syysloka

syysloka

maanantai 3. huhtikuuta 2017

Täyteläinen päivä


Sellainen oli tämä päivä.
Paljon oli kaikkea, piti mennä hönttästä paikasta toiseen, eikä ollut ns. joutilasta hetkeä, mutta joutilaisten hetkien sijaan oli asioita, ihmisiä ja hienoja keskusteluja.
Täyteläisen päivän jälkeen olo on yleensä tyytyväinen.
Niin nytkin.
Tuntuu, että päivällä on ollut merkitystä ja on saanut jotain järkevää aikaankin.

Täyteläisen päivän loppupuolella piipahdin vielä ohi kulkiessain kirpparilla. Sieltä läksi mukaan sinikultaisia astioita, jotenkin herttaisia ja kesäisiä. Hyvä kuntoisiakin vielä, lasitukset täysin priimaa. Tyyliltään ovat pelkistetyn skandinaavisesta mieltymysmaailmastani tyystin poikkeavia, mutta joku niissä vain veti puoleensa; toi mieleen kesäkeiton, suvituulen ja ruutuliinan pihapöydällä.
Eikä nuo ollut hinnalla pilattuja, 50 senttiä menee monesti turhempaankin😉.


2 kommenttia:

  1. Hei!Aivan ihania nuo kirppislöytösi! Oikeita aarteita:) Itsekin olen etsinyt silloin tällöin lautasia,laseja ym.,ihan vaan fiiliksen mukaan tai ajatellen illanistujaisia.Ja kirppikseltä on raaskinut pikkurahalla ostaakin, jos joskus ne eivät ei enää miellytä tai kaappiin mahdu,niin voi hyvällä omalla tunnolla laittaa eteenpäin. Voin kuvitella jo tulevan kesän ja sen pöydän ruutuliinoineen :) jonka ääreen olet taas loihtinut jotain ihanaa syötävää!Aurinkoista tiistaita sinne! T.Sisko

    VastaaPoista
  2. Hei, ja kiitos ♥! Ajattelin muutes näitä ostaessani, että nämä saattaisivat olla myös Sinunkin tyylisiäsi. On niin kaunokaisia silmäkarkki-astioita, ettei niitä kertakaikkiaan voinut jättää tuohon hintaan kirpparin hyllylle pölyyntymään, vaan antaa niille uusi elämä ja käyttötarkoitus; kesäkattauksieni ilona :)Niin hyväkuntoisiakin vielä. Nämä ovat juuri sellaisia astioita, jotka inspiroivat kehittelemään ihania kesäherkkuja ja herättävät kenties ruokavieraissakin mielenkiintoisia keskustelun avauksia :)

    VastaaPoista

Kiitos kun kävit ja tervetuloa toistekin :)