Ihanaa.
Pikkuhiljaa tässä alkaa olla pääsiäistunnelmissa.
Kaikki ostokset on tehty, on siivottu ja laitettu pääsiäistunnelmaa kotiinkin. Voi rauhoittua.
Ja minä tyttöhän huokaisen, nautin hyvää mokkaa ja selailen tänä iltana ihan ens alkuun kaikkia ihania lehtiä, joita en ole viime aikoina ehtinyt tutkimaan.
Aion ottaa muutenkin pääsiäisen hyvin, HYVIN rauhallisesti ja rentoutuen.
Tehdä mukavia asioita, ulkoilla, valokuvata (jos sää sallii), hääräillä keittiössä ajan kanssa kokkaillen, maistella hyviä ruokia, katsella leffoja, nukkua makoisia yöunia sekä valmistautua henkisesti ja fyysisesti, pääsiäisen jälkeen alkaviin mielenkiintoisiin, uusiin työhaasteisiin, joita odotan oikein innolla ja ilolla.
Kiirastorstai.
Kun kuvasin tuon ruusun oksan piikkeineen, sulavaa hankea vasten, se toi jotenkin mieleeni orjantappuraseppeleen ja pääsiäisen ajan kärsimyskertomuksen. Jos nimittäin uskonnon tunneilta tai pyhäkoulusta ei ole muuta mieleen jäänyt, niin nämä pääsiäisajan vaikuttavat tapahtumat ainakin. Koko pääsiäisajan kertomukset, viimeisestä ehtoollisesta, Juudaksen kavalluksesta, Jeesuksen henkisestä kamppailusta Getsemanen puutarhasta, kohti ristiin naulitsemista Golgatalla ja lopulta kuolleista nousemisesta, olivat niin vahvoja ja jopa pelottavia tarinoita kuvineen, että ne kyllä muistaa, joulukuvaelman ohella, taatusti. Pyhäkoulu oli meidän lapsuudessa jotenkin kaikkien lasten "must-harrastus", jonka mieleenpainuvinta antia taisivat kuitenkin olla vain ne hienot tarrat, joita sai käyntikerrasta aina liimata vaihtuviin tarrapohjiin.
Mutta onhan tämä vaikuttava pääsiäiskertomus inspiroinut myös kuuluisia taiteilijoita. Leonardo da Vincin "Pyhä ehtoollinen" on vaikuttava maalaus ja lähes jokaiselle jotenkin tuttu. Jännittäväkin taulu; ainakin niille, jotka ovat pelanneet Da Vinci- koodia, tai lukeneet ko. kirjan /katsoneet leffan😉.
Rentouttavaa ja mukavaa pääsiäisen aikaa kaikille 💛💜💚
Helmipuuroa -blogin puolella aloitetellaan pääsiäistä tonnikalapihveillä ja linssisalaatilla. |
Hyvää pääsiäistä 🐔 sinullekin!Kiva postaus taas,mukavat kertomukset😃 Nautitaan pääsiäisestä,hyvän ruuan ym.kaiken muun kivan parissa.t.nipsu
VastaaPoistaOikein hyvää ja rentouttavaa pääsiäistä Sinullekin, Nipsu! Rentoillaan tosiaan koko pääsiäisen edestä ♥. Käyn minä (tämän ankaran rentoilun ;) ohessa) tänne blogiin pyhinä lisääkin tarinoimassa. Jotenkin tämä kevätaika tuo paljon muistoja ja tunnelmakuvia mieleen, joita on kiva tänne muistiinkin laittaa... ja mukava, kun on aikaa nyt kirjoitella. Tai toivottavasti on aikaa..saattahan se rentoutuminenkin joskus viedä kaiken ylimääräisen ajan :D :D
VastaaPoista