Ulkona oli todella hämärää ja tuntui kuin olisi ollut ilta jo ovella. Kauppoja kierrellessä oli mennyt ajantaju; suorastaan hämmästyin, kun kotiin tullessa vilkaisin kelloa ja se ei näyttänyt edes puoltapäivää. Kävi äkkiseltään mielessä, että onko paristo kellosta loppumassa, vaan eipä ollut. Pimeä aika vaan on taas täällä.
Oli hauska shoppailureissu. Sain monet hymynkareet suupieliini, seuraillessani sivusta pienten lasten riemua. Kauppoihin kun oli jo ilmestynyt vilkkuvia jouluvaloja ja kiiltäviä koristeita, namusista puhumattakaan. Voi niitä aitoja ilonkiljahduksia ja ihastuneen kirkkaita katseita. Tuli itsellekin lapsenomainen innostus ja hymy huulille.
Paras hetki oli kassalla.
Siellä semmoinen taskumatin kokoinen, hyvin tomera pikkupoika nosteli, omaan kokoonsa ja voimiinsa nähden painavia kilokynttiläpaketteja, korkealle, päänsä yläpuolella olevalle kassahihnalle ja samalla selvitti kassaneidille, kovalla äänellä ja oikein leveällä savonmurteella:
" Nyt kannatti näitä ostoo usseempi paketti kerralla, kun sai niin halavalla. Vuan onneks ei otettu kolomee pakettia kuitenkaan..."
Kassaneiti kuuli kyllä äänen ja näki kilokynttiläpakettien ilmestyvän jostain syvyyksistä kassahihnalle, vaan muutapa hän ei tästä edullisten kynttilöiden ostelijasta nähnytkään, korkeintaan pipon laen. Siinä oli hänellä ja kaikilla meillä muilla jonottajilla hymy herkässä sekä naurussa pidättelemistä. Aivan mahtavaa tormakkuutta ja ahkeruutta tämä äitin pikku apulainen osoitti. Ja tuo leveä savon murre taaperon suusta, kuin isäntämiehellä konsanaan, oli kuin kirsikka kakun päällä. Hymyilyttää vieläkin.
Ai niin, kai se lasten joulumieli tarttui itseenikin, sillä ostin, jossain ihmeellisessä mielenpistossa, paketillisen jo torttutaikinalevyjä pakastimeen jemmaan...juuh.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kun kävit ja tervetuloa toistekin :)