Aroniaa alkavaan arkeen

Postailin aiemmin aroniamarjojen poimintapäivästä, ja siinä yhteydessä lupasin jakaa joitakin hyviksi kokemiani reseptejä, joita käytän tämän marjan kanssa. Nämä ohjeet olen joskus aikoinaan "intervepsin" ihmeellisestä maailmasta poiminut, en muista mistä, kun en ole ylöskirjannut osoitteita silloin, ja näitä olen vähän itsekin tuunaillut ja muokkaillut tehdessäni. Mutta että, samanlaisia tai samantyyppisiä ohjeita on varmasti sivustot pullollallaan. Paljon olen erilaisia aroniareseptejä testaillut, vaan nämä ovat olleet sellaisia, joista olen pitänyt ja ovat käyttööni vakiintuneet. Eli tässäpä niistä sitten pari heti tähän maanantaihin ja alkavaan viikkoon.

Suurimman osan marjoista ihan vain pakastan ja kuivatan. Niitä käytän sitten smootheihin ja syön aamupuuron kanssa pitkin talvea.

Osasta teen "aronia-tuoremehua", eli tätä mehua ei keitetä, vaan käytetään sitruuna- tai viinihappoa mehun säilyvyyden parantamiseksi. Lisäksi teen tummanpuhuvia hilloja ja hyytelöitä, jotka ovat kauniita ja herkullisia tarjottavia vaikka juustojen tai liha- ja riistaruokienkin kylkiäisenä.

Aronia-tuoremehu sitruunahapolla

• n. 3 kg  marja-aronioita

• 4 l vettä

• 3/4 tl sitruuna- tai viinihappoa

• n. 1,8 kg sokeria

Huuhdo ja puhdista marjat kunnolla. Kiehauta ja jäädytä vesi ja survo sillä aikaa marjat reippaalla otteella mehukkaaksi marjamuussiksi. Sekoita sitruunahappo jäähtyneeseen veteen ja lisää "happovesi" muussattuihin marjoihin. (Happoa käytetään 1/4tl marjakiloa kohti) Anna seoksen "kypsyä" pari tai vaikka kolme päivääkin viileässä. Sekoittele muutaman kerran tänä aikana seosta.

Valuta siiviläkankaan läpi, mutta, älä puristele, vaan anna mehun valua hiljalleen, niin saat kauniin kirkaan ja tummanpuhuvan mehun. Mittaa mehu ja lisää sokeri (sokeria noin 300g mehulitraa kohti), sekoita kunnes sokeri on sulannut ja poista pinnalle mahdollisesti muodostunutta vaahtoa. Pullota mehu huolellisesti puhdistettuihin /streiloituihin pulloihin. Säilytä kylmässä.
Sokeria voi käyttää vähemmän - 100 g per marjakilo, jos steriloit pullot ja säilytät mehua 3-4 asteessa, tai ei sokeria ei tarvitse laittaa lainkaan, jos pakastat mehusi.

Aronia-omenahillo 

• 1kg marja-aronioita

• 4-8 omenaa

• 3 dl vettä

• 700-800 g sokeria

• (4-6 rkl hyvää viina, sillä huonoa ei kannata edes laittaa, näin oli alkuperäisen reseptin laatija ohjeistanut ;) konjakkia, viskiä, Cointreu´ta tms. )

Sulata sokeri kiehuvaan veteen ja lisää puhdistetut marjat ja omenalohkot. Keitä noin puolisen tuntia, miedolla lämmöllä, välillä hämmennellen. Poista vaahto, lisää 4-6 rkl hyvää alkoholia, esim.Cointreu´ta, konjakkia tai viskiä. Purkita streriloituihin purkkeihin.

"Kaikki hauska on hyväksi vatsalle"

Tiesi jo muumimammakin.

Ja näinhän se on. Parasta ja hauskinta vatsalihastreeniä on, kun saa nauraa vatsalihaksensa kipeiksi.
Takana hauska viikonloppu pippaloiden ja hassuttelujen merkeissä. On naurettu maha kipeänä ja herkuteltu maukkailla ruokaherkuilla. Kalapöydän antimia maisteltiin aikuisten "etkoilla" ,  ja niitä ihanuuksia on sitten tänäänkin saanut rääppiäisinä vielä käydä jääkaapista napsimissa suuhunsa. Nams!

Todella laiskaa sunnuntaita vietetelty. Kellot on siirrelty talviaikaan ja on vain köllötelty sekä naurettu vielä eilisillan hassutteluja muistellen. Kiva on välillä pippaloida, jaksaa taas arkista viikkoa aloitella. Ja rueta ottamaan kohta marraskuutakin vastaan.

Kalapöydästä löytyi mm:

- Savustettua siikaa
- Graavilohiruusukkeita
- Lämminsavulohisalaattia
- Savumakrillia tomaattikastikkeessa
- Sipulisilliä

ja lisukkeeksi näille:
- Täytettyjä kananmunia
- Tuoretta rapekuorista kauraleipää ja täysjyvä patonkia
- Erilaisia kylmiä soosseja ja dippeja
- Kasviksia
- Leipäjuustosta tehtyjä piparipoikia

Palan painikkeena oli rose- ja valkoviiniä

Kekriviikonlopun lämpimänä ruokana syötiin grillattua kanaa ja maissia chilivoin kera.
Oli monenmoista hengen- sekä ruuminravintoa.

All Hallow´s Eve

"Halloween on anglosaksisissa maissa, pyhäinpäivän aattona, lokakuun viimeisenä päivänä 31.10. vietettävä juhlapäivä. Alkuaan muinaisten kelttien talven alkamisen päivä -samhain-, jolloin vainajahenkien uskottiin liikkuvan. Nimi on lyhenne englannin sanoista ”All Hallows' Eve” eli kaikkien pyhien aatto."

Suora lainaus Wikipediasta, että mistä tässä halloweenihumputtelussa oikein alunperin on kyse. Lokakuun viimeisenä päivänä siis muinaiset keltit olisivat katsoneet talven alkaneeksi ja henkien sinä yönä erityisesti hiippailevan. Irlantilaissiirtolaisten mukana tämä perinnejuhla on amerikkaan rantautunut ja saanut siellä suuren juhlan mittasuhteet. Ameriikan maillahan tämä juhlapyhä on joulun jälkeen suosituimpia juhlia.

Itselle tämä halloween, tai suomalaisittan kekri-juhla, on yksi kiva teema muiden joukossa, jota voi toteuttaa viikonlopun iloksi, vähän kieliposkessa meiningillä hassutellen tai ihan viettää kotona aikaa rauhallisesti, hämärän hyssyssä, tummissa tunnelmissa iltaa istuen ja peiton alle käpertyen katselemaan jännittäviä elokuvia. Huhuuu...

Tänä viikonloppunahan se kesäaika päättyy ja kelloja veivataan taas talviaikaan; se kelttien, talven alkamisen päivä 31.10 on lähellä.

 

Pimeä perjantai

Kekrijuhla on vallannut kaupungin. Keskustan pikku-putiikit pitävät ovensa auki ylimääräisen tunnin ajan illalla, teemanaan: "pimeä perjantai". Satamassa sytytetään kekripukki ja on vaikka jos minkälaista ohjelmaa luvassa koko viikonlopun ajan; erikoistarjouksia, sadonkorjuujuhlaa, touhua ja taidepläjäyksiä. Oikein kiva.

Pimeää on ainakin, sillä luminen valkeus hävisi vesisateen myötä ja märkä maa on entistäkin pimeämmän näköinen. Tunnelma siis kohdillaan alkavan kekriviikonlopun viettelyyn.

Pyhisten ja pahisten soppa

Tämän viikon teeman, suuren kurpitsajuhlan hengessä, arkiruokakin on varsin aiheeseen sopivaa, eli niin kekriin kuin halloweeniinkin sopivaa, tai kuka mitäkin haluaa viettää, tai vaikkei halua viettää yhtään mitään, niin siihenkin tämä käy erinomaisesti :D

Yksinkertaisuudessa kasvissosekeittoa kahdella tavalla.
Sama soppa, kaksi eri makumaailmaa. Tämän voi toteuttaa niin, että jos soppaa keittää ison satsin, jota riittää pariksikin päiväksi, niin ensimmäisenä päivänä soppa syödään "pyhisten" pehmeänä versiona, jossa juuresten samettinen ja makean vieno maku hellii vatsaa ja makunystyröitä, kuin pehmeä enkelin sulka poskea. Makeutta taitetaan korkeintaan muutamalla suolaisella parmesaanilastulla.

Ja seuraavana päivänä soppaa lämmitellessä, lisätään keittoon reippaasti chiliä, niin että taatusti herää uneliainkin kaamosväsynyt ja nenäkin alkaa hikoilemaan syödessä - eli vuotamaan. Tämä on siis todellisten bad assien- eli pahisten versio sopasta.

Nautitpa soppasi kummin vaan, niin hyvää ja kevyttä arkisafkaa se on tämmöisen pimeään ja koleahkoon vuodenaikaan :)

Ps. Sopii myös sunnuntairuuaksi, etenkin jos joku esimerkiksi potee halloween-naamiaisten jälkeistä iltamakolotusta, niin pahisten versio herättää taatusti kehon ja virkistää. Kannattaa valmistaa soppa tosin jo etukäteen, ettei sunnuntaina tarvitse muuta kuin nostaa kattila tulille lämpiämään ;)

Pyhisten ja pahisten Kasvissosekeitto

• 8  isohkoa porkkanaa
• 2  pientä punajuurta
• 2-3 perunaa
• sipuli
• vettä /kasvislientä
• suolaa
• jauhettua maustepippuria
• kurkumaa
• (sahramia)
• loraus ruokakermaa

Lisukkeeksi sitten fiiliksen mukaan:

• chiliä tai parmesaania

Tämän sopan valmistus ei ole nupunuukaa, eli aineksia saa laittaa ihan oman maun mukaan, esim. juureksiakin voi laittaa ihan mitä kaapista löytyy. Tuossa nyt vain tämän soppatykin suhteelliset juuresmäärät. Nuilla keittoon tuli hieno, kirkkaan oranssi väri, joka ei ihan pääse oikeuksiin hämärissä otetuissa kuvissa.

Juurekset vain huuhdotaan, kuoritaan, pilkotaan pienemmiksi, ja keitetään pehmeiksi. Maustetaan maun mukaan ja soseutetaan. Lirautetaan joukkoon kermaa ja lämmitellään kuumaksi, ja syödään sitten joko pehmeänä tai tulisena versiona, ihan fiiliksen mukaan.

Ilmassa on jo suuren kurpitsajuhlan tuntua

Olipahan jännä herätä aamulla, kun maa oli valkea. Jalkaan kiskoin paksua sukkahousua ja päähän viritin isotupsuisen talvipipon. Se kiva puoli tuossa ohuessakin lumipeitteessä on, että kaikki näyttää valoisammalta ja tuli kertalaakista ihmislapselle pirtsakka ja virkeä olo.

Joka vuosi sitä ilostuu ensilumesta kuin lapsi, vaikka eihän se mitenkään uutena tule, kun vuodesta toiseen sama kuvio toistuu. Vaan niinpähän se käy keväisinkin, että joka ikinen kevät rintakehä meinaa pakahtua ilosta niistä ensimmäisistä lämpimistä auringonsäteistä ja lintujen lauluista.
Taas kerran totean; on ihanaa, että meillä on neljä selkeästi erilaista vuodenaikaa. Eipähän pääse kyllästymään. Sitä ihan samaa tuttua, mutta silti vähän erilaista.

"It's funny how things never change in this old town
So far
From the stars"

Tänään syödään einesporkkanalettuja ja kaivellaan kurpitsoja, sillä ilmassa on jo selvästi suuren kurpitsajuhlan tuntua......

Uunituoreet ulkokuvat

"Ensilumi tulee kuudelta, kaikki näyttää jälleen uudelta...." Laulettiin jossain laulussa. Olisiko ollut Hectorin biisi.

Mutta ulos oli vielä äsken hiippailtava, ennen täyden pimeyden laskeutumista, tältä se näyttää kun talvi taas aloittaa tulemistaan. Toivottavasti ei ole aamulla kauhean liukasta....

Aromisia aroniamarjoja

Lähettiinpä, pimeän ja kylmän iltapäivän piristykseksi, hyötyliikkumaan eli marjapuskiin venyttelemään. Nimittäin; nyt on kivasti jo kylmä käynyt puraisemassa aroniamarjoista pahimmat kitkeryydet ja ne ovat pulleita, mehukkaita ja parhaimmillaan. Itselläni on sen verran happaman/katkeron maun sietokykyä, että aronia, tuo supermarja, " ei vedä edes suuta väärään", kuten se useilla marjan maiskuttelijoilla saattaa tehdä. Minä voin kuitenkin näitä maiskutella suu sinisenä ja hymyssä suin, ilman irvistelyjä :)

Winter is coming, eli sieltä se talvi vaan lähestyy; Heti tuossa kotiin päästyä alkoi satamaan lumen ja rännän sekaista sadehyhmää.

Todellista superruokaa, valitettavan aliarvostettu herkku, vaikka niin helposti olisi pihaan kasvatettavissa ja poimittavissa, kun vertaa esim. mustikkaan, jota saa "takapuolipitkänä" ja selkäjäykkänä noukkia. Nämä senkun napsii pensaasta vaikka suorin jaloin, eikä ole poiminta-aikaan itikat tahi helle riesana ja sankollinen tulee täyteen hetkessä.

Tein tuohon postauksen loppuun pienen koosteen aroniamarjan hyvistä ominaisuuksista, eräästä VÄRTSI-lehden artikkelista, kun sattui siitä sopivasti silmääni osumaan aronia-aiheinen juttu, niin kyhäsinpä siitä siis koosteen, lyhentäen ja fenolien kohtaan selventävän alaviitteen lisäten. Hurjan tehokas marja tuntuisi olevan, vähän vaivaan kuin vaivaan on apuna tai ennaltaehkäisynä, jos siis kaikkiin kohtiin on uskominen. Ja vaikkei kaikkea uskoisikaan ja aronian vaikutuksia ihan noin vain purematta nielisi, niin eikös ylipäätänsä, olisi kaikenlaisia marjoja hyvä ihmislapsen välillä mutustella.

Suosittelen kuitenkin aloittelemaan varovasti tämän marjan kanssa. Eli kohtuudella, ihan muutama marjakin riittää, vaikka smoothieen. Jos on herkkä vatsa, sappivaivaa, verenpainelääkitystä tai alhaista verenpainetta, niin varovaisuudella kannattaa tätä nauttia. Esim. aroniasta tehtyä tuoremehua ei litratolkulla kannata/tarvitse kenenkään päivän mittaan lipitellä, "vaan lasillinen lääkkeeksi" vaikka aamuboostina. Teen vielä jossain vaiheessa postauksen joistakin hyviksi testaamistani resepteistä, joita itse käytän erilaisten aroniamarjaherkkujen valmistuksessa.


Aroniamarja:

• korkea *fenolipitoisuus. Hillottuna fenolit säilyvät hyvin (70%), mehussa fenoleista on jäljellä 20%, kuivaus hävittää fenoleja paljon. 
• runsaasti flavanoideja, vitamiineja, kivennäis- ja hivenaineita. 
• erinomainen antioksidanttilähde – jopa viisi kertaa parempi kuin mustikka.
• torjuu verisuonten kalkkeutumista, estää sydän- ja verisuonisairauksia, 
• alentaa verenpainetta ja torjuu sen nousua sekä alentaa kolesterolia. 
• torjuu virtsatievaivoja, tulehduksia ja flunssaa
• ennaltaehkäisee ja torjuu syöpiä (*kts. fenolit) ja diabetesta, edesauttaa ruoansulatusta, auttaa suolistovaivoissa ja parantaa muistia. 
• torjuu mahahaavaa, maksavaurioita ja silmätulehduksia. Aronia puhdistaa elimistöä ympäristömyrkyistä ja suojelee UV-säteilyltä.
• vahvistaa myös immuunipuolustusta.

*Fenolit ovat kasviravinteita, joita esiintyy runsaasti varsinkin marjoissa. Monissa kotimaisissa marjoissa fenoleita voi esiintyä jopa 1 % koko tuoreen marjan painosta (esim. marja-aronia).  Fenoliset yhdisteet toimivat antioksidantteina ja auttavat kehoa etenkin erilaisten tulehdusreaktioiden alentamisessa ja immuniteetin vahvistamisessa. Fenolit ehkäisevät lisäksi karsinogeenisten eli syöpää aiheuttavien yhdisteiden haitallisia vaikutuksia, säädellen entsyymitoimintaa, antiogeneesiä (kasvainten verisuonittumista) ja aiheuttaen ohjelmoitua solukuolemaa haitallisissa syöpäsoluissa (apoptoosi). Monet fenolit toimivat voimakkaampina antioksidantteina kuin yleisesti tunnetut antioksidanttiyhdisteet, kuten C- tai E-vitamiini.
Lähde: Jaakko Halmetoja: Pakurikääpä-opas lääkinnällisten sienten maailmaan

Fiftarointia, ankkailua ja Snoopailua

Aloitin viikonloppuna sitten vihdoinkin, sen jo aimminkin puheissa olleen, joulu- ym. korttien suunnittelun.

Ajattelin hyödyntää arkistojeni aarteita, vanhoja 50-luvun Kotiliesiä, 70- ja 80-luvun Aku Ankkoja, Tenavia, sekä muita antikvariaateista ja kirpputoreilta haalimiani vanhoja lehti- ja sarjakuvakaunokaisiani, joita hellyydellä säilytän. Varovasti niistä valkkailin kortteihin sopivia kuvia sekä tekstejä ja annoin kopiokoneen laulaa.

Ottamistani kopioista, sitten jossain vaiheessa, kunhan taas ennätän, leikkaan, liimaan ja askartelen jotain kolmiulotteista. Yhdistelen kuvia ja materiaaleja. Tai ainakin mielessäni on tällainen hieno visio. On mainittava, että aineiston valitseminen olikin yllättävän hidasta hommaa: huomasin nimittäin koko ajan jääväni lukemaan niitä lehtien artikkeleita ja katselemaan hienoja vanhoja kuvia. Ei siis savotta edennyt lopulliseen toteutusvaiheeseen. Onpahan nyt edes alustava materiaali ja aihio jo koossa, siihen menikin huomaamatta useampi sunnuntai-illan tunteroinen :D : D

Samat aiheet ne askarruttivat ihmisiä silloin lokakuussa vuonna -57, kuin tänäänkin. Peruselämä säilyy ihmisellä kuitenkin aika samanlaisena, kaikkine inhimillisine iloineen, ongelmineen ja askareineen, vaikka kehitys meneekin eteenpäin ja tulee uusia keksintöjä ja teknisiä laitteita sekä muoti kiertää, niin ihmiselon peruskivet ovat kuitenkin yhä samoja ja samojen asioiden äärillä sitä ihminen kamppailee, vuosista ja vuosikymmenistä toiseen; koti, perhe, muoti, käsityöt, talousvinkit, ruoka ja ihmissuhteet...yms. yms. :)

Rautalangasta väännettynä

Minua suututtaa, kun luontoon jätetään lojumaan kaikenmaailman romua ja roinaa.
Nämäkin rautalangan häkkyrät; vaikka ne kuvasinkin varsin taiteellisessa valossa, ovat viattomille luontokappaleille vaaraksi ja harmiksi. Niihin jää helposti kiinni, niin siivekästä kuin nelijalkaista menijää, ja senpä takia tämmöiset häkkyrät pitää poimia pois kuleksimasta. Kyllä niihin ihmisenkin jalka hämärissä ja huomaamatta metsikössä sotkeutuu.

Kaikenniinlaisia, juuttaan väkkyröitä, sanon minä.

Torttutaikinaa, räntää ja kilokynttilöitä

Kello ei ollut vielä kahtatoistakaan aamupäivällä, kun pyöräilin räntätihkussa ostoksilta kotiin.
Ulkona oli todella hämärää ja tuntui kuin olisi ollut ilta jo ovella. Kauppoja kierrellessä oli mennyt ajantaju; suorastaan hämmästyin, kun kotiin tullessa vilkaisin kelloa ja se ei näyttänyt edes puoltapäivää. Kävi äkkiseltään mielessä, että onko paristo kellosta loppumassa, vaan eipä ollut. Pimeä aika vaan on taas täällä.

Oli hauska shoppailureissu. Sain monet hymynkareet suupieliini, seuraillessani sivusta pienten lasten riemua. Kauppoihin kun oli jo ilmestynyt vilkkuvia jouluvaloja ja kiiltäviä koristeita, namusista puhumattakaan. Voi niitä aitoja ilonkiljahduksia ja ihastuneen kirkkaita katseita. Tuli itsellekin lapsenomainen innostus ja hymy huulille.

Paras hetki oli kassalla.
Siellä semmoinen taskumatin kokoinen, hyvin tomera pikkupoika nosteli, omaan kokoonsa ja voimiinsa nähden painavia kilokynttiläpaketteja, korkealle, päänsä yläpuolella olevalle kassahihnalle  ja samalla selvitti kassaneidille, kovalla äänellä ja oikein leveällä savonmurteella:  

" Nyt kannatti näitä ostoo usseempi paketti kerralla, kun sai niin halavalla. Vuan onneks ei otettu kolomee pakettia kuitenkaan..."

Kassaneiti kuuli kyllä äänen ja näki kilokynttiläpakettien ilmestyvän jostain syvyyksistä kassahihnalle, vaan muutapa hän ei tästä edullisten kynttilöiden ostelijasta nähnytkään, korkeintaan pipon laen. Siinä oli hänellä ja kaikilla meillä muilla jonottajilla hymy herkässä sekä naurussa pidättelemistä. Aivan mahtavaa tormakkuutta ja ahkeruutta tämä äitin pikku apulainen osoitti. Ja tuo leveä savon murre taaperon suusta, kuin isäntämiehellä konsanaan, oli kuin kirsikka kakun päällä. Hymyilyttää vieläkin.

Ai niin, kai se lasten joulumieli tarttui itseenikin, sillä ostin, jossain ihmeellisessä mielenpistossa, paketillisen jo torttutaikinalevyjä pakastimeen jemmaan...juuh.

Tänään oli mukana vain "pikku-digi". Sillä nappasin kuvan tästä hyljätystä pyöränromusta, jonka korissa kasvoi heinää ja se oli täyttynyt pudonneista vaahteranlehdistä. Siinä se vain talvea odotti vailla omistajaa. Karua kauneutta.

Perjantaina pihaovet potkaistaan auki

Päivän ilouutinen on, että Haloo Helsinki -yhtye palaa keikkatauolta. On sitä odotettukin! Siitä tuo raflaava otsikko: eli fraasi heidän Perjantai -biisistään, joka sattui natsaamaan päivän postauksen teemaan sopivasti.

Sillä muutoin ei todellakaan ole riehakas eikä raisu viikonloppu luvassa.
Ehei, tässä mökissä ei kuulkeespas potkita ovia selälleen, ei. Ihan vaan teetä lipitellään, kudotaan tossuja sekä lapasia ja ennenkaikkea...

..KERÄTÄÄN VOIMIA TULEVAA VARTEN :D

No, vähän ajattelin (ihan rauhallisesti vain) käydä kenties valokuvanäyttelyssä, kirjastossa, kierrellä ostoksilla hakemassa perustäydennystä: kuten kynttilöitä, kahvia, pesuaineita ja sun muuta pientä. Näiden lisäksi pitää tietenkin valokuvata ulkoilun ohessa.

Pienellä jännityksella odotan, joko sataa lumihiutaleita tänä viikonloppuna. Niitä on sitten kiidettävä, jalat sutien ja pipo kenossa, pihalle kuvaamaan. Kylmän kauden kuvauksia varten, aloin neulomaan itselleni "valokuvaushanskan", jonka ideana on se, että kuvatessa tarpeelliset sormenpäät ovat vapaina/paljaina ja muut sormet pysyvät lämpimänä.

Ai niin, että mihinkäkö minä niitä voimia kerään.!? 
No siihen, että rankka juhlakausiputki on auttamattomasti edessä!
Silloin ei sukkia neulota ja istuta teemuki kourassa torkkupeiton alla silmät puoliummessa, ei!

Jouluun asti on luvassa yhtä "kinkeriä" ja riehkaisua toinen toisensa perään, joten kaikki voimanrippeet pippaloissa ravaamiseen pitää varastoida nyt tarkkaan...

...KASVATTAA KISAKUNTOA SUORASTAAN...

Sitä nimittäin vaaditaan,  ja paljon!
Tulossa on peräkanaa pyhäinpäivää, isänpäivää, pikkujouluja, itsenäisyyspäivää (linnanjuhlakutsua odotellessa), syntymäpäiviä ja vielä itse joulu sekä uusivuosikin olisi jaksettava juhlia!!?!

Pittää syyvvä ja juuvva; kaikenlaisia herkkuja ja happamia mehuja, glögejä ja mitä näitä nyt kaikkia onkaan. Niitä kun nautitaan viikonvaihteesta toiseen, niin ruppee jo kysymään keho voimia ja kestävyyttä; vain hyvin valmistautuneet, tuon rumban, kunnialla ja vaurioitta jaksavat läpi kahlata.

Huh, huh..on..on...
melekonen pileputki edessä, menee kyllä alkuvuosi täysin tuosta toipuessa...tuumii hän, ja siemaisee teetä rauhoittuakseen...

Harmaita, kuulaita

...päiviä,
...sukkia,
...silakkapihvin hopeisiä selkiä,
...kiviä sun muita mukavia.

Sitä on tämän viikon väriteema. Aurinko on pysynyt suhteellisen tiukasti pilvien takana. Mutta eipä tuo ole oikeastaan tahtia haitannut, ja harmaahan on lempivärinikin :D

Ihmetellä täytyy, minne se taas tämäkin viikko on vilahtanut. Yhtäkkiä havahduin ulkoilman harmautta ihastellessani, että nythän on jo torstai. Jostain syystä ei ole tuntunut torstailta tai että, viikonloppu kolkuttelee ihan ovella.

Eilen illalla minun rupesi tekemään mieli silakkapihvejä. Kouluaikaan suoraan sanottuna inhosin ko. ruokaa. Ala-asteella niitä en päässyt karkuun, kun piti opettajan johdolla mennä parijonossa ruokalaan ja ruoka-annos oli pakko syödä valvovan silmän alla. Ylä-asteella sen sijaan, silakkapihvipäivinä, askeleet johtivat ruokiksella puolijuoksua kohti lähikauppaa, kun se silakkaruuan pelkkä haju jo etoi niin, että ulos oli päästävä ja nopeasti.

Mutta niinpä se vaan ihmisen mieli ja makutottumukset muuttuu. Suurin kiitos tästä silakkakäännytyksestä kuuluu ylkälle, joka paistoi minulle elämäni ensimmäiset - oikeasti järjettömän hyvät silakkapihvit ♥. Nykyisin niihin tulee jopa säännöllisin väliajoin mieliteko. Ja eilen iltamyöhällä semmoinen tuli. Viikonloppuna olisi niitä kiva syödä taas pitkästä aikaa...täytyykin käydä ehottelemaan ;)

Lakumakua

Lähikauppani henkilökunta on todella mukavaa ja palvelualtista. Ihan ansaitsevat saada maininan siitä. Aina riittää aikaa vaihtaa muutama sananen, puolin ja toisin, sekä kysellään ja vaihdellaan ideoita niin ruoka-, vaate- kuin kodinsisustusasioissa.

Juusto-osaston vastaava kyselikin tässä vastattain minulta, että olisiko minulla jotain ideaa, mihin voisi lakritsinmakuista tuorejuustoa käyttää. No, uutuus kun oli, en ollut moista aiemmin kokeillut, mutta ensimmäisenä mieleen tuli tietenkin juustokakku ja vadelmakastike.

Kotona sitten nimppareiden kunniaksi päätin testata nopeaa, viileää, arkeen sopivaa ja jo aiemmasta postauksestakin tuttua herkkua; eli banaaneista tehtyä pikajäätelöä, johon lisäsin sekaan sitten tätä lakujuustoa sekä vadelmia.

Toimikin huippuhyvin ja tuntui maistuvan muillekin :)

Tuorejuustonökäre antoi piraattijäätelöön entistä hienompaa ja samettisen kermaista rakennetta ja lakritsin maku oli vadelman kanssa hermoja hivelevän kiusoitteleva, raikas ja makoisa.

Tummanpuhuva lakujuustokakku voisi sopia halloween- tai kekrijuhlaan, ja kyllä tätäkin jäätelöä kelpaa tarjota jälkkäriksi, jos kevyempää herkuttelua kaipaa.

Ps. Onnea synttärityttö-Ellenille!!!♥

Laku-banaani-vadelmajäätelö

• 2-3 kohmeista banaania

• n. 2 rkl ruokalusikallista kohmeisia vadelmia tai vadelmahilloa/kastiketta

• n. 2 rkl lakritsituorejuustoa

Tehosekoittimella surautellaan samettiseksi jäätelöksi ja nautitaan heti.
Tämä jäätelö on huomattavasti tuhdimpaa syötävää, kuin tavallinen jäätelö, joten tästäkin annoksesta saa kolmelle tai neljällekin herkuttelijalle jo kivat pikku annokset.

Kultahilettä ja keltaisia neulasia

Kaivelin talvivaatetta esille jo urakalla. Toppatakkia ja villahousua, ihan varuilta, ettei vaan pääse sitten oikea talvi yllättämään kiireisenä aamuna ainakaan.

Puissa näkyy vielä yllättävän paljon värikkäitä lehtiä. Ihastelin mm. lehtikuusta - sen kauniita kullan- ja kellanhohtoisia neulasia.

Siinäpä sitten latvuksia töllistellessä mieleeni putkahti jostain syystä kultahileet ja niistä taas luontevasti, ajatusten aasinsiltani, johti isänpäivä- sekä joulukorttiaskartelumietteisiin. Niiden värkkäilyjen kanssa on melkein joka ainoa armon vuosi tahtonut käydä niin, että olen hyvissä ajoin kyllä ostellut kaikkenlaisia ihanaakin ihanampia askartelu- ja korttitarvikkeita alelaareista, vaan sitten ne itse askartelut ovat jääneet jostain ihmeen kumman syystä niin viime tinkaan, että olen joutunut lopulta lähes henkihieverissä kauppaan juoksemaan valmiiden joulutervehdysten ostoon.

Vaan..jospa tänä vuonna katkaisisi tämän korttikierteen. Kaivelisi nuo valtaisaksi edellisinä vuosina kertyneet askartelumatskukasat esiin ja alkaisi iltapuhteena jo jotain väsäilemään. Aloittaisikohan ihan jo vaikka tänä iltana isäpäiväkortin...
...suunnitelusta...
...ainakin ;)

Laitelakkoilua, ensilunta ja ättäröintiä

Tänään radiossa uutisointiin, että ensilumi on satanut "virallisesti" jo pohjoissessa.

Viikonloppuna täälläkin jotain pientä hyhmää sateli, ainakin lauantain iltakävelyn aikana. Mutta lumeksi sitä tuskin saattoi sanoa.

Eilen en postannut mitään, sillä pidin ihan ns. laitteettoman päivän. Oli pieniä teknisiä vaikeuksia mm. kuvien siirron kanssa, aikani hermoiltua ja ättäröityä päätin, että nytpä otetaan sitten aikalisä kaikkien teknisten vempaiden kanssa ja nukutaan yön yli, jospa homma sitten taas pelittää. Ja pelittihän se.

Ai niin, ei ollut onnenlantti housussa toimiva amuletti laisinkaan, ainakaan miljoonien metsästyksessä. Vaan eipä se haittaa, onni kun koostuu niin paljon monista muista asioista. Esimerkiksi vaikka siitä, että polvi toimii ja kamera käy. Onnenlantti -laulu on soinut menneenä viikonloppuna päässä ja ihan on sitä ääneenkin tullut koilotettua. Eritysesti Jorma Kääriäisen esittämä versio on mieleeni. Voihan junat ja radat, niihin kun tunnen sitä jo aiemmin mainitsemaani selittämätöntä ja jännittävää vetoa. ..Se radanvarsien tunnelma; se vain kiehtoo...ja kiehtoo.

"Muistatko kun pantiin pennin rahat kiskoille
Kun tehtiin meille onnenlantteja
Me mentiin aina seisakkeelle iltaa istumaan
Me oltiin justiin päästy koulusta
Ratapölkyt tuoksui, lemmenvalat vannottiin
Ja kaukaa nähtiin junan tulevan
Sä sanoit, saadaan amuletit kumpaisellekin
Ja sinetiksi annoit suudelman
...
Onnenrahan sait
Se vielä tallessa on kait
En onnenlanttia laillasi löytänyt milloinkaan
Mä kai synnyin kulkemaan
Junanpyörään se juuttui, mun onneni aikanaan
Ja mä kierrän tämän maan
...
En onnenlanttia löytänyt, mutta mä paljon muuta sain
Voi onnen löytää tavallaan
Niinkuin pyörässä kiinni on ollut mun maailmain
Mut pysynyt on radallaan.."

Maistuu ihan lauantaille

Lauantaiaamuissa on ihaninta, kun saa herätä ihan omaan tahtiinsa. Heräsin ihan itsestään ja virkeänä seitsemän jälkeen. Oli vielä hämärää, sytyttelin kynttilöitä ja tunnelmavaloja aamupalapöytään. Avasin ihan uuden paketin kahvia; se ihana tuoksu, mikä kahvipaketista nenään tulvi, herätti kaikki aistit ja koko naisihmisen. Väkisin tuli hymy huulille.
Tänään puetaan päälle lämmin villapusero ja vietetään aikaa ulkona, kaiverrellaan kenties jo kurpitsalyhtyäkin.

♥ ♥ ♥

Lokakuuhun sopii riista, ja helpolla pääsee, vaikka ihan umpikaupunkilainenkin riistanmakuun, kun ostaa vain riistamakkaraa kaupantätien einesaltaasta ja tekaisee siitä vähän erilaisen burgerin.
Helppoa, nopeaa ja mukavaa vaihtelua lauantai-illan tarjoiluihin.
Täyttävä ruoka, ja siitä syystä sopiikin parhaiten vaikka reippaan haravointipäivän ja piiiitkän saunahetken jälkeen mutusteltavaksi.

Tähän ei lohvata raskasta majoneesia, tai voi toki laittaa, mutta tähän käy mukavasti kevyt puolukka-sinappi. Se on helppo tekaista itse, vaikka kaupastakin valmiina löytyy ko.herkkua.  Eli yksinkertaisuudessaan; sinappia ja puolukkahilloa sekoitetaan itselleen suuhun mukavalle tuntuvaksi gomboksi.

Onnenlantti housussa

Tämmöistä ei voi sattua kyllä kenellekkään muulle kuin allekirjoittaneelle.

Heräsin aamulla ja sipsuttelin yölegginseissäni /kalsarisillani aamupuuron ja kahvin keittoon. Juu, juu. Vanhuus ei tule näköjään yksin, vaan meikäläinenkin vetää jo yöksikin lämmintä ylle, ei nukuta enää niin kuin Marilyn Monroe, eli pelkkää Chanel vitosta yllä.

No, joka tapauksessa, yöhousuni olivat siis ihoa myötäilevät, ja kahvia keitellessä, ihmettelin, että mikäs se polven/säären syrjässä kutittaa ja kaihertaa. Rupesin siitä rapsuttelemaan, niin lahkeesta tipahti 10 senttinen, siis raha! Tukka pystyssä ja silmät aamusumussa sitä katselin vähän aikaa monttu auki. Sitten vedin lahjetta ylös ja jalkaan oli oikein painautunut pyöreä lantin kuva kaikkine korkokuvioineen!

Sen verran aamutötterössä olin, että en tajunnut sitä jalassa olevaa jälkeä edes kameralla ikuistaa! Harmittaa näin jälkeenpäin vietävästi.
No, mutta ylkä oli vahvasti sitä mieltä, että se oli enne, että nyt tälle illalle eurojackpotti vetämään ja joutuin ihan! Ja ehkä vielä ihan varuilta pari raaputusarpaakin hommata, joita sitten sillä kolikolla raaputella...

.. jos onkin onnenlantti ja enne, eikä rahan tuloa ei voi estää millään ilveellä;D

Minulla ei ole mitään käryä, mistä se lantti oli yöhousuuni joutunut, ja mitenkä minä en ole sitä koko yönä huomannut tai tuntenut iholla häiritsemässä!?. Bhuahahaha...en ole ainakaan prinsessa, viittaan siihen satuun, jossa  prinsessa tuntee jopa herneen patjan alta, eikä pysty millään nukkumaan. Minä en tuntenut edes lanttia housussa. Ei ole "rinsessa" ainesta, ei... :D

Ei ollut (Huom!Vielä;) ) kuvaa ottaa valtavista Roope-setämäisistä kolikkovuorista, niin kuvasin sitten lasinkeräyspisteeltä löytyneen vuoren, paremman puutteessa...

Pitääkö olla huolissaan?

"..Kun talonyhtiön pihatalkoiden aikaan mielummin katson kotona telkkaria sälekaihtimet kiinni?" Nimimerkki: Lahjaton

 tai

"..Hukkuukko Kuopio kohta koirankakkaan, kun nykyisin tuntuu kaikilla kuopiolaisilla olevan yksi tai kohta vähintäänkin kaksi koiraa, että pitäisikö tästä olla huolissaan.?"

Tässä on vapaasti mukailtuna otteita viime torstain ´Pitääkö olla huolissaan?´ -ohjelmasta. Ja tänään tätä herkkua saadaan taas lisää. Tämä ilahduttava uusi ohjelmauutuus on nyt tullut muutamana torstaina, ja olen nauranut sen parissa ihan silmät vedestä sumeana. Minuun tämän ohjelman huumori uppoaa penteleen hyvin! Kirjailijoista /toimittajista sekä vierailijajäsenestä koostuvan paneelin  vastaukset ovat niin hersyvän hulvatonta sanansäilää ja tekstituotosta, että ei voi muuta kuin ihastellen kuunnella.

Olen NIIN iloinen, että tälläisiä ihan uusia ja hauskoja ohjelmia pullahtelee tarjolle.

Niin, ja mitä tuli vastauksiin:
Pihatalkoiden osalta ei tarvitse olla huolissaan, sillä panelistit innostuivat jakamaan jopa vinkkejä siihen, millaisin menetelmin näitä pihalla rehkiviä naapureitaan voi sitten huomaamattomasti tarkkailla sälekaihtimien välistä.

Ja Kuopiossa koirankakan sijaan, olisi enemmän syytä olla huolissaan, ainakin Kari Hotakaisen mielestä, humoristeista. Niitä kun on siellä joka kadunkulmassa vähintään kaksi ja torilla satoja; siellä on suorastaan suomen humoristikeskittymä: mutta kuten sitten lopussa todettiin, jossainhan sitä pitää olla paikka jopa humoristeille ja koirillekin. ;)

♥ ♥ ♥

Mitäs muuta mainittavaa tähän torstaipäivään: No putkipekka kävi lounasaikaan vaihtamassa pesukoneeseen liitettävän hanan käyttöventtiilin ja rakkaalta ystävältäni tuli mukava kirjeylläri! Kirjekuori oli, hieman vajavaisten osoitetietojen vuoksi, seilaillut vaikka sun missä, ja nyt vasta löysi oikeaan osoitteeseen.  Mutta ilo ja onni, että perille kuitenkin löysi. Sieltä sisältä putkahti kaksi hienoa ja näin pimeän aikaa todella tarpeellista heijastinta, vielä oikein led-valolla varustettuna, kyllä nyt kelpaa pimeällä ulkosalla hiippailla!
Kiitos siis BF ihanasta syysylläristä ♥

Pitäisiköhän tästäkin puusta olla huolissaan...

Kaamosväsymyksen karkoitusta

Hiljalleen hiipivä pimeys alkaa salakavalasti hyydyttämään kehon "dieseleitä", etenkin aamukoneesta.

Tai sitten ei, jos ottaa esiin järeät aseet, eli räikeän ruokavalion käyttöönsä :D
Ja tunnelmavalot päälle heti vaan herättyä, niin on aamukahvin keittelyynkin leppoisampi hiipiä.

Tämä helppo salaattikuppi lounaalla on oikein mukava virta- ja voimapiikki. Ja jokainen voi tämän kasata ihan mistä salaattiaineksista itse tykkää tai mitä sattuu kaapista löytymään. Minulle tällä hetkellä maistuu porkkanaraaste eniten, se antaa virtaa ja pysyy ihokin vähän kai kauniimman värisenä.

Jäävuorisalaatista irrotelin lehtiä varovasti. Huuhtelin ja kuivattelin hyvin. "Kuppiin" kasasin pohjalle reilusti porkkanaraastetta, kirsikkatomaatteja, sipulirenkaita, muutama pala kypsää kanaa ja keitetty kananmuna. Päälle ripottelin purutuntumaksi auringonkukansiemeniä, paahdettua sipulia sekä pieneksi suolastukseksi parmesaania. Savulohikin olisi tässä setissä maistunut aivan erinomaisen maukkaalta.

Avot! Vuan olj´pa hyvvee!
Isommat lehdet olisin voinut rullata, vaan nämä olivat niin pieniä lehtiä, (vaikka kuvassa näyttävät ihmeenkin suurilta), ja niihin tuli lastattua varsinkin sitä porkkanaraastetta liiankin anteliaasti, ettei sitä pystynyt millään ilveellä enää rullaamaan. Tacon tavoin kuitenkin sain sormin syötyä. Veitset ja haarukat olivat täysin turhat kapistukset. Päälle täräytin keitellä oikein vahvat kardemumma-kaneli-kahvit, niin hyvin on jaksanut tähän asti temmeltää ja virtaa on riittänyt.

Minun kaamosväsymyksen helpottomiskeinot: 

• Hiippailen ulkona niin paljon kuin mahdollista, happi virkistää aina, vaikka kuinka väsyttäisi ja tympisi lähteä ulos, niin happihypyn jälkeen olen AINA ja takuuvarmasti pirteämpi.

• Syön mahdollisimman moniväristä ruokaa, eli räikeä ruoka = parempi mieli :D

• Nautin tunnelmavaloista ja kynttilöiden tunnelmasta jo AJOISSA. Ei todellakaan tarvitse odottaa joulukuuhun, jos pimeys lävähtää naamalle kuin napalmi, sanoi kuka mitä hyvänsä.

• Pidän välillä kunnon hemmottelu- ja/tai herkkupäivän; IHAN siis melkein tyyliin OMG ja "no limits" ;)

• Muistan jumpata ja virkistää myös aivoja; eli ratkon sudokuja ja ristikoita, pelaan älypelejä, opettelen jonkun uuden taidon, luen tai teen sitä mikä ikinä mielenkiintoiselta ja kivalta aivojumpalta tuntuukin. Askartelen ja ähertelen käsitöitä tai suunnittelen kaikenmaailman ihme projekteja, joita en sitten koskaan kuitenkaan kerkeä toteuttamaan, mutta..hyvin suunniteltu, sehän on melkein jo tehty...you nou ;)

• Annan itselleni luvan nauttia myös pimeydestä ja sen tuomasta raukeudesta: otan päikkärit, jos siltä tuntuu, pidän pieniä tunnelmallisia illanistujaisia ja leikin välillä karhua, joka vain nukkuu talvipesässään: eli koisaan peittojen alla niin, että vain pieni hiustupsun kärki näkyy ulkomaailmaan ja osoittaa olemassaoloni. Ja tämän teen TÄYSIN vailla pienintäkään syyllisyyttä pimeyden hidastamista liikkeistä.

Oikeastaan! Summa summarum: tämä kaamoshan on ihmiselle mahtavan armollista ja vapauttavaa aikaa! Ei ole mikään pakko olla juoksemassa hyvien säiden perässä jokapaikkaan ja olla supersosiaalinen, vaan voi hyvillä omilla tunnoin viettää laatuaikaa, ihan vaan kotona hissukseen, hämärissä, niissä kaikkein kuluneimmissa ja rumimmissa kotikalsareissaan, omassa (ja korkeintaan todella lähimpien, sinut jo ns. kuluneenkin tutuksi nähneiden) seurassa :D

(... tämmöisten laadukkaiden ja vapaiden koti-iltaputkien jälkeen muodollisempiin ja kirraaviin pikkujouluasuihin sekä nappaskenkiin ahtautuminen tuntuukin taas suorastaan virkistävän hauskalta vaihtelulta, vaikka normaalisti tekisi sen homman hammasta kiristellen.)

Näkyy tähtiä

Eilen illalla aloitin joutessani kenkälaatikoiden päällystysurakan. Ja tänään sain puuhan viimeisteltyä.
Näihin laatikoihin ja muutamaan muuhun isompaan sitten pakkaillaan hiljaleen joululahjat. Minusta on kätevää, kun ei tarvitse eri muotoisten pakettinyssäköiden kanssa venkuilla.

Yhteen kenkälaatikkoon mahtuu useampikin pikkulahja, joten eipähän kuusenalus eikä kaapit ole ennen joulua yhtä hallitsematonta pikkupakettikaaosta: esimerkiksi äidin kaikki pikkupikkupaketit saa koottua ja pakkailtua sievästi sekä nätisti yhteen ja samaan isompaan lootapakettiin. Jokaiselle omat isommat lahjuslootat tehneenä, voin käyttää pakettien koristeluihin sekä pakettikortteihin hitusen enemmän aikaa ja vaivaa, kun ei tarvitse "miljoonaa" korttia kirjoitella.
Ja mikä parasta! Näitä voi uusiokäyttää useampana jouluna. Jos kuosi kyllästyttää, niin vaihtaa vain päällyspaperit. Kestävintä jälkeä saa useamman vuoden käyttöön, kun laatikot päällystää kauniilla kankailla.

Ai jeh, näitä lodjuja käyn nyt sitten jo tekemilläni lahjahankinnoilla täyttelemään. Lopuksi sidon vain päälle kauniit koristenauhat ja tilpehöörit nimikyltteineen. (Ne laitetaan sitten aivan vihoviimeisenä, joulukuussa, vähän ennen H-hetkeä, jotta paketteja voi säilyttää näpsäkästi päällekkäin. Jos nauhat ja koristeet laittaa laatikoihin liian aikaisin, nauhat menettävät kauniin muotonsa, eikä pakettejakaan saa pinottua säilytyksen kannalta järkeviin ja tilaa säästäviin pinoihin).

♥ ♥ ♥

Oli pitkästä aikaa pilvinen päivä, tuli ulkoiltua ihan ilman kameraa tällä kertaa. Kaksi lintuauraa teki syysmatkaansa, mutta ne nyt jäivät ikuistamatta. Ostin taipaleen varrelta, hiipivän kaamospimeän taltuttajaksi luomua lakritsiteetä . Siinä on joukossa myös appelsiininkuorta sekä kardemummaa ja muita vähän syksyn- ja talventuntuisia mausteita, sitä pitää kohta käydä maistelemaan. Naatiskella aisteja kutkuttavista ja virkistävistä aromeista ja vain tästä tuikitavallisesta tiistai-illasta.

Paketin sisuksen esimerkki-esine on vain "kuvausrekvisiittaa", eli ihan iki-oma&siskolta lahjaksi saatu, että ei ole kenenkään pakettiin menossa;)

Kurpitsa kainalossa

Aleksis Kiven päivää aurinkoisessa säässä vietellään.
Rukalla avataan jo laskettelukautta, jonkun "erittäin salaisen peitteen" avulla tosin, mutta avataan kuitenkin.
Postilaatikosta tunkee entistä tiuhempaan joulumainosta ja minä hiippailin kotiin isohko kurpitsa kainalossa.

Kurpitsoista tulee aina niin hyvä fiilis!
Tykkäsin ihan intopinkeenä pentuna katsella telkkarista pyhäinpäivän lähestyessä Tenavia. Siinä oli suuri kurpitsajuhla ja pelottavaa halloween-kurpitsaa kytättiin keskiyöllä, kuun valossa, Ressun ja tenavien kanssa keskellä kurpitsapeltoa porukalla. Huuh, mitenkä olikin jännää sitä tiirata nenä ruudussa kiinni!

Näin aikuisena kurpitsa on minulle ihana, syksyinen ja oranssi energiapallo, jota voi tuunata vaikka lyhdyksi ja sisälmyksiäkin laitella ruuaksi. Hyvä kausikoriste kotiin kertakaikkiaan.

Tänään hellalla porisee perinteisen puoleinen hernerokka, eli ei purkkikeitto, vaan ihan oikeista herneistä hitaasti keitelty. Kevyttä arkiruokaa, sillä en laita siihen edes lihaa (siksi ei siis ihan perinteinen, kun savuluut sun muut herkut uupuu). Minä tykkään hernarista ihan sellaisenaankin, eli lihaisitta iloittakin. Ja ai että, kuuma soppa on vaan ihan parasta lohtu- ja lämmikeruokaa, kun tulee ulkoa vähän viluissaan ja nälissään kotiin.

Antaapa rokan hiljalleen porista, minä rupean sillä aikaa vähän luonnostelemaan paperille kurpitsaisia syysasetelmia, joita voin hiljalleen ja ajan kanssa sitten ruveta toteuttelemaan.
Oi sitä silmäniloa♥

Jk. ..eh..hieman innostuin kuvaamaan kaunokaista kurpitsaani joka kulmasta :D

Tilhi tuiterissa

Kävellä kepsuteltiin kuulaassa sunnuntain syksysäässä.
Jäätiin hetkeksi katselemaan tilhien riehakasta parvea, jonka yksilöt lentelivät ja pyrähtelivät kilpaa puusta toiseen, naukkaillen marjoja ja toisista puista urpuja.
Vaan...
Taisipa olla osa marjoista hivenen käyneitä, sillä yksi tilhen tormukka oli lentää holtittomasti suoraan minun otsaani! Harmi vaan, että juuri sillä hetkellä ei ollut kamera iskuvalmiudessa, olisi ollut tilannekuvaa kyllä parhaimmillaan..tai noh, mikäli olisi kuvan ottamisesta mitään tullut, sillä kyllä sitä humalaista tilheä väisti vaistomaisesti oikein syväkyykyllä!

Hieno ja happirikas sunnuntaipäivä. Nyt on taas kiva olla kotona, pistää teevesi kiehumaan ja rentoilla torkkupeiton alla lämpimässä..katsellen vaikka Poutapilviä ja lihapullakuuroja---leffaa :D

Vanhassa valuraudassa vara parempi

Kirpakassa lauantaisäässä laitettiin kätköistä löytynyt vanha ja reilunkokoinen valurautapannu taas paistokuosiin. Vanhoissa valuraudoissa on se hieno piirre uusiin verrattuna, että ne ovat jo käytön myötä paisto-ominaisuuksiltaan vakiintuneet, että oikealla huolenpidolla, ne ovat taas vertaansa vailla paistohommiin alettaessa. 

Pinnoitettujen pannujen tulon myötä moni luopui näisä mummonaikaisista aarteista, ja ymmärtäähän sen, onhan näissä painoa ja monelle rasvan käyttö pannulla on kauhistus.

Itse kuitenkin iän myötä ja asioista lueskelleena, olen pyörtänyt mielipiteeni ja ottanut nämä upeat pannut keittiöarsenaaliini.

Näillä kultamuruilla, etenkin vanhoilla ja paljon käytetyillä, ei ruoka kirraa sen pahemmin pohjaan kuin pinnoitetuillakaan. Uudet valuraudat tuliterinä kyllä vaativat sisäänajoa ja saattavat kärryyttää ja ruoka kirrata kiinni, kunnes niitäkin on sitten tarpeeksi ja oikein käytetty, ja rautainen pinta saavuttanut luonnollisen pinnoitteensa. 

Hienoa näissä on etenkin se, että paistolämpötila pysyy tasaisena, joten esim. kunnon pihvi tulee näillä takuuvarmasti onnistuneemmin. Näitä voi työnnellä uuniin, jos vaikka sunnuntaipaistiin on ensin ottanut pannulla pinnat kiinni, niin saa tyrkätä saman astian uuniinkin, ja aika komeita nämä ovat vaikka ihan tarjoiluunkin. Tarjoillaanhan joissain ravintoloissakin esim. pannupitsat suoraan valurautapannuissaan pöytään.

Näissä raskassarjalaisissa pannuissa voi paistolämpötila turvallisemmin nousta korkeammaksi, sillä joitakin tutkimuksia on vastaan tullut, joissa pinnoitettujen alumiinipannujen pinnoista saattaisi jotain haitallisia aineita ja alumiinihöyryjä irrota, en tiedä siitä. Minulla on kyllä pinnoitettujakin pannuja käytössä, mutta niillä teen lähinnä vain nopeita lämmitys- tai haudutusruokia (pinnoitettukasari), jossa lämmmöt pysyvät maltillisena.

Mitä sitten tulee paistorasvan käyttöön ja karsinogeeneihin, olen niistä sitä mieltä, että paistettua ruokaa ei pidä ylipäätään syödä usein. Jos valtaosan ruuastaan syö höyrytettynä, keitettynä, haudutettuna ja raakaravintona, niin sillon se harvoin, muutaman kerran vuodessa, valuraudalla, voin ja kuumuutta kestävän, hyvälaatuisen öljyn, seoksella paistettu pihvi, on tuskin sen enempää syöpäriskiä nostavaa, kuin viikottain halvoilla pinnoitepannuilla käryytetyt ruuat. Olipa sen asian suhteen sitten miten tahansa, niin ainakin sen pihvin maku on itselle sen pienen riskin arvoinen. Kaikkihan nykypäivänä on niin vaarallista. Ja joku viisas taisi joskus sanoa, että:

"Ilman pieniä nautintoja ja paheita, ei elä sen pidempää, elämä vaan tuntuu pidemmältä."

Tämä pannukaunokainen menee ainakin jossain vaiheessa pannupitsakekkerikäyttöön ja pyhäinpäivänpaistikin siitä saa hienon pinnan kylkeensä. Ai riemua taas!

Ps. Kuvasin suoraan uusimmasta kotivinkista valuraudan hoito-ohjeet, kun nekin sattui aivan kuin nakutettuna tähän lauantaitouhuiluumme.

Sapetusta ja sammalmättäitä

Kehveli, kun on otti kovasti hermoon tänään oma hölmöily, kun en muistanut olla maltillinen toipilaan polveni kanssa, vaan läksin erästä liuskaa alaspäin huitelmaan kuin paraskin satasen aituri. Sen ikävänä seurauksena tuli vähän takapakkia kipuilun suhteen. Noh. Luonto opettaa ja elämä; ainakin toivottavasti jatkossa muistaa vielä jarrutella pahimmissa paikoissa.
Mutta sitten päivän parhaisiin paloihin ja siihen iloon, että on perjantai, ja pääsin luontoonkin taas!

Perjantaissa on sellainen erikoinen helpotuksen vire, semmoinen vaistonomainen tunne, että nyt alkaa vapaa ja voi tehdä mitä vaan (vaikkei todellakaan voisi :D..). Kotiin tultua, kun saa oven takanaan kiinni, alkaa malttamattomana, vaatekappale kerrallaan, kuoriutua kaikista kiristävistä ja epämukavista pukineista ja kengistä, jättäen eteiseen peräänsä yksittäisten rättimyttyjen vanan. Se vapauden tunne, mikä valtaa ihmisen, on ihana ja ilkikurinen! Puolialastomana vetelee reikäistä teepaitaa ja pussittuneita kotiverkkareita (jos edes niitäkään) päällensä ja hilluu sekä kirmailee vapaasti kuin lapsi, ilman kauluspaitoja tai litteitä housuja ja toivoo, ettei vaan nyt kukaan soita ovikelloa, tai jos soittaa, niin en avaa :D. Kaikkein hauskinta tämä iloinen ja vähävaatteinen riehakkuus on silloin, kun saa olla kotona ihan yksin, ilman mitään rajoituksia :D

Mutta, mutta..vapautta ja ihanuutta oli päästä tänään myös luonnonhelmaan. Siellä unohtui hetkeksi kaikki koipi- ynnä muut vaivat, sillä

"Natura sanat" 

eli latinasta suomeksi;  

"luonto parantaa". 

Kerkesin jopa hajanaisille auringon säteillekin, ennenkuin pilvet (tuossa juuri parhaillaan) peittivät taivaan. Samalla ulkoillessa kuvasin mm. näitä upeita luonnon omia "kalliomaalauksia" tai paremminkin hieroglyfejä, joita toukat olivat nakerrelleet kelottuneisiin männyn oksiin.

Niitäkin sitten ihastelin lapsen lailla silmät suurina ja nautin vapaudesta. Vaan nytpä hiipparoin keittiöön kaalisalaatin kimppuun ---Ja voi pojat, illalla tulee perjantain televisioratto; eli Vain Elämää, siispä jalat rahille ja viikonloppu saa tulla.♥

Kala...? Poro..? Hapsenkakkiainen..? Hieno kuvio jokatapauksessa :)

Arkistakin arkisempaa

Pyykkihuoltoa, kosteuttavaa tehohoitonaamiota hiusten latvoihin, vaelluskenkien sisäänajoa..tavallista torstaita vain todella arkisin askarein ja aikatauluin.

Hieno yksityiskohta sattui silmään pihalla hiippaillessa, kun aurinko oli sulattanut aamukuuran päivän aikana kimalteleviksi pisaroiksi heinien pinnalle. Hieno näky, kuin timatteja nurmikon täydeltä.

Ps. Iltalukemislehtipinoni päälle oli yllättäen ilmestynyt jostain reseptikirja: "Parhaat liharuuat".
Ilmeisen hienovarainen tai oikeastaan enemmän jopa alleviivaava vihje joltain taholta minun suuntaani, että pyhänseutuna kaivattaisiin jo, vink, vink, viimeaikojen salaattien ja kasviskeittojen sijaan, sunnuntaipaistia tai muuta vähän tuhdinpaa ruokaa.
Naurattaa ihan ääneen vieläkin. Siinä se pönäkkä liharuokakirja törötti hyvinvointi- ja terveyslehtipinon päällä kuin huutomerkki :D Taitaa tässä taloudessa olla täysin lihaton lokakuu täysmahottomuus.

Kahvia, kovia paketteja ja koleaa säätä.

Näissä koleissa säissä on sellainen hieno piirre, että ulkoa sisään astuessa aistit heräävät ja terästäytyvät eloon moninkertaisena. Astuin tuossa aiemmin viluisena kahvilaan sisään ja aistini olivat räjähtää ihanasta kahvin tuoksusta, lämmöstä joka hiipi kehoon, puheen sorinasta ja lopulta kuuman, tuoreen kahvin mausta, joka lämmitti sisuskaluja ja stimuloi jokaista makunystyrää kielenpäällä.

Olo oli siinä hetkessä äärimmäisen tyytyväinen, euforisen onnellinen ja jopa jouluinen, sillä nyt on kaikki joululahjaostokset kutakuinkin tehty. Tänä vuonna olen lahjaostoksiini erityisen tyytyväinen, sillä ne ovat ajatuksella hankittuja, tarpeellisiakin ja hemmottelevia muistamisia rakkailleen. Edessä on lahjuspuuhien osalta enää (sitten jossain vaiheessa, kun on hyvä ja sopiva fiilis) minulle mieleinen puuha eli paketointiurakka. Se on kivaa touhua, jos saa rauhassa ja kiireettä tehdä.

Minulle on tärkeä asia, että saan tämän lahjaosuuden tehtyä hyvissä ajoin pois alta. Ihan näin aikaisin  jo syksyllä, sillä en halua stressin partaalla riehua joulukaupoilla, ruuhkissa hikoillen, haalia hätäisenä jotain ja tehdä täysiä hutihankintoja, joihin huomaamatta palaa rahaa hurjasti, vaikka silläkin summalla olisi saanut paljon paremmin kohdennettuja ja ajateltuja lahjahankintoja. Juosten kustuna, ei tule tästäkään touhusta hyvä.

Vaan nyt voin rauhallisin mielin käyttää joulua edeltävät ajat kaikkeen muuhun. Yksi stressi pois mielestä ja hartioilta. Harvoin olen kuitenkaan ihan näin aikaisin eli lokakuuna alusta jo, saanut urakkaa hoidettua, mutta tänä vuonna, on ollut suunnaton onni ja ilo tässä asiassa myötä, ihanat lahjat ovat kävelleet vähän kuin itsestään vastaan.

Ps. Kävin Sundaville- köynöskasvin kanssa suihkussa, tarkennettuna siis; Sundaville on päässyt sisälle  yöpakkasten alta ja suihkuttelin sen lehdet puhtaaksi kesän pölyistä. Se kukkii parhaillaankin ja voi aivan upeasti, niinpä kovasti toivon, että se talvehtisi onnistuneesti ja olisi taas ensi kesänä samanlaisessa tai vieläkin uljaammassa loistossa.

Tukka kuin Turhapurolla

Jälleen upean kirkas ja kuulas syyspäivä. Lehdet suorastaan kirkuivat upeissa väreissä. Tuuli tosin tahtoo nopeasti pudotella nuo väripisarat oksilta maahan, jättäen vain paljaat varvut jälkeensä.
Aamuisin on kuura maassa ja yllensä saa jo tosissaan etsiä lämmintä asustetta.

Hattujen kanssa minulla on parhaillaan probleemanpoikasta.
Syystä että, juhannuksena aloittamani "paluu luonnolliseen hiusväriin" -projektin seurauksena hiuskuontaloni on varsin lyhyt ja kovin sekavärinen. Aamuisin se tahtoo todelllakin sojottaa turhapuromaisesti joka ikiseen ilmansuuntaan tai sitten se on takaraivolta täysin litistynyt, eikä sitä tahdo saada siitä palautumaan tai pöyhkeämmäksi millään. Lisäksi kuivat latvat näyttävät siltä, että kissa olisi käynyt niitä yön aikaan imeksimässä.

Noooh.. tähänhän voisi nyt ajatella, mitä kummaa, hattuhan on juuri paras ratkaisu "bad hair day"- ongelmaan!?
Vaan kun eipä niin ole.
Nimittäin, syyshatuissa, joita lukuisia erilaisia omistan, näytän nykyisen tukkani kanssa, kaikissa niissä, aivan kananmunalta!

Kyllääh, 

kananmuna katsoo aamupeilistä pyöreäpäistä taipaleelle lähtijää! 

Ei käy pipot, ei baskerit, ei lippahatut, ei yhtikäs mitkään lätsän kuvatukset, kun ei ole hiuksissa pituutta, jotka sitten tulisi nätisti sieltä hatun reunoja yli, ja vähän edes rikkoisi munamaista ilmettä.

Huokaus.
Noh..ei auta, joku lätsä on päähän vain vetäistävä, sillä ei näillä vuosikymmenillä enää paljainpäinkään pakkasella fillarointi maistu.

Mutta ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin taas tässäkin asiassa; iloitsen suuresti siitä, että moneen kuukauteen en ole väriä hiuksiini laitellut, tervettä ja vahvaa, sekä yllättävän tummaa, uuttaa kasvua pukkaa sentti sentiltä esiin ja entisestä haperostakin pääsee aina sitä mukaa eroon :D

Risupolven riemu

Tuon aalto- ja metsähaaverissa telotun jalan kanssa on ollut hieman mielenharmia muutamat viikot, kun ei ole ihan entiseen malliin päässyt nelistämään kuvaus- tai metsäreissuilla.

Vaan tänään!
Olin radalla taas ja tunsin olevani pitkästä aikaa NIIN elossa jälleen!! Tänään tuli myös tilaamani hyvät vaellus- sekä citykengätkin, joten askel oli jo senkin vuoksi kepeämpi ja onnellisempi.

Mutta suurimman mielen ja askeleen keveyden syy oli tämä hieno sää ja luonto (ja tervehtyneempi polvi tietty). Sydän suorastaan pakahtuen kävelin, valokuvasin ja katselin luonnon kauneutta ja tyyneyttä. Istuskelin järven rannalla tovin, hengittelin syvään ja tuijotin vain tyyntä järven selkää. Miten voikin olla lokakuinen iltapäivä näin ylitsevuotavan upea.!?
Niin kaunista, etten pysty edes kuvilla näkemääni kauneutta välittämään, vaikka kuinka taitavasti sen hetken yrittäisin teille kameralla vangita.

Ja vaikka nyt on maanantai, eikä siis todellakaan lempipäiväni, niin tänään...

aurinko viimeinkin paistoi minunkin risaan "risupolveen", joka kantoi taas. 

(Koputan kuitenkin vähän varuilta puuta, kun se  pieni sisäinen pessimisti tahtoo aina pelotella ja nostella päätään, että kun ennättää onnestaan tai tervehtymisestään jotain ääneen sanoa ja iloita, niin tulee heti takapakkia...

mutta..
oikeastaan p....skat siitä pelosta!

Nautinpahan ainakin tästä päivästä jokaisella solullani. Tuokoon huominen sitten mukanaan mitä tahansa. Otetaan se vastaan sitten, mitä tuleman pitää ja kaikki aikanaan... ja kaikki muutkin kliseiset sananlaskut tähän perään taas..:D

Lihaton lokakuu

Oijoi, olipahan eilen niin sanotusti kystä kyllä pienimuotoisten oktober-juhlien antina.
Oli tarjolla possunpaistia, broileria ja makkaroita, höysteitä jos jonniinmoisia.
Masu on pullollaan vieläkin, ja voin helpoin aikein sanoa, että lihattoman lokakuun vietto sopii tästä eteenpäin oikein mainiosti (ainakin valtaosan ajasta, joitakin teemajuhlia tai erikoistilaisuuksia lukuunottamatta ;). Tuntuu, että melkein ihohuokosistakin tunkee nuo eilisten lihaisien ilojen jälkituntumat.
Kylläpä taas rehut maittaa ja silmä kaipaa muutakin väriä kuin ruskeaa ruokapöytäänsä :D

Vaan kivaa ja rentouttavaa oli, sekä ruoka oli tuhtia hyvää! Myrsky riepotteli puista isoja oksia viikonlopun aikana ja taivas oli eilen jännittävän sävyinen, aurinkoisen sinisellä taivaalla leijaili pinkin ja verenpuinaisiakin pilviä. Vangitsevan näköistä.

Tällä hetkellä aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta ja ilma on ihanan syyskirpakka. Täytynee siis lähteä vähän ulkoiluttamaan tätä liharuokien kyllästämää kehoaan. Kiva tulla sitten Strömsöötä katselemaan. Ja tosiaan, myöhemmin illalla tuleekin tv-ensi-illassa leffa; Hobitti-Smaugin autioittama maa. En ole sitä nähnyt, niin pitääkin pitää pitkästä aikaa ihan elokuvailta--katsella leffa kerrankin, ihan ilman mitään muita oheistoimintoja, kuten virkkailuja :D

Lokaisaa lauantaita

Lokakuu koitti, eli aika taas innostua uuden kuukauden mukanaan tuomista kivoista asioista!

Tänään lasketaan ns. suojat alas ja tukka auki, ja vietetään iloista oktober-juhlaa ihan kotimaassa, mutta teeman iloja lainaten. Huippuhauskoo!

Mitäs muuta, luvassa on ainakin tässä kuussa valokuvanäyttelyssä käyntiä ja kekriä/halloweenpartyja. Pimeys lisääntyy ja puissa lehdet vähenee. Mutta sen myötä, jo aiemminkin mainittu, tunnelma toivottavasti paranee.

Viime vuonna oktuuberia vieteltiin pitkiä makkaroita grillaillen ja tehtiin saksalaista valkoista pitsaa; Flammkuchenia. Silloin ei vielä ollut järjestelmäkameraa kaverina, eikä tästä blogista tietoakaan, ja kuvatkin on sen mukaisia; vanhalla kameralla näpsittyjä, ei niin tarkkoja otoksia :)

Jännittävää nähdä, millaisia kuvia tämä vuosi ja ilta tuo tullessaan ko. teeman tiimoilta.