...jouluna joukolla juodaan."
Näin kuuluu vanha sananlasku. Annan päivänä, vanhaan aikaan, aloitettiin jouluvalmistelut oluen panemisella, sillä se oli joulunajan tärkein juoma. Sitä piti joulupöydästä löytyä, leivän, lihan ja maitotuotteiden ohella, jotta katovuodelta vältyttäisiin.
Tuomaan päivänä oluen piti olla valmista maisteltavaksi ja siitä eteenpäin sitä nauttiinkin koko jouluaika, aina Nuutin päivään asti, jolloin viimeiset tuopposelliset kumottiin ja yltäkylläinen joulun "syöpöttely ja juopottelu" muutoinkin lopetettiin.
”Knuutin knuppi, joulun loppu,
sontarikko käteen, kaalikuppi eteen.”
Tämä pieni
perinnetietopläjäys olkoon aasinsiltana
kotikaljapostaukseen, jonka lupailin tuolla aiemmin tehdä, edellisen kaljakattilajutun jatkoksi. Pikauutteesta on helppo tehdä hyvä kotikalja, eikä valmistumista tarvitse odottaa Tuomaan päivään, vaan ryystämisen voi aloittaa jo parin vuorokauden kuluttua.
Nopsa ja helppo kotikalja
(Tuoppi -kaljauutteesta)
Tarvitset paketillisen Tuoppi -mallasjuomauutetta, vettä, sokeria ja sopivan tilavan astian (kattilan tai sankon), johon mahtuu vähintään 3 litraa tätä jouluista juomaa. Paketista saat tehtyä kerralla vaikka 9 litraakin kotikaljaa, mutta voi tehdä myös pienemmissä 3 litran erissä. Melko edullista juotavaa joulupöytäänkin, kun paketti maksoi vain n. 1,50 euroa.
Paketin kyljessä on hyvät, helpot ja selkeät ohjeet, joten minäkin ensikertalaisena sain juoman onnistumaan ilman mitään vaikeuksia ja hyvää tuli. Mutta kirjoitan ne tähänkin, jotta prosessin helppous alustavasti avautuu muillekin kotikaljan teosta kiinnostuneille. Mallasuute ja hiivat ovat siis valmiina paketissa. Sokeria ja vettä vain lisäksi, ja niitä ainakin yleensä löytynee ihan peruskotivaroista...vettä ainakin😉
- 1-2 dl sokeri (sen mukaan kuinka imelästä kotikaljasta tykkää)
Pussillinen mallasuutetta sekoitetaan reilusti kädenlämpöiseen veteen (+40-42 asteiseen).
Lisätään sokeri ja sekoitetaan huolellisesti.
Pinnalle ripotellaan kuivahiiva ja homma on siinä!
Sitten vain annetaan kaljan käydä vuorokauden verran huoneenlämmössä, kevyesti pyyhkeellä peitettynä.
Tämän jälkeen kaljan voi pullottaa ja nostaa putelit vielä noin vuorokaudeksi viileään. Ja sittenpä juomaa on jo lupa käydä nauttimaan.
Itse en edes pullottanut kotikaljaani, vaan nostin teräksisen kaljakattilani kansi päällä kylmään. Siitä sitten sai kauhalla kaataa kylmää juomaa, kukin janoinen, omaan mukoseensa. 😋