syysloka

syysloka

sunnuntai 2. lokakuuta 2016

Lihaton lokakuu

Oijoi, olipahan eilen niin sanotusti kystä kyllä pienimuotoisten oktober-juhlien antina.
Oli tarjolla possunpaistia, broileria ja makkaroita, höysteitä jos jonniinmoisia.
Masu on pullollaan vieläkin, ja voin helpoin aikein sanoa, että lihattoman lokakuun vietto sopii tästä eteenpäin oikein mainiosti (ainakin valtaosan ajasta, joitakin teemajuhlia tai erikoistilaisuuksia lukuunottamatta ;). Tuntuu, että melkein ihohuokosistakin tunkee nuo eilisten lihaisien ilojen jälkituntumat.
Kylläpä taas rehut maittaa ja silmä kaipaa muutakin väriä kuin ruskeaa ruokapöytäänsä :D

Vaan kivaa ja rentouttavaa oli, sekä ruoka oli tuhtia hyvää! Myrsky riepotteli puista isoja oksia viikonlopun aikana ja taivas oli eilen jännittävän sävyinen, aurinkoisen sinisellä taivaalla leijaili pinkin ja verenpuinaisiakin pilviä. Vangitsevan näköistä.

Tällä hetkellä aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta ja ilma on ihanan syyskirpakka. Täytynee siis lähteä vähän ulkoiluttamaan tätä liharuokien kyllästämää kehoaan. Kiva tulla sitten Strömsöötä katselemaan. Ja tosiaan, myöhemmin illalla tuleekin tv-ensi-illassa leffa; Hobitti-Smaugin autioittama maa. En ole sitä nähnyt, niin pitääkin pitää pitkästä aikaa ihan elokuvailta--katsella leffa kerrankin, ihan ilman mitään muita oheistoimintoja, kuten virkkailuja :D


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kun kävit ja tervetuloa toistekin :)