Tammikuisten iltojen siluetteja

Täytyi vielä tänään laittaa nämä tammikuussa otetut valokuvat, ennen kuin alkaa taas uusi kuukausi, ja edessä on uusia kuvauskohteita, valonmäärä lisääntyy ja kuvista tulee taas piirun verran erilaisia tunnelmaltaan. Valokuvista on ihana seurata, miten hienovaraisesti, päivä päivältä, vuodenaikojen vaihtuessa, luonto muuttuu. Näissä tammi-iltojen kuvissa silmääni viehättävät puiden oksien ja kirkon luomat tummanpuhuvan maalaukselliset siluetit sekä niiden taustalla olevien taivaanrantojen erilaiset värivivahteet.

Viikonvaihteen summausta

Tammikuun viimeistä päivää viedään. Tuli muutaman päivän postaustauko tähän blogi-päiväkirjaani, ei tarkoituksella, mutta tuntui vaan muut askareet vievän kaiken ylimääräisen ajan.

No mutta, summataanpa tähän nyt kerralla tiivistetysti viikonvaihteen puuhailuja.
Vietettiin pienet synttärikekkerit, miesmaun mukaan, eli yksinkertaisesti ilman turhia rumeluureja. Pistettiin paistia pöytään ja vähän elettiin vaarallisesti, eli otettiin valkoviini valokuvausreissulle matkaan, se tipattomasta tammikuusta sitten, mutta jatketaan tipattomalla helmikuulla. Vaan olipa meillä äärettömän hauskaa viiniä lipitellen ja hihitellen. Sää oli ihastuttavan keväinen. Valokuvattiin ja nautiskeltiin ulkoilmasta, katseltiin kuinka sinisellä taivaalla lenteli pienkone verkkaisesti, lähistöltä oli kaadettu petäjiä, joten ilmakin tuoksui vahvasti pihkalta ja keväältä. Illalla saunottiin ja maisteltiin puolukkajäädykettä. Se on muuten hyvää! Vielä sitä tuolla pakastimessa on jemmassakin, vaikka tein vain puolikkaan satsin, en muistanutkaan sitä mainita siinä jäädykepostauksessa. Aioin takuulla hyödyntää tuota reseptiä toisenkin kerran, vähän eri marjoilla kenties, vaikka tuo puolukka sopi kyllä kertakaikkisen hyvin ko. herkkuun.

Eilen oli ns. perusmaanantai, ei mitään erikoista, mutta kuitenkin niin kiirettä (saamattomuutta), etten ehtinyt, kuin kuvia läpi käymään iltamyöhään tätä postausta varten. Mutta, nyt ovat kuvat valittu, ja tekstinkin ennätin tässä sopivassa rakosessa jorinoida, että ei muuta kun tarinat eetteriin ja huomenna aloitellaankin sitten jo helmikuuta😊

Jotain punaista ja makeaa

Tähän herkkuun sitten viikonlopun viehätyksen osalta päädyin. Täytekakun sijaan tein, Pirkka-lehdestä napatulla reseptillä, raikkaan puolukkajäädykkeen, jota tosin itse vielä lisätuunasin. Tämä upeus menee nyt sitten pakkastimeen odottamaan syömämiehiään: Toivotaan, että maku on maistuvainen ja saa suut messingille.

Puolukkajäädyke (12 annosta)

• 2 kananmunaa

• 1½ dl sokeria

• 4 dl kuohukermaa

• 3 tl vaniliasokeria

• 4 dl pakastepuolukoita

Omat lisäykset tähän perusreseptiin:

• tilkkanen hyvää konjakkia, 

• muutama lusikallinen puolukkahyytelöä

• rouhittua tummaa suklaata.

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Vaahdota kerma. Soseuta jäiset puolukat monitoimikoneella tai tehosekoittimella. Sekoita puolukkasose, kermavaahto ja vaniliasokeri munavaahtoon. Kaada seos kylmällä vedellä kasteltuun kakku- tai jäädykevuokaan. Peitä foliolla tai kannella.
Pakasta jäädykettä vähintään 5 tuntia.

Tarjolle otettaessa:
Kasta vuoka reunaa myöten hetkeksi kuumaan veteen ja kumoa tarjoiluvadille.

Omat lisäykset toteutin näin: Lirautin konjakkitilkkasen puolukkavaahtoon: lähinnä siksi, että koostumus pysyisi takuuvarmasti alkoholin ansiosta ja pakastamisesta huolimatta, jäätelömäisen pehmeänä, ei tönkkö-jäisenä. Eipä se "konu-tilkka"makuakaan haittaa, päinvastoin, tuo lisää juhlavuutta hennolla vivahteellaan. Vuoan pohjalle laitoin ensin kerroksen puolukkavaahtoa, ja sen päälle laittelin tehosteviivoiksi puolukkahyytelöä ja rouhittua tummaa suklaata, toiveena, että valmista kakkua leikatessa, sieltä perusjäädykkeen keskeltä, näkyis kiva herkkukerrostuma ja antaisi erilaista puru- ja suutuntumaa annokseen. Mutta...sen näkee sitten, kun päästään tuon tuotoksen kimppuun, että toteutuiko tämä visioni.

Jk. Ja nyt pääsi mutsin marketin vuoka käyttöön, kuten tuolla jo aiemmissa postauksissakin lupailin.

Tulppaanikimppu tarakalla

Ihan järjettömän ihana pyöräilykeli ja keväinen säätila: ei ollut liukasta eikä kylmä pureksinut  poskipäitä ja tintitkin suorastaan kirkuivat titityytä, tiputtavien räystäiden reunoilla istuessaan.

Ihmisilläkin oli jotenkin tänään jo se "tuttu kevätpilke" silmissään ja hymy selvästi normaalia herkemmässä.
Minäkin veivasin ylipukeutuneena pyörällä tuhatta ja sataa, enkä tarkoita nyt liian hienosti vaatetettuna, vaan ihan liian paljon oli vylliä päällä. No senhän arvaa, että hiki vaan valui toppatakin alla selkäviivaa pitkin kuin saunassa konsanaan, kun ylämäkeä, kohti kotia, pipo vinossa sinkutin. Mutta sehän ei haitannut, hymy ei hikisestä selkävaosta huolimatta, hyytynyt, vaan kusti eikun polki ja tarakalla keikkui ruokaostosten lisäksi pieni tulppaanikimppu.

Huomenna on jo perjantai ja ...vielä on viikonlopun suhteen paljon mietittävää ja tehtävää, eli ei auta kun ruveta asian äärelle ja joutuin.

Paavalista talven selkä taittuu

Ennen vanhaan viljellyt viisaudet ja sananlaskut ovat mielenkiintoisia. Keräilen niitä luontokalenteriini.

Tammikuu ja helmikuukin ovat ns. sydänkuukausia, eli kuukausia, jotka jakavat talven kahtia. Tähän ajankohtaan liittyi ennenaikaan paljon erilaisia sanontoja ja ennustuksia, jotka ennustivat tulevan kevään ja kesän säitä sekä niiden kautta tulevia satonäkymiä.

" Jos varis raakkuu sydänkuiden aikaan aamulla, tulee nuoskasää, jos illalla, tulee pakkaset."

" Tammikuun ensimmäisestä suvesta 200 päivän päästä pääsee ruista puimaan."

" Minkä Heikki helpottaa, se maaliskuussa maksetaan"

Eli esim. yllä mainittu tarkoittaa suomeksi sitä, että jos Heikin päivänä 19.1. on lauha sää, maaliskuussa on odotettavissa pyryä ja pakkasta.

Tänä vuonna Heikin päivänä oli lähes kolme astetta plussaa, eli katsellaas nyt, saadaanko maaliskuussa sitten vielä pakkasta ja pyryttelyä.

Mutta sitten Paavaliin, eli tähän päivään. Paavalin päivän uskomukset ovat ristiriitaiset; jossain paikoin toivotaan täksi päiväksi leutoa säätä ja toisin paikoin taas sananlaskuissa toivotaan hyvin kylmää säätä:

" Jos ei pauka Paavalina eikä kylmä kyntelinä, niin on halla heinäkuussa."

Kynttilänpäivä on tammi-helmikuun vaihteessa, että pistetäänpäs näiden päivien lämpötilat taas tarkasti kalenteriin muistiin, niin tietää mitä heinäkuussa voi olla luvassa😉 Tänään ainakin oli minun mittarissani pakkaslukema rapiat -12 astetta, että jospa se lukema riittäisi heinäkuisten hallojen torjuntaan, ainakin näin Paavalin päivän osalta, kynttilänpäivä on sitten vielä oma tuleva lukunsa.

Mutta, summa summarum: Hieno päivähän tämä on, kun vihdoin pitäisi siis talven selän taittua.

Herukkaherkkutesti

Tekaisin testimielessä, tulevaa viikonloppua varten, pienen erän sorbettia. Sikälimikäli ja toivon mukaan, tässä vaan terveenä suinkin pysytään, niin jotain hyvää herkkua tulevalle viikonlopulle tarjolle tarvittaisiin.

Testasin Soppa365 sivuilta löytyneen vadelmasorbetin reseptillä, mustaherukkaisen version. Ihmettelen, miten en ole aiemmin näitä sorbetteja väsännyt, kun ovatkin näin helppoja toteuttaa ja suhteellisen kepeitäkin tarjottavia.

Tästäkin herukkaisesta kylmäherkusta tuli oikein maukas ja raikas. Minun makuun sokeriakin olisi voinut olla jopa vieläkin vähemmän, eli parisen ruokalusikallista olisi itselle riittänyt. Tulin kuitenkin siihen lopputulokseen, että tämä sorbetti on viikonlopun kekkeritarkoituksiin kuitenkin vähän liiankin arkinen ja kepeä. Jatketaan siis viikonlopun makean tarjottavan miettimistä ja metsästystä. Aikaa on, onneksi.

Kesä- ja viikonlopun jälkiruokaherkkuna tämä sorbetti, marjalla kuin marjalla valmistettuna, on kyllä vertaansa vailla. Kevyt, helppo ja raikas.

Mustaherukkasorbetti

• 2 dl jäisiä mustaherukoita

• 1/4 dl sokeria

• 1 dl vettä

• 2 kananmunan valkuaista

Soseuta jäiset herukat, sokeri ja vesi. Laita seos pakastimeen noin tunnin ajaksi, kuitenkin niin, että käyt reilun vartin välein sekoittelemassa marjaseosta (että koostumuksesta tulee tasaisen kohmeinen). Vatkaa valkuaiset vaahdoksi ja sekoita hieman kohmeinen herukkaseos valkuaisvaahtoon. Anna olla pakastimessa vielä vähintään 2-3 tuntia.

Jäätyneestä sorbetista voit pyöräytellä, kuumassa vedessä käytetyllä jäätelökauhalla tai lusikoilla, kauniita palloja ja kvenellejä, mutta kuten kuvasta näette, arkisessa testiversiossani sorbettia lusikoitiin vaan lasin pohjalle ja ääntä kohti.

Lumoavia lumipisaroita

Tänään on tullut lunta.
Myrskyn jälkeensä jättämät risut ja harmaa jäinen maanpinta peittyi taas valkoiseen pumpuliin.
Ainakin hetkeksi.

Muutoin ei ole mikään hehkein maanantai. Jäseniä  ja päätä särkenyt, viluttaa, olo on kokonaisuutena kovin räytynyt; toivottavasti ei ole flunssa tulossa. 

Valon tarkkailua puiden kätköistä

Kuvia eiliseltä poutapäivältä. Nämä ovat vanhalla, taskuun mahtuvalla digikameralla napsittu, mutta kyllä näistäkin otoksista päivän tunnelmasta ja säätilan laadusta selvän saa. Kaunis oli eilinen päivä ja ilta. Ja hauska, kun pääsi taas nauramaan Putous -ohjelmalle. Uusi esiintyjäkaarti lunasti paikkansa hienosti ja odotan jo tulevia jaksoja innolla.

Tämä päivä on ollut luonteeltaan hyvin verkkainen, sääkin on ollut taas tylsän pilvinen. Aika on mennyt oikeastaan joutavia jorinoidessa, kahvia ryystäessä sekä tulevan viikon suunnitelmia miettiessä ja niitä ylös raapustellessa.

Hirveen ihanan tavallista

Onni se on tämä lauantai.
Aurinkoista ja pikku pakkanen.

Hyvät yöunet alla ja päivän ohjelma: pyykkihuoltoa, happihyppelyä ja valokuvausta, päiväkahvilla tarjolla kuivahtanutta ruisleipää juustosiivulla. Illalla Putousta ja sitten taas unta palloon.

Ihan hirveen, hirveen tavallista, tylsää ja epäseksikästä viikonlopun viettoa, mutta samalla tympeydessään ihan hirveen mahtavaa! Olen nykyisin, suorastaan naurettavan vähään tyytyväinen näiden viikonloppujeni suhteen. Riittää, että saan kunnolliset yöunet, hetken hiljaisuutta, pienen hetken harrasteiden ja ajatusteni parissa, niin olen onnellinen...ai niin, no eipä unohdeta saunaa ja Avara luonto -ohjelmaa. Lauantai-iltojeni peruspilareita😃

Ensi viikonloppuna voisi ehkä hellittää kotikalsareistaan (luit oikein, kal-sa-reista, ei askareista😄) ja pistää vähän parempaa seppälää päälle, niin ku´sanotaan...no, se on sitten se. Nyt nautitaan tästä verkkariviikonlopusta.

Aurinkoista lauantaita ♥

Myrskyn jälkeen

Eilisten myrskyisten tuulien jälkeen maiseman olivat vallanneet risut. Niitä oli kaikkialla. Kadut olivat jään vallassa ja hiekoitusautot ajelivat väkkärän lailla sinne tänne. Eilen tuuli oli niin napakkaa, että paikoin sähköt menivät poikki ja jossain päin tuuli huihteli peräti hirmumyrskylukemissa.

Tänäänkin viima oli vielä ilkeä. Odotin näkeväni kuvausreissulla pahempiakin tuhoja, vaan maisemaa koristi oikeastaan vain pienten risujen tiheä armeija. Aurinko ei tänään täyttä loistoaan antanut, mutta huomenna on tilanne kenties toinen..ja huomenna on muutakin odotettavaa: Putous alkaa! Mukavaa! Esiintyjäkaarti on vaihtunut, joten ohjelmakin saa taas sen myötä uusia ulottuvuuksia; on jännittävää nähdä mm. millaisia hahmoja tämä porukka tuottaakaan.

Kiva kun on viikonloppu edessä taas.

Porkkanainen pastaloota

Lähti kaupasta matkaan tuommoisia kippuraisia, runsaampikuituisia ja pippurisia makaroonikiekuroita. Jääkaapissa törötti jauhelihapaketti, joka oli otettava käyttöön heti tänään, eli en ootellu huomista pastaperjantaita, vaan näistä pääraaka-aineista lähti torstainen pasta-arkiruoka kehittymään. Ja tästä kyllä riittää vielä viikonlopullekin, eli ei tarvitse ruokaa miettiäkään, vaan huomennakin pääsee kokkailuhommien sijaan vaikka pidemmälle valokuvausreissulle ulkoilmaan; sinne mieleni niin kovin halajaa. Toivottavasti vielä huomisen aurinkolupaukset pitäisivät paikkansa.

Alunperin kaavailin ruokaan tomaattista kastiketta, vaan kaikki tomaattimurskat olivat yllätyksekseni päässeet kotikaapista hupenemaan, enkä niitä sitten arvannut ostaakaan, mutta hätä keinot keksi, ja korvasin  alunperin kaavailemani tomaattiosuudet mehukkaalla porkkanaraasteella. Ja hyvää tuli. Vähän erilaista, oranssista ja edullista herkkulootaa.

Porkkana-jauheliha-pippuripastavuoka

• 400 g jauhelihaa (voi korvata myös soijarouheella, kuten itse usein teen)

• 1-2 sipulia

• 2 valkosipulinkynttä

• 2 keskikokoista porkkanaa

• puolikas punainen paprika (oli jämä, niin sekaan vaan)

• pippuripastaa

• suolaa, pippuria

• juustoa

Makaroonit keitellään napakan kypsiksi. Ruskistellaan jauheliha, johon lisätään silputut sipulit, hienonnetut valkosipulit, hienoksi raastettu porkkana, paprikapalat ja mausteet. Haudutellaan hetki soossimaiseksi seokseksi. Maustetaan suolalla, pippurilla ja muilla haluamillaan mausteilla, kuten vaikka tuoreilla yrteillä. Jauhelihaseoksen pitäisi olla tässä vaiheessa porkkanoiden ansioista vähän soossimaista, ei mitään kuivaa rapeloa.
Raastetaanpas muuten juustoakin valmiiksi, sillä välin kun kastike muhii.

Otetaan vuoka, jonne ladotaan kuumat makaroonit (valuta pastasta runsaimmat vedet pois;  jätä keitinlientä kattilan pohjalle, että lootassa riittää varmasti sopivaa kosteutta) ja jauhelihaseos sekä juustoraaste. Ainekset voi latoa kerroksittain, tai sekoitella kaikki sulavasti yhteen, kuten minä tein. Juustoraaste alkaa sulaa hienosti jo tässä vaiheessa, kuumia aineksia vuoassa sekoitellessa. Päällekin voi ripsutella halutessaan ohuen juustokerroksen ja käyttää ruuan uunissa, niin että se on herkullisen kuumaa ja juusto sulanut nätisti pinnalle.
Kuten siis huomasitte, tähän vuokaan ei tullut perinteisen makaroonilootan tavoin munamaitoa, vaan juustoraaste sulaa kosteaan ja kastikemaiseen jauheli-makarooniseokseen ja toimi riittävänä sidosaineena, eikä juustoa edes tarvitse paljoa, pieni pala raastettuna riittää. Eikä tämä siltikään ole kuivaa, vaan oikein mehukasta lootaa.

Maltti oli valttia

Voi onnenpäivä!
Olen tätä pajusta tehtyä, kaunista ja kuulasta kerrosvatia käynyt hipelöimässä jo viime vuodesta, vaan aina sitten jättänyt ostamatta, sillä ajatuksella, että ei ole aivan välttämätön lisä kotini varustukseen, vaikka ihana onkin.

Mutta tänään, silmiini osui alehinta, 7 euroa. En kertakaikkiaan voinut enää jättää pakettia hyllyyn, vaan otin sen ostoskoriin, sillä ajatuksella, että luovun sitten tämä uuden kerronvadin myötä entisestä, ettei ala hyllyt taas irtaimesta täyttymään.

Vaan tarina ei lopu vielä tähän, sillä kassalla yllätys ja ilo oli vielä isompi, sillä lisäalennuksen jälkeen vadille jäi hintaa vain 3 euroa! Hihkaisin ihan pikkusen ääneen riemusta, kun asian vielä kassaneidiltä epäuskoisena varmistin. Olipa maltti nyt valttia; normaalisti tämä puinen ihanuus maksaisi parisen kymppiä, ei mikään huima hinta näin kauniista esineestä muutenkaan, mutta säästöä se on pienikin säästö ja tarkan markan muijalle suuri ilo, kun tekee välillä näin hyviä löytöjä.

Taikavoimiako

Eilen illalla, joutilaalla hetkellä, selailin kirja/lukublogeja, kirjakauppojen sivuja sekä ale-tarjouksia. Lähinnä poimin niistä ylös vinkkejä, mitä voisin käydä kirjastosta hakemassa viikonloppulukemiseksi ja itseni sivistämiseksi. Jotain kyllä tekisi mieli kirja-alesta ihan ostaakin, etenkin tuolta tietokirjapuolelta; joitain villiyrtti- ja reseptikirjoja mieleni niin janoaisi.

Toinen kategoria, joka silmiini ja lähempään tarkasteluun järjestelmällisesti haketui, olivat teokset, joissa mainittiin: "Elä enemmän, stressaa vähemmän" ja muut vastaavat elämäntapaoppaat.  Hah, eli tyypilliset tammikuun oireet siis allekirjoittaneella, että uusiutua pitäis ja sitä rataa. Yhtään ns. kepeämpää lukemista ei sitten mieleeni jäänyt😆.

Syy, miksi alun alkaen eilen tuohon kirjatarjonnan läpikäyntiin rupesin, johtui silmiini osuneesta kirjoituksesta ja sen herättämästä uteliaisuudesta. Siinä kirjoituksessa eräälle ihmiselle suositeltiin, elämän kriisitilanteessa, luettavaksi R. Byrnen kirja nimeltä "Taikavoima".  Piti siis saman tien netissä tutkia, mistä moinen kirja oikein kertoo. Siitä mainittiin mm., että se sisältää 28 päiväisen ohjelman, jonka jälkeen elämä aukeaa sinulle ihan uudella tavalla, periaatteella että: "saat sen mistä luovut ja sitä saat mitä tilaat". Skeptikko minussa huutaa, että mitähän huuhaata tämäkin taas, vaan utelias kuiskii, että se on pakko vähintään selata läpi, että mistä oikein on kyse. Teoksessa kuitenkin käsittääkseni käsitellään myös mm. kiitollisuus-aihetta ja sitä, kuinka sen vahvistaminen lisää elämän mielekkyyttä. Tähän olen omassa elämässäni pyrkinyt, pitämällä mm. kiitollisuuden päiväkirjaa (josta aiemmin olen maininnutkin), sillä olen sen (ihan oikeasti) huomannut  vähentävän negatiivisiin asioihin jämähtämistä. Tuon päiväkirja-metodin olen oppinut ihan muun lukemisen kautta, vaan lieneekö tässä opuksessa sitten samoja harjoitteita. Kenties. Eli jos opus vastaani tulee, niin kyllähän se on läpi kurkistettava tuokin teos. Uteliaisuus voittaa.

Tänään en joudakaan tämän enempiä tarinoimaan, täytyy nimittäin ruveta raivaamaan keittiötä; oli ilmaantunut eteisen lattialle lappunen, että huomenna keittössä putkipekat hääräilee ja mittailee. Tehdäänpä heille tilaa siis...

Onnenpaloja ja papanoita

Niitä ei ole tänä maanantaina montaa mitä mainita.
Päivän haipit tähän mennessä:
1. Viilsin itseäni vihannesveitsellä verisesti peukaloon, ja paketoin sen upeasti laastarilla ja roudarinteipillä hopeanhohtoiseksi tötteröksi (sopi sormuksiin ja harmaisiin vaatteisiin hienosti)😄.
2. Soitin isille onnittelupuhelun🍰🌷 ja
3. Huvituin ylkän touhukkaasta ja poikamaisesta riemusta, kun hän hommasi itselleen uuden polkupyörän ja selvitti asiaa kahvipöydässä, suu ihan pikkusen vaahdossa😏.

Eli  JVG:n sanoin ei "haippi huippaa" mitenkään erityisesti tänään, mutta onhan tuossa jo hetkiä tuossakin. Noissa kussakin päivän moomentissa, olin ainakin aidosti just siinä hetkessä ja ihan täysillä läsnä. Tammikuu on kai jotenkin luonteeltaan vähän tämmöinen, himpun tasapaksu ja hiljainen. Vai ylikorostuuko sen arkisuus joulukuun juhlavuuden jälkeen? Tuntuu, että vähän siellä sun täällä, itseni mukaan lukien, odotetaan jo jotain uutta taas, ehkä kevättä ja sen arjen katkaisijoita: laskiaista mäkineen, Runebergin päivää, hiihtolomia, pääsiäistä tai kunhan olis edes jotain hauskaa pientä tapahtumaa, joka pistäisi poikki ja poikkeaisi tavallisesta arkitallustelusta.

Kunpa tässä tulevan haaveilun keskellä muistaisi ja huomaisi useammin, että se onni on tässä. Pienistä päivän paloista se huomaamatta koostuu tämä elon palapeli ja jokaisesta palasta voi (ainakin yrittää) löytää jotain hienoa ja mukavaa. Joinakin päivinä ne onnen rippeet ovat kyllä kiven alla ja saa ihan tosissaan kaivamalla kaivaa ...vaan ehkä se työ sitkeää tekijäänsä kiittää, jos niitä ilonpapanoita, vaikka vähän väkisinkin yrittää etsiä, niinäkin päivinä, kun ne onnenpipanaiset ja ilonaiheet eivät ole heti aamusta jo porstuassa vastassa.

Jk.Ylimääräinen vasullinen Onnea ja Iloa iskälle juhlapäivänä😊

Lihahyytelö

Tämän idean testausta varten niitä perjantaina esiteltyjä vuokia piti hamstrata.

Jouluna emme ehtineen tätä hyytelöityä herkkua tehdä, vaikka tarkoitus oli silloin jo testata, miten onnistuu itse tehty aladoopi, lihahyytelö tai millä nimellä tätä entisaikojen juhlaherkkua sitten haluaakaan kutsua. Mutta kun ruokaa oli joulunseutuna yllinkyllin ja monessa osoitteessa, niin jäi karjalanpaistitkin tekemättä sen yltäkylläisyyden vallitessa, ja hyvä niin. Tehtiinpä niistäkin lihoista, nyt tammikuun ollessa jo puolessa välissä, jotain muuta kuin tavallista paistia.

Eli pakastimesta kaivettiin, sopivasti tyhjennystä kevättä kohti sillekin, karjalanpaistilihoja, jotka painekattilalla pössäytettiin mureaksi ja samalla saatiin hyytelölle liemi. Tämä vaihe onnistuu kyllä ihan normaalisti keittämälläkin. Ja lihat voivat olla ihan jotain muutakin kuin edella mainittua.
Me saatiin näin monta hyvää kärpästä yhdellä iskulla; kun saatiin samalla pakastinta tyhjemmäksi ja arkiviikolle leivänpäälle kevyttä ja edullista herkkua (karjalanpaistilihat kun tietysti oli tarjouksesta hankittu ja liivatteitakin oli jäänyt iso pino kaapin nurkkaan joutavana notkumaan synttärikekkereiden juustokakkutalkoiden jäljiltä, eli tämä testaushytky saatiin mainiosti tarkan markan tammikuuhun sopivaan tyyliin toteutettuna).

Hauska kokeilu. Ainut, että alunperin suunnittelemani koristeellisemmat kakkuvuoat olivatkin liian pieniä, joten järkevintä oli tehdä koko herkku yhteen 1,5 litran leivonta/pateevuokaan. Kakkuvuoat ovat vielä kuitenkin tulossa uljaasti esiin, sillä niiden varalle on jo toinen herkkukokeilu suunnitteilla, johon myös liittyy pakastimen tyhjennystä.

Mutta katsellaanpas nyt ensin hytkyilevän lihaherkun valmistuskuvat ja resepti. Alunperin suunnitelimme 10 liivatteen käyttöä, vaan pistettiin kuitenkin 15,  vaan liivatteita olisi saanut olla litraan 20 kappaletta, että hyytelöstä olisi tullut vielä paremmin napakampi ja leikattavampi. Ja lihaliemi saa olla hyvin maustettu, eli liemenä jopa suuhun liiankin tujua, silloin se hyytelöitynä maistuu hyvältä. Ei pelkältä kumimaiselta vedeltä, jos tälläinen ilmaisu sallitaan.

Lihahyytelö

• 800g kypsää karjalanpaistilihaa

• n. 1 litra maukasta ja mahdollisimman kirkasta lihalientä

• 20 liivatelehteä + kylmää vettä liotukseen

• värikkäitä kasviksia kuten paprikaa, papuja, porkkanoita, herneitä tms.

Kypsä liha leikellään noin nopan kokoisiksi sattumiksi ja kasvikset halutun muotoisiksi paloiksi. Varataan 1,5 litran vetoinen vuoka. Liotetaan liivakoita kylmässä vedessä noin 5 minuuttia. Puristellaan vedet pois pehmenneistä liivatteista ja sulatetaan ne lämpimään lihaliemeen sekoitellen.
Laitetaan hyytelölle (halutessaan, voi tehdä ihan pelkän lihaversionkin) kasviksista koristeellinen pinta, eli ladotaan erivärisiä kasviksia haluaamaansa muodostelmaan vuoan pohjalle ja varovasti lirutellaan niiden päälle liivatelihalientä pieni kerros sidokseksi.
Sen jälkeen ladotaan lihat (ja loput kasvikset) ja lopuksi täytetään vuoka liivatelihaliemellä, niin että lihat peittyvät.

Annetaan jähmettyä viileässä vuorokauden verran.

Hyvä aladooppi, eli lihahyytelö on rakenteeltaan jämäkkää, hyvän tuoksuista ja makuista apetta. Ja voin todeta, että nyt kun olen itse tehtynä tätäkin herkkua maistanut, en taida enää kaupan valmistuotteisiin tarttua. Maku, joka tulee itse tehdystä, lähes rasvattomaksi kuoritusta lihaliemestä, on tässä ruuassa vertaansa vailla, kun vaan muista maustaa anteliaalla kädellä. Kaupan hyytelöissä  en ole koskaan pitänyt sen pelkän hyytelöosuuden mausta tai suutuntumasta; ja ymmärrän nyt miksi, sehän ei oikeastaan maistu miltään, jolloin kumimaisen suutuntuman aistimus voimistuu entisestään.

Ennen vanhaan tämä oli juhlaruokaa, vaan nykyisin soveltuu juhla- tai leikkelepöydän lisäksi, myös arkiseen viikkoon, vaikka keveäksi leikkeleeksi paahdetun ruisleivän päälle / kylkeen.

Haaveilua ja hytkyttelyä

Päivä on hujahtanut kuin varkain ja huomaamatta kotihommien ja hytkyttelyjen parissa, vaan noihin hytkyttelyihin palaan sitten huomenna tarkemmin😉.

Kotihommien päätteeksi, keitin tuossa lauanantain ahkeruuskahvit ja rupesin käymään aikani kuluksi taas valokuvavarastoja läpi.  Nekin kun on aika-ajoin hyvä järjestellä ja siivota. Etenkin nyt kun valoisa aika lisääntyy päivä päivältä ja kuvaustahti kiihtyy entisestään.

No, arvata saattaa, että muistelo- ja tunnelmointimatkahan siitä tuli, kun kuvien kautta saattoin upota niin moniin ihaniin hetkiin, joita sain viime vuonna elää ja kokea. Kevätkaipuu kasvoi entisestään ja linturetkelle pääsemisen hinku iski voimalla päälle, kun vastaan tuli tuo "poikamies"- joutsenen kuva viime keväältä. Se on minulle erityisen rakas kuva ♥.

Oli kaunis huhtikuinen aamu. Aurinko helotti lämpimästi ja yön jäljiltä oli paikoin vielä hankiaista (niissä paikoin missä lunta edelleen oli). Olin aika vastattain hommannut uuden kameran ja into kuvata oli valtava (ja on edelleen). Hyppäsin juuri ennen tuota kuvaa isohkon ojan yli, laskeutuen kumppareissani saviseen peltoon, niin että jalka jäi jotenkin ihmeellisesti linkkuun, enkä saanut hetkeen otettua askeltakaan. Onneksi pienen irvistelyn ja puhaltelun jälkeen askeleet taas löytyi, ja sain tuon ikimuistoisen aamuhetken ikuistettua.

Tuo kuvan järven sula oli täynnä vesilintuja, lukuisia joutsenia ja kaakattajia, keväinen mekastus oli humalluttavan äänekäs. Näkymän kruunasi vielä valtava petolintu, joka yhtäkkiä ilmestyi kirkkaan siniselle taivaalle, aiheuttaen täyden kaaoksen uiskentelevissa kevätlinnuissa. Sitä näkyä seurasi itsekin sydän pamppaillen ja vaikuttuneena.

Vietimme eräjorman kanssa tuon hienon, keväisen ja pitkän päivän kevätluonnossa samoillen. Kahteen kertaan hörpättiin eväskahvit, niin että jaksettiin taas tallustella. Kuvia tuli viitisen sataa tuolta päivältä ja askelien määrää ei voi edes laskea, niitä tuli mukavat määrät ja ihan huomaamatta. Illalla naamassa oli kevätauringon sekä hankien hohteesta saama pulipäivetys ja ihoa kuumottava, pitkän ulkoilupäivän kiristävä tunne. Siitä huolimatta, naama oli hymyssä kuin hangokeksillä tuona iltana nukkumaan käydessä, sillä päivä oli niin elämysrikas ja ihana. Luonto antaa ne aidoimmat ja vahvimmat elämykset. Niin se vain on.

Toivottavasti tämä kevätkin tarjoaa vastaanvanlaisia elämyksiä.

Mutsin marketista

Se on perjantai ja kolmastoista päivä. No, onneksi ei sentään maanantai ja kolmastoista..hhrr.

Mutta viikonloppu eessä taas, jippikaijee!
Viikonvaihteen suunnitelmiin liittyvät mm. nuo kuvapiirroksen, mutsin marketista haalitut, vanhat ja kaunokaiset kakkuvuokaset. Mutsin marketti, eli äidin varastot ja niiden hyllyt ovat hieno paikka, sieltä löytyy aina kaikkea tarpeellista, mielenkiintoista tai muuten vaan mukavaa tai vanhaakin esinettä ja asiaa. Itse en perinteisiä kakkuvuokia omista yhtää kipaletta, tai no yhden suorakaiteen muotoisen patee-vuo´an vain, mutta en muuta, siksi piti idean iskiessä, mutsin markettiin kiiruhtaa ensi hätään kysymään, löytyykö ylimääräisiä, ja löytyihin sieltä!

Leipominen ei ole minun juttu, äiti sen sijaan on jauhopeukaloiden ja suussasulavien leivonnaisten mestari ja vuokia on hänelle kertynyt vuosien varrella kaikenkokoisia sekä muotoisia. Omiin tarkoituksiini lainasin ja sainkin näitä pieniä, alle litran vetoisia vuokia. Yksi taitaa olla aika vanhakin, monet paistokerrat nähnyt, ajan patinoima ja kolhima vuoka tuossa joukossa, luultavasti ihan mummon peruja oleva, mutta ihan toimiva peli vieläkin, ainakin minun salaperäisiin kokkailu tarkoituksiin.

Mutta, mitä näihin vuokiin sitten rakentuukaan, niistä ja niiden sisällöstä lisää tuonnempana, tänään huokastaan hetki ja puhalletaan viikon rasitukset ensin pois poikkeen.

Tuulta pusakassa

Tuulenpuuskat tempoivat ja tuiversivat saaden viiden asteen pakkasen tuntumaan aikamoisen ilkeältä ja luita myöten hyytävältä.
Tänään ei mitään valitettavaa, ei naristavaa, muttei myöskään mitään normaalia arkielämää ihmeellisempää kerrottavaa. Onnellinen tästä päivästä, tavallisesta ja tuulisesta torstaista.

Arkinen siskonmakkara-minestronesoppa

Keittokeskiviikon kunniaksi, pitkästä aikaa soppapostausta.
Alunperin oli tarkoitus tehdä tänään joko tomaattikeitto tai kasvisminestrone. Mutta, silmiini sattui siskonmakkara tarjous, ja en voinut vastustaa kiusausta. Ostin paketin niitä. En ole noista makkaroista itse ruokaa aiemmin tehnyt. Ja taitaa muutenkin olla viimeisimmät makumuistot tuosta eineksestä kouluvuosilta. Eli harvinainen herkku siis tässä taloudessa.

Hyvän, nopsan ja edullisen arkisopan niistä saikin. Ja mikä parasta, yhden kattilan taktiikalla on arkisin kiva mennä, eli että ruoka valmistuu yhdessä astiassa.

Versioimani siskonmakkara-minestrone valmistui kutakuinkin näin:

• 1 litra vettä (tai lihalientä)

• 500 g tomaattimurskaa

• 3 tomaattia

• 1-2 keskikoista sipulia

• pari valkosipulinkynttä

• reilusti vihreitä pakastepapuja

• n. 2,5dl täysjyväpastaa

• 300 g siskonmakkaroita

• suolaa, pippuria

• (chiliä) 

• (sokeria)

Kuullottelin sipulit ja kuorestaan puristellut siskonmakkaranökäreet pienessä öljytilkassa. Lisäsin tomaattimurskan, pienityt tomaatit, valkosipulin ja tomaattimurskan. Tämän jälkeen lisäsin kattilaan veden, pavut sekä pastan. Maustoin alustavasti, ja annoin kiehua porista, tarkistelin makua välillä, kunnes pastan ja liemen suutuntuma oli suuhun hyvä. Tomaattiliemihän tykkää kyllä pitkästäkin keittelystä, mutta tämä arkikeitto sai nyt porista vähemmän aikaa. Sitä kuitenkin tulee huomennakin vielä uudelleen lämmiteltyä, jolloin maku eikun paranee vaan. Hyvä tuli näinkin, noin puolen tunnin porinalla.

Sokerin lisäsin ainesosaluetteloon, sillä hyppysellisellä sokuria, on hyvä pyöristää liemen makua, jos se tuntuu jotenkin kitkerältä tai tulee tunne, että jotain tästä nyt puuttuu. Olin muuten ihan unohtanutkin, miltä nuo siskonmakkarat maistuivatkaan; jännä niitä oli puristella nökäreeksi ja oikein hienostihan ne tähän tomaattiseen soppaan istuivat.

Tinttikuoro yllätti

Säikähdin tänä aamuna, että olenko epähuomiossa nukkunut parin kuukauden yli, sillä hyvin leuto sää ja talitinttien hilpeä kevätlaulanta sai tuntemaan, että eletään jo maaliskuuta!

Lämmin tunne virtasi rintakehään, hymy puski naamalle ja oli vedettävä syvään henkeä. Miten ilmakin saattoi tuoksua jo niin keväiselle!? Tiedättehän, vähän mullalle, lumelle, kosteudelle, puunkuorille, märälle heinälle, kompostille, lähteville jäille ja ehkä vähän koirankakallekin. Niin tervetulleen tutulle ja mieltä virvoittavalle.

Järki kyllä välittömästi sen syvähenkäyksen jälkeen toppuutteli, että vielä on, hyvä ihminen, talvea jäljellä! Jännä juttu muuten, nyt kun tähän näitä päivän tuntemuksia kirjailen, niin miten minusta tuntuu, että tästä on vain tovi, kun kirjoitin, kuinka talvi, kylmyys ja pimeys ovat edessä. Ja nyt horisen jo valosta ja keväästä, tammikuussa!? Onkohan se niin, että vanhemmiten talvetkaan eivät enää tunnu niin pitkiltä, kuten on käynyt lapsuuden kesienkin kohdalla, eli jaaritellaan nykyisin joka kesä samaa mantraa, miten "ennen nämä kesätkin kesti kauemmin". Toivottavasti se olisi niin, eli ihan vain omaa sisäistä tunnekokemustani tai jotain aikakäsitysvääristymää, ilmastonmuutoksen sijaan. Haluan, että jatkossakin meillä olisi neljä selkeää vuodenaikaa (aimminkin olen tästä aiheesta maininnut); talvista pakkasta, lempeämmät välikuukaudet kevät sekä syksy ja kirsikkana kakussa, kesän lämpö ja valo. Virkistäviä vuodenaikavaihteluita. Karmeaa olisi, jos ilmasto olisi sellainen, että kunnon talvi jäisi kokonaan pois, ja tilalle tulisi vain hyvin, hyvin pitkä, pimeä ja sateinen syksy. hrrrgghhh....

Mutta...
Tämä etukeväinen päivä, oli kyllä kaikesta huolimatta virkistävä ja oikein ilon aihe.🙆

Päivän kysymysmerkkejä

Pesin tänään vessan lattian, ihan huvikseni ja juurtajaksain, juuriharjalla jynssäten. Vaikka en sen homman järjellisyydestä sitten tiedä, remontin keskellä. No, hyötyliikuntaa oli ainakin, tuli ihan kunnon hikikin.

Mietin siinä samalla jynssätessä, tätä elämän epävarmuutta ja haavoittuvaisuutta. Varmaan iltapäivän uutisointi Tero Niitin kuolemasta sai näitä pohtimaan. En minä kuitenkaan pelkkiin tummanpuhuviin tai syvällisiin ajatuksiin vajonnut, vaan mietinpä kevättäkin ja villejä yrttejä. Valo lisääntyy ja sen vaikutuksen huomaa hiljalleen omissakin energiatasoissa. Tekisi mieli ostaa jo tulppaaneitakin maljakot täyteen, vaan toisaalta, ei huvittaisi ostaa mitään ns. tarpeetonta, tarkan markan tammikuun fiilis kun on. Mutta onko tulppaanikimppu maljakossa tarpeeton, jos se tuo katsojalleen vilpitöntä iloa, kas siinä pulma 😶?

Jk. Ihanaa syntymäpäivää Rakkaalle Ystävälle ♥

Ja lisää kysymysmerkkejä...Mitähän tuossakin oli tapahtunut, lammen jäällä...? Erikoista jälkeä.

Pakkastaidetta

Saran lähettämä kuurankukkakuva

Pakkanen laski. Loppiaisena se vielä huiteli -25 asteessa, vaan nyt sunnuntaiaamun lukema on enää -3,5 astetta. Ja hyvä niin. Melkoista kärvistelyä se oli rillit kuurassa, toppaan vumpattuna kulkea.

No, tulipahan petivaatteet tuuleteltua kunnolla, ja yritystä oli aurinkoisena loppiaispäivänä vähän kuvatakin, vaan suoraan sanoen aika yrittelyksi se kyllä jäikin, sen verran hankalaa hommaa oli rillit huurussa ja naamavärkki sekä sormet jäässä, yritää saada huippuotoksia aikaan.

Mutta laitetaan nyt tänne muutama räpsy niistäkin viluisista hetkistä järven jäällä. Sarakin lähetti minulle hienoja kuvia kuurankukista ikkunassa, vieressä niistä yksi.

 Niin se vaan pitkäkin viikonloppu taas vierähti ja arki on edessä haasteineen. Onneksi on nyt ainakin akkuja ladattu kaikin voimin, ja tänään vielä kerkeää ladata vähän vielä lisää.

Tuorepuuroa ja aamuiloa

Aamuäreys on tiessään. Paukkupakkanen on vaihtunut pyryksi. Eilinen pakkasessa tallustelu, kuvaamisen yritykset, hyvä ruoka ja rentoilu sai taas aamun tuntumaan iloiselta.

Nukuin pitkään. Tein eilen illalla jääkaappiin valmiiksi tuorepuuron ja nautiskelin sen vuoteessa, kaikessa rauhassa, kuuman kahvin kera; samalla katselin pohjoisen luonnosta kertovaa ohjelmaa. Sydän pampahteli muutaman lyönnin nopeammin ja ilosta pakahtuen, kun siinä näytettiin joutsenten ja muiden lintujen kevätmuuttoa. Se hieno aika on edessä, kun linnut tulevat laulamaan ja luonto herää taas. Voi että, olin jotenkin siinä aamuhetkessä niin onnellinen, ja olen edelleenkin!

Kalenterissa oli tänään mietelause: " Joka vähällä alkaa, se paljolla lopettaa." 
Ja näinhän se on. Tammikuu on (joka vuosi) kiva aloittaa joulun yltäkylläisyyden jälkeen niukkuutta ihannoiden. Alet ovat kuumana käynnissä ja mainosta pukkaa, vaan meitsillä menee mainokset saman tien paperikeräykseen ja kaupasta haen vain tarpeelliset. Ei yksinkertaisesti tee mieli ostaa yhtään mitään. En vain tarvitse ylimääräistä materiaa; en kodintavaraa, en vaatetta tms. On ollut jotenkin niin hyvä olla, kun sai tehtyä remonttikarsinnan ja ylimääräisten romujen siirtely on jäänyt vähemmälle. Kukkaro sekä pyllypakaratkin kiittää, kun niukkuus taas viehättää.

Jorinoiden päätteeksi vielä tuorepuuron perusohje, jota on helppo sitten miksailla aina fiiliksen ja ainesten mukaan. Tämä on ihana aamiainen, helppo, edullinen, säästää aamukiireiltä, kun voi tehdä edellisenä iltana valmiiksi ja on terveellinen. Joskus teen tätä myös jämäpuurosta, eli kun puuroa on tullut keiteltyä runsaalla kädellä, niin puuron jämistä sitten teen tällä tyylillä väli- ja aamupalaa jääkaappiin valmiiksi.

Tuorepuuron perusohje:

• 1 dl hiutaleita; esim. kaura- tai ruishiutaleita

• 1 dl nestettä: maitoa, piimää, vettä, mehua tms.

• 1 dl massaa; jäisiä marjoja, jogurttia, rahkaa

• 1 rkl makua: vaniliaa, pähkinärouhetta, kanelia, kookoshiutaletta, kaakaota jne.

Ainekset vain sekoitetaan illalla ja jätetään yöksi jääkaappiin muhimaan. Tämä puuro on siitä kiva, että jokainen voi laitella aineksia ihan mielensä ja mielikuvituksensa mukaan, ohjemääriä täysin vapaasti soveltaen.

Oma versioni oli tänä aamuna vadelma-manteli-tuorepuuro, jonka päälle ripottelin vielä rusina-pähkinäsekoitusta, kuivattuja puolukoita sekä pellava-mustikkarouhetta. Oikein herkkupuuroa kun haluan, niin laitan iltasella hiutaleiden sekaan rahkaa, mansikoita ja vaniliaa tai toista suosikkimiksausta: tuoretta ananasta, kookosmaitoa ja kookoshiutaleita. On ilo aamuja moisilla mauilla aloitella.

Vadelma-manteli-kauratuorepuuro:

• 1 dl kaurahiutaleita

• 1 dl maitoa

• 1 dl jäisiä vadelmia

• 1 rkl mantelilastuja 

Ainekset sekaisin ja puuro odottamaan jääkaappiin yön ajaksi aamiaisen nauttijaa.😋

Pakastetaan petivaatteita

ja pistetään currypata tulille!
Paukkupakkasissa on se hyvä puoli, että silloin on hyvä tuuletella ja raikastaa tekstiilejä, antaa pölypunkeroille hyrykyytiä😄

Ja iltasella, ulkoilmassa päivän pakastettujen petivaatteiden väliin pujahtaminen on oma kiduttavan kiehtova kokemus; yhtä aikaa hirveä, kun kylmä peitto sivaltaa ihoa, ja samalla eufoorinen, kun lämpö alkaa hiljalleen palautumaan, kehon reagoidessa ja verenkierron vilkastuessa. Tunne on raukaisevan rentouttava, vähän kuin avantopulahduksen tai saunomisen jälkeen. Tulee raukeus ja uni helposti, ainakin sillä hetkellä, kun peiton alla on taas turvallisen lämmin olla.

Lämmöstä puheenollen, pakkassäillä currypata maistuu lämmittävine mausteineen jopa tavallistakin paremmalta (omassa "mitä kaapista löytyy" -curryversiossa on mm.; chilia, currya, kurkumaa, kookosmaitoa jne.) Jouluruokien jälkeen virkistäviä makuja, joista kehokin herää talviunestaan.

Kyllä kelpaa loppiaisesta nauttia. Illalla naatiskellaan lisää vapaapäivän suloista ja vietetään pötköttely/telkkari-ilta, oikein pop cornien kera. Pitkä, rento sekä rauhallinen viikonloppu on kyllä välillä mitä ihaninta mannaa ihmislapsen sielulle sekä ruumille! ♥

Aamuäreä

Rempan myötä olen löytänyt taas yhden uuden ikävän piirteen itsestäni (menköön tämä postaus kuitenkin valituksen ja narinan sijasta ns. ihan vaan itsetutkiskelun piikkiin).

Olen huomannut, että minusta on tullut aamuäreä. Yleensä aamuisin olen poikkeuksetta hyvällä tuulella, vaan annappa olla nykyisin, kun aamutoimiani, kahvihetkeäni ja veeseekäyntejäni, ovat heti aamutuimaan sävyttäneet poran räimeet ja kova meteli. Ei kuule radiota tai aamu-tv:tä, ja useana yönä olen, jostain kumman syystä, herännyt aamukolmelta kärttyisenä, otsa rutussa miettimään, että kohta se metakka taas alkaa. Tai jos en mieti meteliä, niin sitten mietin reikiä vessan seinässä, jotka johtavat rappukäytävään, että kuuluukohan niistä kuinka selkeästi käytävään kaikki aamuiset veeseetoimet hampaanpesuista lirutuksiin. Kylllääh ihmiset! Tämmöisiä joutavuuksia vatvoessa on mennyt kallisarvoinen uniaikani: äreänä mietiskelyyn, nukkumisen sijaan. Ja arvata saattaa, että sen lopputuloksena olen ollut viime aikoina hirvittävän syväväsynyt, kärttyisä, valittava, ailahteva ja hajamielinen muijan kuvatus, sysimustine silmänalusineen ja paksuine pakkaskalsareineen.

Vaan, tästä huolimatta, moitteen sanaa en rakennusmiehille sano. Ovat hienosti aikataulussa töitä tehneet ja mukavia kavereita ovat, sen minkä ohimennen olen ennättänyt jututella. Olen äärettömän iloinen, että näillä näkymin homma lienee ohi jo suunniteltua nopeammin ja kevät koittanee siis (toivon mukaan) ihan normaalia arkea aloitellen. Työn äänille ei vaan mitään voi, ilman niitä ei hommatkaan etene.

Tänään olen kuitenkin megagigavaltavan (ja muut korostussanat päälle) onnellinen ja iloinen alkavasta pitkästä viikonlopusta! Saa herätä rauhassa, ilman rempanräimettä, hipsutella keittelemään puuroa ja kahvia, sytytellä tuikkuja, nauttia loppiaisesta ja katsella pakkasmaisemaa kaikessa aamun hiljaisuudessa. Aion ottaa yöntunteihin käytettyjä turhia univelkoja takaisin, möllistellä leffoja ja alkavaa Voice of Finlandia, harrastaa pakkasvalokuvausta ja ulkoilua... Voe veikkonen, pienistä asioista se onni lopulta koostuu, kuten vaikka vain siitä, että saa nukkua tarpeeksi. Näihin loppumietteisiin lisään vielä lämpöiset ja myötätuntoiset terveiset niille, joilla syystä tai toisesta on unettomia öitä tai univaikeuksia.

Hyvää loppiaista ♥

Pakkasvaroitus ja pastapakkomielle

Tänään annettiin pakkasvaroitus, ja varmaan hyvä niin, sillä minun pääkin taitaa olla juuria myöten jäässä. Tai sitten se johtuu syvästä väsymyksestä, josta avaudun ja angstaan (valitan) enempi huomenna, tänään en jaksa. En pysty ajattelemaan tai tuottamaan mitään järkevää, sillä ainut ajatus mikä päässäni harhailee on, että nyt on saatava pastaa ja tomaattikastiketta. Pakko lähteä pakertamaan sitä.

Kauriin kinttupolku

Pakkanen kiristelee jo nurkissa nousevin lukemin. Hellalla porisee jauheliha-kasvissoppa, mikäs sen parempaa kylmän päivän lämmikkeeksi, kuin kuuma ja värikäs keittokulhollinen. Loppiaisen seuduille on luvattu aurinkoista säätä. Sitä toivoisin todellakin, sillä haluisin enemmän kuin mitään muuta, päästä räpsimään jotain tammikuisia, kaunisvaloisia kuvia. Sen nyt näkee sitten, kuinka ne kuvahaaveet onnistuu ja toteutuu, jos pakkanen paukkaa lähempänä kolmeakymmentä.

On pakko myöntää, että hetkessä eläminen on tällä hetkellä  ihan helkutin vaikeaa. Huomaan koko ajan ajattelevani, että olisi jo kevät pitkällä, remontti ohi jne. jne. Täytyy suoraan sanottuna patistaa itseään edes jotenkin tähän tammikuun olemuksesta ja kauneudesta nauttimiseen. En muista milloin olisi näin hampaat irvessä touhua ollut yrittää iloita tästäkin talvisesta kuusta. Ja pahinta, mitä olen viime kuukausina huomannut; putkiremontti ja muut vastoinkäymiset ovat tehneet minusta valittajan. Urputan ja valitan milloin mistäkin. Saan itseni kiinni siitä touhusta yhä useammin. Huokaus. En halua olla sellainen ihminen ensinkään.

Eli eikun vaan urputtelut sikseen ja muihin aiheisiin; metsäkauris seikkaili joulunaikaan kotikonnuilla ja niin nyt täälläkin seuduin. Omaa pientä kinttupolkuaan on kipitellyt vanhan ladon nurkille mutustelemaan pusikoiden suojista apetta.

Ja taidanpa minäkin lähteä näillä samoilla sanoin ja tunnelmin nyt ottamaan omaa soppa-apettani. Hyvä ruoka, parempi mieli, vai miten se meni....

Vuosi vaihdettu

Vuosi on vaihtunut ja juhlakausi alkaa olla nyt takanapäin. Tavallinen arki, tomaatti- ja hernekeittoineen, tuntuu taas ihanan tervetulleelta.

Uutta vuotta juhlistettiin muutamin pikku raketein. Kaikki sormet sekä silmät ovat onnellisesti tallella. Eikä onneksi koipeaankaan kukaan katkaissut, vaikka ulkona oli jäistä ja liukasta kuin luistinradalla. Aattona mutusteltiin toasteja, eli täytettyjä, lämpimiä kolmioleipiä. Helppo herkku. Täyteltiin leipäsiä erilaisilla täytteillä ja laitettiin ne jääkaappiin valmiiksi odottamaan nälkäisten raketinampujien kotiin paluuta. Sitten vain leipägrilliin ja avot´ , hyviä olivat. Perinteiset nakit syötiin vasta uudenvuoden päivänä, brunssilla ja oikein kuohuviinin kera.

Sain ylkältä joululahjaksi hienon, 4 vuoden luonto- ja sääkalenterin. Odotin vuoden vaihtumista jo senkin takia innoissani, että pääsin korkkaamaan tuon uuden kalenterin; hypistelemään sen sivuja ja tekemään merkintöjä. Todella mainio keksintö. Helpottaa vuosien vertailua, kun yhden kirjan kansista löytyy kaikki merkinnät neljältä vuodelta. Kalenteri-immeiselle ei parempaa lahjaa voisi keksiäkään.

Toista päivää jo siis kuluvaa vuotta vietellään. Pakkaset paukkunee tällä viikolla, vaan päivät koko ajan pitenevät ja kohti kevättä mennään. Sen ajatteleminen tuntuu hyvältä.