Pitkähkö perjantai

Tässä päivässä on nimensä mukaisesti jotain todella pitkää. Kello tuntuu ikään kuin hidastuvan.

Mutta ei se haittaa. On ihan tervetullut olotila tämä jatkuvan hektisen ja suoritushakuisen elämämme keskellä.

Tämä joutilaisuus ja pääkopan lepotila saa minut näköjään taas palaamaan, jo eilen alkaneisiin pääsiäisajatuksiin ja tähän ajankohtaan liittyviin muistoihin.

Olen tässä päässäni pohdiskellut, että varmaan osaksi, jo valitettavasti edesmenneiden, isovanhempieni karjalaisuuden ja ortodoksiperinteiden myötä, olen aina jotenkin kokenut pääsiäisen hyvin merkitykselliseksi juhlapyhäksi itsellenikin. Minulle pääsiäseen liittyy vahvat tunne- ja muistikuvat siitä, kuinka pääsiäisen aikaan menimme kylään mummolaan, siellä narsissit kukkivat keittiön aurinkoisen ikkunan alla, ruoka- ja kahvipöytä oli aina viimeisen päälle katettu kauniilla astioilla ja tarjoiluja oli sen seitsemää sorttia, mummi hääräsi ja passasi, ukki viihdytti tarinoillaan ja nauhoitti meidän lauluja kasetille. Koti oli aina mummimaisen kauniisti koristelu, oli lastenlasten virpomisvitsoja maljakoissa, siellä täällä keltaista ja kultaista, kukkia ja koristeellisia munia. Aina paistoi aurinko (ihan varmasti..) ja oli niin valoisaa ja keväistä.

Me lapset askarreltiin virpomisvitsat ja virpomispalkkioiksi saimme sulkaamunia, namusia tai rahaa. Ukin verstaalla saimme nikkaroida ja askarrella puusta kaikenlaista. Siellä tuoksui kippuraisille puulastuille ja keväälle, valo tulvi ikkunoista sisään ja pihalta kantautuivat lorisevat kevätpurot.

Ihailen ortodoksiperinteisiin ja uskontoon liittyvää kauneutta ja yksityiskohtaisuutta: upeita ikoneita, rakennusten ja ristien koristeellisia puuleikkauksia. Jopa hautausmaa on täynnä valtavan hienoja viimeisten leposijonen muistomerkkejä, grobuja,  joita voisin ihastella loputtomiin.

Pitkäperjantai on tunnelmaltaan jotenkin vaan harras ja melankolinen, että vaikkei itse niin perin uskonnollinen olisikaan, sopivat minusta nämä ortodoksiselta hautausmaalta ottamani kuvat kuitenkin tähän päivään.

Grobu, vanha, perinteinen ortodoksihautamuistomerkki.

Grobun katolla levähtää hymyilevän näköinen sudenkorento.