunta. Heti kirkastui mieli ja ajatuksen juoksu.
Tässä päivässä on melkoinen ristiriita, kun vietetään älä osta mitään -päivää, samalla aikaa, kun kaupat hurjalla syötöllä tarjoavat pimeitä hintoja tuotteesta kuin tuotteesta. Tässä riistiriitaisessa päivässä kiteytyy jotekin tämän ajan kuva. Jatkuvaa kamppailua ylikuormittavan, hullun kulutuksen ja materiapaljouden sekä niukkuuden ja yksinkertaisemman elämän tavoittelun välillä .
Itsekin käyn säännöllisin väliajoin tuota samaa kamppailua. Minusta on hyvä, jos jotain tarvitsemaansa saa edullisesti, ja hankinnoissa kannattaa käyttää järkeä sekä vertailla, sillä Roope-setä minussa, rakastaa kaikkea ylimääräistä säästöä mikä jää viivan alle. Vaan välillä sortuu täysin turhaan, halpojen hintojen houkutukseen, ostohulluuteen, jolloin sulovilenmäisesti ostelee vaan, kun halvalla saa. Sortuu näennäisten tarpeiden tyydyttämiseen, jonka hyvät mainokset ovelasti, herkällä hetkellä, päähän pääsevat luomaan, ellei ole valppaana. Ei näe, kuule eikä ajattele, että mitä sitä ihan oikeasti tarvitsee.
Vaan tänään en ole ostanut yhtään mitään, en edes ole mainoksia ja tarjouksia tarkemmin vilkaissut, sillä en tarvitse mitään. Siksi en edes katso mitä houkutuksia olisi tarjolla, sillä sen tarpeen kyllä saa itselleen taatusti tehtyä, jos näkee jotain hullunhalpaa..siispä: poissa silmissä, poissa mielestä😉.
Tänään keskityn mielummin huomiseen joulunavaukseen ja pikkujoulun tunnelmointiin.
Ps. Onnea Kiisille, "kinkerit" käyntiin! 💝
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kun kävit ja tervetuloa toistekin :)