Tänään kuulin joidenkin katkeroituneen kuuloisena puhuvan siitä,
kuinka kauheaa on, kun päivät menevät ohi muka niin kiireisenä,
ettei niistä jälkeenpäin muista edes mitään ja kuinka:
"sillä Hentunliisalla on niin ja näin, hyvin tai huonosti asiat, että miten voikin olla niin asiansa järjestänyt ..ja jäkäjäkä."
Tähän vappuvinkkien keskelle oli sitten pakottava tarve tehdä pohdiskelevampi postaus.
Päivä kun meni aihetta ajatellessa ja pyöritellessä.
Sitenhän se monesti tämä ihmiselo tahtoo mennä.
Murehditaan, kadehditaan, dissataan tai surkutellaan helposti muiden ihmisen elämää ja oma elämä livahtaakin siinä sivussa huomaamatta ohi.
Itsekin joutuu oikein keskittymään, että ei eläisi vaan läpihuutona päiviä.
Olen jo reilun vuoden yrittänyt elää sillä tavoin, että olisin jokaisessa päivässä omine touhuineni enemmän tietoisesti läsnä.
Eläisin elämää mahdollisimman vahvasti, ja pyrkisin tekemään siitä niin onnellisen, kuin se suoduilla palikoilla on mahdollista.
Se on vaikeaa.
Minulle avuksi on ollut ns. "kiitollisuuden päiväkirja", johon illalla kirjaan 3 asiaa kuluneelta päivältä, joista olen kiitollinen. Tätä metodiahan käyttää käsittääkseni myös Karita Tykkä.
Huomaamatta ja pikkuhiljaa positiivinen ajattelu kasvaa ja elämäsi on jäsentyneempää.
Tämä johtunee siitä, että kirjatessa nämä kolme asiaa, joutuu aktiivisemmin miettimään elämäänsä ja päivien kulkua.
Varsinkin ne synkät ja huonot päivät, joita jokaisella on, ovat haasteelliset;
mistä niistäkin sitä kiitollisuutta repii.!?
No,...sellaisina päivinä voi ainakin olla kiitollinen siitä että on elossa;)
Arkiruutinit on jokaisella, ne pitää suorittaa,
...mutta voisiko nekin hoitaa jotenkin enemmän tiedostaen tekemisensä,
...kenties mielekkäämmin,
...ja poiketa välillä päivän normaalista kaavasta?
Ja miksi jokainen päivä pitäisi olla vain rutiininomaista suorittamista ja kieli vyön alla tehtyä linjatyötä tai sitä ruudun tuijottelua niin töissä kuin kotona?
Elämä on elämistä varten ja meillä on vain tämä yksi elämä.
Miksei näistä päivistä yrittäisi ottaa kaiken irti kanssaihmisiä kunnioittaen.?
Elämässä on kuitenkin yllättävän paljon valintoja, jotka ovat vain itsestään kiinni.
Pirkka-Pekka Petelius sanoi kerran jossain ohjelmassa, (vapaasti mukaillen):
"Että hän haluaa kynsin hampain pitää kiinni oikeudestaan säilyttää sisäinen lapsensa.
Ettei hän anna kenenkään kyynisyydellä tai muullakaan tappaa sisäistä vekaraansa pois."
Minä ajattelen aivan samoin.
Haluan..
...tutkia maailmaa lapsen uteliaisuudella, katsella, haistella ja maistella, tunnustella ja ihmetellä.
Itkeä ja nauraa kovaa.
Olla aidosti läsnä omassa elämässäni.
Ajattelipa siitä sitten kuka mitä tahansa.
Eli pitää muistaa olla terveen itsekkäästi se "oman elämänsä seppä" :
koska,
aina on ihmisiä joilla menee Sinua huonommin tai paremmin.
On turha kadehtia tai sääliä.
Olla vain aidosti ihminen ihmiselle ja armollinen niin muille kuin itselleenkin.
