Jäähyväiset(kö)

Tuli tunne, että kesä tuli tänään sanomaan "hei hei" näin elokuun viimeisenä päivänä.

Näyttämään vielä kerran aurinkoisen ja valoa tulvivan olemuksensa. Ja samalla  viileä vastatuuli muistutti, että hei, on syksyn aika astua kehiin.

Pyöräilin tänään, kamera olalla, läpi lähiseutujen ihanat kuvaus- ja ajanviettopaikat.
Sille ei vaan voi mitään, että se kummallinen nostalginen kesä-kaiho nostaa päätään. Haluaisi edes kerran vielä tänä vuonna kuuman auringon alla pelata petanqueta ampiaisten kiusattavana, maistella vähän kesäviintä ja mutustaa piknik-eväitä ja kuunnella kesää viettävien ihmisten puheen sekä naurun sorinaa. Tai maata veneen keulassa, silmät kiinni paahteen ja viileyden vuorotellessa, kuunnellen laineiden liplatuksia, samalla kun eräjorma riuhtoo, uistellen ja poikamaisesta innosta hihkuen, kuhia veneeseen. Tai savustaa lohta otsa hikikarpaloiden koristamana keskikesän helteessä. Tai, tai...

...sitten havahdun taas siihen ihmisen perisyntiin ja höpsöyteen, että aina kaihotaan joko menneitä tai tulevaa. Kun elämä on tässä ja nyt. Uudet kauniit asiat ovat tässä ja nyt. Katso niitä ja tallenna tämä hetki.

Pikkuisen siitä huolimatta päässä soi kesää haikaileva Scandinavian Music Groupin: Hölmö raukkaus kipale, jossa muistellaan kaikkia kivoja kesäjuttujakin :)

"Muistatko miltä tuntuu
juopua kesäyönä
hölmöstä rakkaudesta
kastella jalat heinikossa
tanssittaa tyttöä laiturilla
siellä missä kaislat kumartaa
...
suudella poikaa aidan takana
siellä missä nokkoset lakastuu"

Onni on ...

yhteinen vapaapäivä keskellä viikkoa.
Kirpsakka elokuinen sää ja joutoaikaa hengailla ympäriinsä kamera kourassa. Mukavaa.

Eilen illalla tunsin säätilassa ensimmäistä kertaa sellaista todellista syksyn koleutta, puolukoita kun ulkosalla siivoilin. Se kalseus pureutui ihan luuytimiin asti ja sisälle tultua piti heti laittaa kuumajuomat tulemaan. Viime vuosinahan tämä elokuu on ollut melkein lämpöisimpiä kuukausia, vaan tänä vuonna se on tuntunut syksyiseltä kuukaudelta jo aika alusta saakka. Ei ole esim. nyt kuulunut uutisoinnissa ja keskusteluohjelmissa aloitteita siitä, että koulujen kesälomien alkua pitäisi siirtää myöhempään ja päinvastoin pidentää täältä elokuun päästä.

Mietin vain tässä itsekseni, että mihin tämäkin elokuu taas humpsahti?! Huomenna eletään jo sen viimeistä päivää ja virallisesti sitten alkaa syksy. Syyskuu; jo nimikin sen kertoo.

Mutta eilisen koleasta illasta viisastuneena, puin tänään päälle villatakkia urakalla ulos lähtiessäni.
Aurinko paisteli välillä siniseltä taivaalta ja lämmitti kulkijoita. Käytiin vapaapäivän ilosta ostoksilla ja ajeltiin pikkuteitä sekä käveltiin vailla päämäärää.

Uimarannat olivat autioituneet ja vain silkkiuikkupari uiskenteli tyynellä järven selällä.
Rantakahvila oli kiinni, joten kotiin piti lähteä kahvit juomaan. Rannalla syötiin vain salmiakkilakut ja mietittiin, mikä olikaan lempiaine peruskoulussa, samalla katseltiin, kun ulapalla mennä purpatteli uisteluvene...

Tyyni ja autio.

Neitoperhonen lämmitteli siipiään uimarannan hietikolla.

Kukaan ei kurkistellut pikku-pikku bikineissä pukukopeistakaan enää...

Aamu-usvasta talvivarastoihin

Aikaisin aamulla, kun hiippailin parvekkeelle kahvikupin kanssa katselemaan sumun ja seittien kuorruttamia puita, tuli pieni ja tummaturkkinen orava yllätten usvan seasta seurakseni syömään ja käpyjä keräilemään. Keskenkasvuinen ja utelias oli pieni pörröhäntä, talven varalle ravintoa hankki unisin silmin jo anivarhain auringon noustessa ja usvaverhon vielä maassa viipyillessä.

Aamusta ollaan nyt iltaan siirrytty ja se onkin mennyt omia talvivarastoja sitten kartutellessa eli hyytelöimishommissa. On näissä vaan aina oma hommansa, kun kerätään marjat, siivotaan, keitetään mehu/survotaan tai hillotaan, kuumennetaan, desifioidaan purkitellaan, keitetään ja jäähdytelllään sekä sen päälle sitten pyyhitään roiskeita loppuilta kaakeleista ja tasoilta.

Mutta,
sitten kun purnukat ovat valmiina ja rubiininpunaista hilloa täynnä, taputtelet itseäsi tyytyväisenä olkapäälle.
Kiehautat oikein hyvät "ahkeruusiltakahvit" ja käyt vielä nakkaamassa pähkinän pienelle oravanpojalle, että saa poloinen lihaa luittensa ympärille paukkupakkasilta suojaamaan...
ja sisällä hyrisee sellainen pieni onnellisuuden tunne että, kyllä talvi taas pärjäillään :)

Aamu-usvasta uninen oravanpoika ja iltapuhde-puolukkahyytelöt.

Kirkas puolukkahyytelö mehusta:

• 1 litra keitettyä mehua ( =1kg marjoja ja 3-4 dl vettä)
• 800g - 1000g hillosokeria (tai taloussokeria)
• (½ dl konjakkia)

Pane pieni lautanen jääkaappiin hyytymistestiä varten.

Mittaa puhdistetut puolukat kiehuvaan veteen. Keitä 10-15 minuuttia. (Ota aika siitä kun seos alkaa uudelleen kiehua.)

Nosta kattila liedeltä, siivilöi mehu. Saat hyytelöstä kirkkaan, jos et painele marjoja siivilää vasten. Mittaa mehu ja kaada se takaisin kattilaan. Kiehauta ja sekoita joukkoon hillosokeri (80-100 g/dl valmista mehua). Keitä keskilämmöllä 10-15 minuuttia, välillä sekoittaen. Kuori pinnalle muodostuva vaahto pois. Mausta halutessa konjakilla.

Tee hyytymistesti: Tiputa hyytelöä kylmälle lautaselle ja siirrä lautanen hetkeksi jääkaappiin. Vedä hyytelön keskelle sormella vako. Ellei vako umpeudu, on hyytelö valmista. Jos vako umpeutuu, jatka vielä keittämistä noin 5 minuuttia ja toista koe. 

Nosta kattila liedeltä ja purkita kuuma hyytelö huolellisesti pestyihin ja kuumennettuihin (kuumiin) purkkeihin. Säilytä viileässä.

Keittoaika riippuu sokerista ja marjojen luonnollisesta pektiinistä, puoliraa´assa puolukassa sitä on enemmän :

Hillosokerilla n.10 minuuttia

Taloussokerilla n. 20 minuuttia

Myrsky-yön venetsialaiset

Myrsky antoi vaikuttavat puitteet venetsialaisten viettoon.
Tuuli tuiversi kovalla voimalla, Rauli-myrskyn riepottelemana isot petäjät huojuivat kuin heinät tuulessa.

Oikein hauska ja kultturelli viikonloppu takana. Valokuvanäyttelyä, keskusteluja, seurapelejä, saunomista, hyvää ruokaa ja seuraa. Rannan yömyöhäinen ilotulitus jäi tänä vuonna väliin, kun lämmin huopa houkutti myrskyistä ulkoilmaa enemmän.

Testasimme häränhäntäpataa Roomalaiseen tapaan, Coda alla Vaccinara,
tällä herkullisella reseptillä, joka löytyy tässä ihanasta Casa Rocchi -ruokablogista. Voin kertoa, että tuoksut, jotka ruokaa laittaessa levisivät asuntoon, olivat taivaalliset. Ja niin höpsösti kävi, että en muistanut valmista härkäannosta kuvata, kun niin innosta puhkuen kävimme vihdoin tuntien päästä maistelupuuhiin. Siinä vaiheessa havahduin karuun todellisuuteen, että kuva jäi ottamatta, kun haarukat ja veitset olivat jo kello viiden asennossa tyhjällä lautasella ja suupielessä karehti vain hyvän ruuan loihtima tyytyväinen hymy. Pasta-annoksesta muistin otoksen edes hätäiseen napata.

Häränhännät eivät ole kiireisen päivän ruoka, vaan sellaisen vapaapäivän, kun on ruoan valmistumista odotellessa aikaa pelailla pitkästä aikaa Jatzy-turnaus ja kuunnella  Oopperan kummituksen teemalaulu (Phantom of the Opera) tai katsoa vaikka koko musikaali
.

Lauantain aatto

Vähän sellaisissa "aattomaisissa" odotuksen tunnelmissa on mennyt tämä iltapäivä.

Upea sää ollut pitkästä aikaa. Kesäinen paiste suorastaan. Sain nauraa ensimmäiselle tomaatin alulle. Että hyvässä vaiheessa ollaan tomaatin kasvatuksen suhteen, voin paukuttella oikein henkseleitä hurjan sadon omistajana..NOT :D

Oravat nakertavat ja kantavat ahkerasti varastoihin herkkuja. Tänään väsättiin vaan nopeaa perusruokaa, possun sisäfilettä ja bataattiranskalaisia.

Huomenna on taiteiden yötä ja Venetsialaisia. Niitä odotellessa.

Syksyllä uudet kuviot

Tänään on soinut päässä tuo Olavi Uusivirran kappaleen fraasi..."Ollaanko tämä kesä näin, meillä syksyllä uudet kuviot...."

Hyvin intensiivinen, haasteellinen ja ajatuksia herättävä on ollut tämä päivä. Pää ollut kuin risteilyohjus; täynnä intoa, jännitystä, huolta, iloa ja kaikkea mahdollista tunnekirjoa mitä ihmismieli voi sisäänsä kätkeä.

Tähän päivään on kuulunut niin työkuvioihin liittyviä haasteita ja mahdollisuuksia, kuin liikuttava kohtaaminen naapuruston iäkkään, yksikseen elelevän rouvan kanssa. Uuden harmaan syysmekon ostaminen, korvarenkaan hävittäminen sovituskoppiin ja sen löytäminenkin ym. ym.

Mutta tuohon rouvaan palatakseni.
Rupattelin hänen kanssaan kotiin tullessani. Ostoskassit painoivat käsissäni sormia sinisiksi ja nälkä kurisi masussa, kun aamupuuron voimin olin taas päivän sitkutellut muka niin kiireisenä, ettei lounastamaankaan ehtinyt ja sadekuurokin oli kastellut vaatteet märiksi.
Mutta näistä huolimatta, laskin kuitenkin ostokset maahan ja kuuntelin, miten tuo herttainen rouva posket innosta punaisena kertoi juuri menevänsä syöttämään fasaaneja. Kuinka hän jokainen päivä niille säästää leipää ja kuinka nuo linnut tunnistavat jo hänet. Kertoi tuon lintujen kohtaamisen olevan hänen päivänsä ainut kohokohta ja henkireikä. Siinä juttuhetkeä lopetellessamme, rouva sanoi minulle kyynel silmässään ja aivan liian suuri vihreä sadetakki yllänsä: "Kiitos tästä mukavasta juttuhetkestä."

Sydämessäni viilsi ja lujaa, että tähänkö on tultu, että pienestä ystävällisestä hetkestä ja rupattelutuokiosta täytyy ihan erikseen kiittää? Ennenhän se kuului lähes hyviin tapoihin vaihtaa muutama sananen pihalla kohdatessa. Mutta tarkemmin kun miettii, niin ihmisen kohtaaminen on puhelinten ja korvaluurien takaa nykyisenä älylaiteaikana aika vaikeaa. Ihmiset kulkevat omassa kuplassaan, kuulematta ja näkemättä mitä ympärillä oikeasti ja fyysisesti tapahtuu.
Mutta, se on tätä päivää, se vaan on hyväksyttävä...vai onko. En tiedä, enkä asiasta aio alkaa sen enempää "jeesustelemaan".

Siitä olen kuitenkin iloinen, etten tänään, juuri siinä hetkessä, kun tuo lady minua tervehti ystävällisesti, juossut paskantärkeänä vain tuon vanhuksen ohi omiin nurkkiini ruokaa laittamaan... vaan pysähdyin, edes hetkeksi.

Ps. Tänään alkaa uusi sarja Keittiöelämää. Siinä katsellaan suomalaisten ihmisten arkea. Aion katsella sen. Hyväntahtoista tirkistelyä ihmisten erilaisiin elämäntapoihin. Voi olla mielenkiintoinen ja elämänmakuinen ohjelma.

Kepeämpi uuniton juusto(ton)kakku

Suut makiaksi ja elämä risaiseksi herkkupeput :D

Tein eilen illalla kaikesta huolimatta vielä kakun, vaikka toisin aatoksin ens´alkuun olin ja ämpyilin. Eli herkutellaanpas kerrankin keskellä viikkoa makealla leivoksella, kun tämä on niin helppo ja nopea tehdä vaikka iltapuhteena ohimennen. Koitin tästäkin herkusta tehdä himppasen kepeämpää evästä, makuelämyksestä ja nautinnosta tinkimättä (ainakaan omasta mielestäni niistä ei ole tingitty tässä ohjeessa ;) ).

Perinteisiin tämän sortin kakkuihinhan tulee pohjaan keksejä, ja niiden sekaan vielä aimo köntsä voita ja täytteeseenkin tuorejuustoa. Minun makuuni se versio on hieman liiankin raskas syötävä. Maukas toki.

Tämä on pikkuruinen kakkunen, jossa tuorejuuston korvasin rahkalla ja raskas keksipohja on korvattu pannulla paahdetuilla kaurahiutaleilla, joihin laittelin maltillisesti voita ja sokeria, sekä ripauksen ihanaa kanelia.

Tarjoilin sen vadelmamelban, tai tuossa kuvassa siinä on oikeastaan jopa sorbetin koostumus, kun oli iltakiireessä vielä hieman jäiset vadelmat. Sorbettimainen koostumus toimi tosin aivan yhtä hyvin kuin melbakin eli vadelmakastike.

Hyvä yhdistelmä, kermaisen samettinen kakku, paahtunut ja kanelinen kauramuru antoi purutuntumaa ja kirpeän makea vadelma taittoi kermaisuutta veikeästi makunystyröitä härnäten ja kutkutellen.

Elämä on ihan liian kuivaa ja nuivaa, jos ei välillä herkuttele ja paranna maailmaa hyvän kahvin sekä seuran kera ♥...annetaan vielä kesän maun viipyillä kielellä.

Rahkakakku ilman uunia

Pohja:

• 3dl kaurahiutaleita
• 20- 30 g voita 
• n. ½ dl sokeria (voi laittaa vähemmänkin)
• ripaus kanelia

Täyte:

• 3 liivatelehteä
• 1 tlk kuohu- tai vispikermaa (2 dl)
• 1 tlk rahkaa ( 250g )
•  ½ dl sokeria
• 2 tl vaniliinisokeria
• 1 ½ rkl sitruunamehua

Paahda kaurahiutaleita hetki paistinpannussa. Lisää voi, sokeri ja kaneli. Kuumenna edelleen niin, että seos on "rapeahkoa". Päällystä irtopohjavuoan pohja leivinpaperilla (halkaisija 22 cm). Levitä ja painele jäähtynyt kauraseos vuokaan.

Pane täytettä varten liivatteet likoamaan kylmään veteen. Vaahdota kerma. Sekoita rahkan joukkoon sokeri ja vanilliinisokeri.

Kuumenna sitruunanmehu ja liuota siihen vedestä puristetut liivatteet. Kaada seos rahkan joukkoon hyvin sekoittaen. Lisää kermavaahto ja sekoita hyvin, mutta "ilmavasti". Kaada täyte vuokaan ja anna hyytyä kylmässä; vähintäänkin reippaan tunnin ajan. Maut tiivistyy vielä paremmaksi, jos maltat odottaa tarjoilun kanssa seuraavaan päivään. Koristelut kannattaa tehdä vasta tarjoiluhetkellä, jotta ne pysyvät raikkaan ja kauniin näköisiä.
 
Tarjoile marjojen, marjakastikkeen  tai raikkaan sorbetin kera.

Jk. Pohja ei siis ole tässä "juustokakussa" aivan keksimäisen kiinteä, vaan kauramurumainen ja hieman irtonainen.

Marjamelba:

• Haluamiasi marjoja

• sokeria maun mukaan tai muuta makeutusta, esim. hunajaa tai vaahterasiirappia.

Soseuta marjat ja sokeri sauvasekoittimella. Purista halutessasi siivilän läpi sileäksi kastikkeeksi. Tarjoile  kakun kaverina ja raikastuksena.

Pysähtyminen

Tänä iltana on otettava pieni pysähtyminen ja hengen veto ...oikein syvä sellainen.

Tuntuu, että kesän jäljiltä on jostain syystä semmoisen ahnaan kiireen tuntu edelleen päällä. Olisi "muka" ehdittävä tekemään ihan kaikkea ja koko ajan. Pää on jo menossa seuraavaan projektiin, kun sata entistäkin on vielä työn alla kesken.

Moista päätöntä vouhketta kun tarpeeksi kauan jatkaa, eikä ymmärrä ajoissa rauhoittua, tekee yleensä keho jossain välissä lopun kiireestä. Alkaa tulla pikku kremppaa, lenssua tai sattua haavereita.

Kun sydän lyö kuin siansaparo ja kaikessa tekemisessä on päällimmäisenä kiireen tunne, eikä mikään tunnu enää hyvältä, on otettava aikalisä itsensä kanssa.

Siispä, To DO -lista tyhjennykseen ja vain tärkeimmät esiin tälle ja huomiselle päivälle ..eli hengittäminen ja kehon kuuntelu :D Ja vähän yrttiteetä päälle. Kakkuhetki ystävien kera taitaa olla valitettavasti toiveajattelua tähän saumaan, mutta ajatuksena kovin ihana.

Pistin tuoretta minttua hautumaan teeksi ja sekaan kuivattua puna-apilaa. Minttu tekee kipuilevalle masulle hyvää ja on raikkaan virkistävä tuoksultaan. Puna-apila taas! Oijoi, mikä ihana tuoksu, kun pussin suuta raotti. Ja terveyshyötyjäkin sillä sanotaan olevan verisuonisairauksista vaihdevuosioireisiin. Tiedä niistä, mutta teessä se on todella ihana lisuke. Minun lempi villiyrtti/kukka teejuomiin jo pelkän ulkonäön sekä tuoksunsa puolesta. Aisti-iloa joka solulle.

Nyt minä nautiskelen vaan ihan hipihiljaa ja paikallaan hetkisen...ja yritän olla miettimättä mitään.

..Kuppi ihanaa yrttiteetä rauhoittaa...

Valoja ja vierasotuksia

Viikonloppuna tuli, kun tuntui joutavaa aikaa olevan, kehiteltyä parvekkeen viherkaiteeseen yksinkertaiset, mutta toimivat ja huomaamattomat pyykkipoikakiinnityssysteemit.

Virkkasin maastovihreällä langalla pyykkipoikiin lenkit, joiden avulla pyykkärit on helppo vain nopeasti pyöräyttää ritilään.
Homman juju on yksinkertaisuudessaan siis se, että pyykkipoikia on helppo siirrellä tarpeen mukaan, eli ei tarvitse aukoa solmuja tms. Niihin voi helposti kiinnittää esim. valoköyttä, tai teemajuhlien aiheisia koristeita, pihlajanmarjaterttuja tai joulun aikaan läpinäkyvän hienoja ja hentoja lasipalloja tai mitä vaan. Lisäksi puiset pyykkipojat sulautuu huomaamattomasti ritilään ja kasveihin.

Mitäs muuta... ai niin!
Iltalenkillä jouduin city-hirvikärpäsen hyökkäyksen kohteeksi! Ei voi olla totta, ajattelen tässä vieläkin, kun tätä tähän ylöskirjaan. Kameran kanssa hiippailtiin kaupungin tuttuja polkuja yökuvaa metsästäen, niin jossain välissä tunsin, että nahkatakin hihan sisäpuolella tuntuu liikettä. Nostan hihaa ja nään tutun litteän ja ällöttävän otuksen vilistävän villisti kohti olkapäätä!

Pahinta, etten saanut otusta enää näköpiiriin.
Läksin yhtä liukkaasti kuin talkkari peltikatolta nelistämään kohti kotia. Halusin vain kaikki vaatteet äkkiä nurkkaan ja tutkimaan missä olio luuraa. Eräjormakaan ei pysynyt perässä, kun mahan alus jalkoja täynnä vipelsin kotiin. Sanomattakin selvää; minä en pidä hirvikärpäsistä yhtään, ja se tekee minut varsin murheelliseksi, että syksyn metsäretkien nautinnosta on paljon pois niiden vuoksi :(

Olikohan tämä hirvikärpäsyksilö eksynyt "cityyn" jonkun metsäkoiran mukana tai erämiehen vaatteista tai kaupunkirusakon turkista? Mietin vaan, että mistä muuten, kun ei täällä hirviä ainakaan tiettävästi jolkottele. Sen huomion lauantaina kaupassa käydessäni muuten tein, että näytti siltä kuin uusi kansallispuku olisi saapunut suomenmaahan; katsoinpa minne tahansa, näin vain maastopukujen vilinää :D Sorsan metsästys siis alkoi, ja sitä ei voinut olla huomaamatta katukuvassakaan.

Pitkää sunnuntaiaamua

ja päivää  kera pitaleipähaaveilujen.

Eli ei mihinkään kiirettä, loikoillaan varaanien lailla laiskasti ja mietitään mitä syötäisiin tai tehtäisiin vai jatketaanko vaan makailua. Puhelimet kiinni ja "ei mitään tekemättömyyden" -raukeus tuntuu nurkissa ja kehossa.

Jotain pitkää ruokaa vois ainakin tehdä, sunnuntain suloista, suussa sulavaa ja ajan kanssa tehtyä sapuskaa. Makustellaan, jos tehtäisiin illaksi pitaleipiä. Leivät leivottaisiin itse, mutta pitkään kypsyteltävä pulled pork haettaisiin sentään valmiina.

Kuvat olen tästä ruuan valmistuksesta jo ottanut aiemmin, kun tätä ruokaa tehtiin. Tänään en taida edes jaksaa kuvata, samaa herkkuahan se on kuitenkin.

Mutta itse tehdyt pitaleivät. Vaivannäkö kannattaa. Sillä tuoretta pitaa ei voi verrata kaupan valmiisiin tuotteisiin. Joskus voisi kokeilla tehdä pitaleivät grillissäkin.

Tällä Mimmin keittiön reseptillä tehdyistä pitaleivistä tulee onnistuineita ja maukkaita :)

Vahva luonto

Se on lauantai-ilta taas ja telkkarista tulee Avara luonto -ohjelma.
Sitä on taas saunan jälkeen lähes poikkeuksetta tiirattava ja ihmeteltävä mitä kaikkea ihmeellisyyttä se tämä maapallon kasvi- ja eläinkunta oikein sisällään pitääkään.

Ja aina sitä vaan on yhtä hämmästynyt kaikista luonnon ihmeistä.

Sattui hassu juttu city-luonnon kanssa. Fasaanin poikanen ylitti esimerkillisen reippaasti kadun, oikeaoppisesti suojatietä käyttäen ja luottaen töyssyn hidastavaan vaikutukseen. Sen siskot ja veljet olivat juuri villisti viipottaen tehneet saman edellä. Yli kymmenkunta veitikkaa, kameran ehdin saada esiin vasta tämän "matti myöhäisen" kohdalla.

Asfaltissa oli halkeama, josta kasvoi heinää ja muita vihreitä. Mietin siitä kuvan räpätessäni ja pitkää halkeamaa katsellessani, että luonto on hyvin voimakas. Pitäisi muistaa sitä arvostaa ja kunnioittaa. Luonnonvoimien edessä, se on niin monet kerrat jo todistettavasti nähty, jää ihminen vahvoine rakennelmineen useimmiten toiseksi.

Kaikuluotain

Hämärtyvät illat ja kynttilöiden valo, saa ajatukset hieman kaihoromanttiselle moodille.
Kuulin äsken radiosta Ville Valon version "Olet mun kaikuluotain" -kappaleesta. Aina olen tuosta kappaleesta pitänyt, niin alkuperäisenä Annie´s song -versiona, kuin tuona Hectorin sanoittamana käännöskappalleenakin. Valon ääni on vaan omaa luokkaansa, saa kylmät väreet välittömästi aikaan, hyvällä tavalla.

Mutta itse asiaan.
Laulu toi mieleeni erään tämän kesän hetken, jolloin version ensimmäistä kertaa kuulin, Kuopiossa käynnin ja mm. Rönön sillalla kuvausreissulla kävelyn.
(.. Taas siltoja, -"story of my life" -näköjään, eli aina joko siltojen alla tai päällä kamera kaulassa :) )

Olen tuolla kyseisellä sillalla tallaillut useamman kerran, vaan ensimmäistä kertaa oikeastaan havahduin rakastavaisten lukkoihin, joita rakenteisiin oli kiinnitetty. Valtoimen ja vilkkaan mielikuvituksen omaavana, aloin sieluni silmin näkemään niitä lukuisia tunteiden täyteisiä hetkiä ja tarinoita, kun pariskunnat ovat ikuista rakkautta vannoen lukon sulkeneet ja Kallaveden syviin aaltoihin avaimen sinetiksi heittäneet.

Siinä on sitten sydän pamppaillen ulapalle yhdessä katseltu ja varmasti sillä hetkellä usko toiseen ja/tai toisen menettämisen pelko ovat olleet tuon hienon kaikuluotain kappaleen tunnelmatasoilla. Lukkoja on varmaan kiinnitelty, helteisinä kesäpäivinä hetken huumassa siideripäissään, kuin elokuisina iltoina auringon laskussa vuosien yhdessä olon tai jopa avioitumisen sinettinä, totisin miettein.

Yhtä kaikki.
Niin monta erilaista lukkoa kuin niiden taakse kätkeytyvää rakkaustarinaa tuo sillan kaide nyt kertoo. Tuo Valon versio soi silloin päässäni, kun sillalla lukkoja, järven selkää sekä veneitä katselin. Ja tänään palasin siihen kesähetkeen sillalle tuon kappaleen myötä.
 
Ps. Suosittelen kuuntelemaan ♥

"Jos lähdet mun luotain, ajaudun haaksirikkoon.

Olet mun kaikuluotain, minut viet satamaan..."

Lillukan varsia

Meinasin eilisellä metsäreissulla takertua lillukan varsiin.
Ihan kirjaimellisesti. Pitkästä aikaa näin lillukoita runsaasti. Niillähän on sellaiset rönsyilevat kasvustot, joihin voi herkästikin jalka tarttua.

Harmittaa vaan, kun ei jostain kumman syystä tullut mieleen niitä kerätä. Niistä olisi voinut vaikka jotain erikoishilloa tai hyydykettä kenties kokeilla. Sekaan muuta marjaa jne. Sehän kun ei maultaan ole mikään suuta hivelevin marja, mutta ei ole moni muukaan, ja silti niistä väsätään yhtä jos toista.

Hillojen, mehujen ja tuoremehujen sun muiden hyytelöiden urakointi olisi jossain välissä tässä pikapuoliin edessä. Inventaariota olen jo tehnyt purnukoista ja muista tykötarpeista, kuten sitruunahapoista sekä talous- että hillosokereista, joita hillohommissa joutuupi käyttämään. Muuten en sokerin kanssa juurikaan lohvaa. Hillojakin teen vain kohtuulliset erät ja koitan erikoisimpiin pikkueriin panostaa. Eli kokeilevaa hillokeittiötä tykkään siis harrastaa. Ja hilloni ovat yleensä sellaista liha- ja pataruokien sekä juustotarjottimen oheislisukeitta, ei niinkään makeiksi herkuiksi jalostettuja.

Eee, eikä tule mittään, kun uusin Maku-lehtikin on vielä selaamatta. Houkuttelevana minua vaan tuolta  piirongin päältä kurkkii, mokoma ;)

On hienoja syksyisiä kasvisruokakuvia kannessa, vaan kun marja-aika kaikkine oheispuuhineen tahtoo viedä kaiken vapaa-ajan, niin en ole joutanut edes sisäsivuja pikapikaa selaamaan. Mutta en minä valita. Sanonpahan vaan ;)

Hetken kestää tämäkin savotta.

Jk. Ensi yönä on näköjään täysikuu. Onkohan levotonta pyörimistä luvassa nukkumisen osalta...

"Ei pidä takertua lillukan varsiin" :D

Heitä kiukut kuusikkoon

Olin tänään vähän ärhäkällä ja äkkiväärällä päällä kun lähdettiin metsään. Vaikka kaikki puitteet oli kunnossa, sää oli loistava, hyvät eväät pakattuna ja olin odottanut juuri tätä päivää, kun vihdoin pääsee metsään, niin joku vaan kiristi pipoa ja kaikki tuntui menevän mönkään ja housutkin kaihersi tänään ihan väärästä paikasta. Ehkä juuri se valtavan odotuksen toteutuminen purkautui ilmoille ensi alkuun "lähtökiukkuna".

Mutta ...annahan olla! Luonto näytti taas rauhoittavan voimansa.
Muutama tovi ja taaperrus metsässä, kiukut ulos raittiin ilman tieltä puhisten, niin kohtapa ei pahasta tuulesta ollut tietoakaan. Aurinko paistoi poutapilviseltä taivaalta ja ihana tuuli puhisi lehvistöissä. Korpin, jo teini-ikään tulleet pojat, töräyttelivät lentoharjoitusten ohessa raakkuvia huutojaan kuin äänenmurroksessa. Saatiin hyytelöpuolukat poimittua ja valokuvaus oli vaan taas niin terapeuttista, että kaikki ketutukset unohtui siinä silmän räpäyksessä.

Puolukka ei ollut vielä ns. syöntikypsää, mutta hyytelöä varten hieman raakile puolukka on parasta, ja sitä silmällä pitäen niitä lähdettiinkin etuottoon jo keräämään. Puolukkaa tulee valtavasti.Mättäät olivat aivan punaisina silmin kantamattomiin. Hieno näky.
Sieniä yritettiin bongailla, vaan nihkeästi oli niitä sateesta huolimatta noussut. Mutta melkein kaikki sienilöydökset oli tietenkin kuvattava, jos ei muuta :D

Olen sen verran onnekas, että "ylkä eräjorma" on todella hyvä ruuanlaittaja. Hän tekee rehellistä, miehistä perusruokaa, ilman turhia krumeluureja. Ainekset ovat usein yksinkertaiset ja niitä on vain muutama.
Mutta se ruuan maku!
Se on vaan perusteellisen hyvä ja konstailematon; raaka-aineita kunnioittava. Tällaista lämmittävää ja kotoista  ruokaa on arki-iltana kiva syödä "tässä kylymässä mualimassa..." niinku laulussa sanotaan. Tätä syödessään melkein hymisee ääneen ja silmät kiinni onnesta.

Tämä syksyinen vaalea sienisoossi, jota hän tekee, on yksi lemppareistani ♥
(ja jota muuten jostain syystä syön aina vahingossa vähän liikaa, vaikka kuinka varon ottamasta liian isoa lautasellista..en tajua..perunanko syy, kun sitä niin harvoin muuten syön :D )
En edes aiemmin tiennyt, että suolatuista metsäsienistä voi tehdä tälläistä herkku-kastiketta. Tullut käytettyä niitä vain oikeastaan sienisalaatteihin.

Vaalea sienikastike

• 50g voita
• 1 litra metsäsieniä (tuoreita tai suolassa säilöttyjä)
• 1 sipuli
• 3 rkl vehnäjauhoa
• 5 dl maitoa
• suolaa, valkopippuria
• ruohosipulia

Suolasienet liotetaan ja kiehautetaan suolanmaku pois.
Sienet ja sipuli hienonnetaan. (Ylkän mielestä palojen pitää olla kohtuullisen suuria, sillä ruuassa pitää olla sattumia ja rakennetta).
Sulatetaan voi kattilassa tai korkeareunaisessa isossa kasarissa. Kohtuullisella lämmöllä kiehutellaan sieniä, mutta ei ruskisteta. Tärkeintä on höyrystää ylimääräistä nestettä pois sienistä.
Lisätään jauhot, lirutellaan maito joukkoon vähitellen ja sekoitellen.
Kastike saa kiehua vähintään 10 minuuttia, mutta maku ei kärsi pidemmästäkään porinasta hiljaisella tulella. Meillä se purputtelee perunoiden keittoajan verran ainakin.
Lopuksi tarkista suola ja mausteet.

Maistuu arki-illan metsäretken jälkeen.

Ihana ilta-aurinko, rupean kohta siivoamaan puolukoita ulkosalla ihan, hienossa elosäässä. Niin meditatiivista ja rentouttavaa puuhaa sekin omalla tavallaan: plärätä vain puolukoita ja kuunnella tuulen suhinaa puissa...ja yöllä taatusti uni maistuu. Hieno päivä ♥

Rohkaisuksi reissulle

Tämä kirjoitus on erityisesti omistettu eräällä läheiselle, jolla on edessään jännittäviä aikoja. Toivon, että tämä antaa Sinulle rohkeutta ja voimaa, etkä jännitä liikaa suotta  tulevia.

Ja samalla myös muistutukseksi ihan itselleenkin.

Se, mitä kirjoitan, on joukko suorastaan kliseitä, mutta juuri siksi ne ovat lähes puhki käytössä kuluneet, että niihin sisältyy ihan oikea totuuden siemen.

Eli muista Sinä taipaleelle lähtijä, että ihminen on uskomattoman sitkeä olento, se selviää paljon suuremmasta mihin kuvittelee pystyvänsä. Ja joka ikinen kerta, kun voitat itsesi ja pelkosi sekä joudut pois mukavuusalueeltasi, ja huomaat niistä tilanteista selviäväsi, olet taas asteen vahvempi ja jaksat luottaa itseesi ja kykyihisi piirun verran taas enemmän.

Ja kuten tällä hetkellä kahvimainoskin televisiossa toitottaa; että kumpaako kadut enemmän, tehtyjä asioita vai niitä jotka jätit tekemättä...?

Rohkeasti siis vain avoimin sekä innokkain mielin päin haasteita ja seikkailuja. Se kun on ainut keino edetä elämässä ja tavoitteissaan sekä saavuttaa jotain mitä sydämessään halajaa. Sinä pärjäät, älä jännitä suotta liikaa.

Ja muista, että vastoinkäymisiä voi tulla, ihan kaikille. Tärkeintä on, ettet suotta energiaasi tuhlaa etukäteen niiden jossittelemiseen, murehtimiseen ja miettimiseen, vaan otat ne vastaan yksitellen, sitten jos niitä tiellesi ylipäätään tulee.

" Jos mä kaadun, kaadun täysii, ihan sama kuinka käy siin´, vikal matkal´ei oo takis taskuja..."

eli eletään tässä päivässä, mieli iloisena ja lapsenmielisenä;
muistatko, pentuna sitä ei osannut jännittää tai pelätä mitään, meni vaan polvet ruhjeella kommelluksesta toiseen, kunnes aikuistui ja alkoi pelkäämään ja murehtimaan kaikkea etukäteen ja monesti ihan turhaakin. Pelon ei pidä antaa hallita elämää...
sillä elämän pelossa eläminen, ei ole elämää.

SINÄ PÄRJÄÄT ♥ 

Eteenpäin vaan, sano mummo lumessa :)

Syystuulia

Eilen illalla kauppareissulla ja ulkoillessa havahduin useaan otteeseen erilaisiin pieniin merkkeihin, jotka kertovat syksyn lähenemisestä.

Kaupoissa pullantuoksuiset mummot nostelivat liukuhihnoille sukkalankoja, oravat olivat aamusta iltaan kiireisiä ja touhusivat taukoamatta, milloin mitäkin suussaan kannellen: pesätarpeita, heinäpalloja tai käpyjä. Metsämiehiä oli erä- ja lintupillitarvikkeineen ostosjonoissa ja marjasankot sekä pakastustarvikkeet olivat jo poistotarjouksessa. Itsekin ostin kaksi mustaa kierrätysmuovista tehtyä ämpäriä. Ja unohdin alennusankohuumassa ostaa taitettavan sieniveitsen, jota olen metsästänyt jo pitkään.

Master Chef Australian uudet jaksotkin alkoi eilen. Se on minulle syksyn merkki, sillä keväällä ajattelin, että jeeeee, ensi syksynä se alkaa..ja nyt se sitten alkoi. Ja syksytuulet samalla, ollaanhan tässä jo elokuun puoliväli ohitettu. Välillä tuuli puuskissa jo niin, että meinas "piä irrota".

Mutta ei haittaa. Syksy on kevään ohella ihanaa aikaa.
Mukavinta ulkoiluaikaa, jos ei sada liikoja :)

...Tänään tosin sataa...ja sataa...ja sataa. Voi tätä suloista melankoliaa.

Jk. En vielä kuitenkaan täysin luovuta kesän suhteen. Viikonlopuksi on jo luvattu lämpöisempiä säitä ja ainahan on mahdollisuus intiaanikesään.

Angstausta

Maanantai. Pilvistä ja sateista.
Ei mieltä ylentävä päivä, ei sään, eikä viikonpäivänkään puolesta. Maanantai on vaan jo perusvireeltään päivä, joka ei saa ihmistä syttymään parhaisiin suorituksiin tai ideoihin (allekirjoittanutta ainakaan). Toki poikkeus aina silloin tällöin vahvistaa säännön.

Tänään ovat, pottivarvas haaverista huolimatta, ajatukset karkailleet moneen otteeseen sieni- ja marjamättäille, ja eritoten luontokuvausreissulle. Säätietoja olen tiiraillut vähän väliä sillä silmällä, ollut levoton ja suorastaan keskittymiskyvytön. Luontoon on siis pian päästävä. Viikonlopun hissunkissun makoilu teki olon entistä enemmän jo toimintaa kaipaavaksi.
Keskiviikkona saattaisi aurinko paistaa. Jos näin on, se hetki on iltapäivällä hyödynnettävä  heti kuin suinkin on mahdollista. Kumpparit jalassa ja kamera kaulassa vaikka palaveriin ja maitokauppaan, että on lähtövalmius koko ajan päällä :D

Elokuusta alkaa hieno valokuvausajanjakso, kun kaikenkattava ja suorastaan ylitsepursuava vihreys rupeaa hiljalleen väistymään mitä erilaisimpien syksyn värisävyjen tieltä.

Kuvista tulee kuin taidemaalauksia. Toivottavasti siis pian aurinko pilkistää ja pääsen lisää ikuistamaan näitä hienoja luonnon omia yksityiskohtia ja värikirjoja. Nämä kaunokaiset ikuistin perjantaina, pilvisellä säällä tosin, mutta silti minun silmääni nämä ovat kuin tauluja.

Rentun ruusukin, eli tuikitavallinen maitohorsma, voi olla näin hieno, hento ja ylellisen korea ilmestys; kuin tanssiva "prima ballerina".

Suut vielä sunnuntaimakiaksi

Tänään vihdoin pistin testiin banaanista tehdyn, terveellisemmän jäätelöherkun, jota lähes joka ruokalehdessä on koko kesän ajan hehkuteltu.

Yksinkertaisuudessaan homma menee niin, että kohmeiset banaaninpalat ajetaan teho- tai sauvasekoittimella tasaisen jäätelömäiseksi koostumukseltaan.

Yllätyin  todella positiivisesti. Jäinen banaani muuttui kuin taikuudesta jäätelömäiseen muotoon ja koostumukseen. Ja banaanista tehtyä perusmassaa saattoi maustaa ihan jokainen mielensä mukaan, kuin vaniliajäätelöä ikään.

Itselleni maistui testieränä punaherukka-banaani jäde. Punaherukka antoi kivaa raikkautta ja kirpeyttä makean ja kermaisen banaanin maun vastapainoksi.

Herkkujäätelöön voi siis murustella vaikka vähän epäterveellisempiäkin aineksia, kuten suklaa- tai salmiakkirouheita, kaakaojauhetta, erilaisia keksinmuruja, pähkinöitä tai vaikka ihania rommirusinoita. Tai kuinka herkullista tämä jäätelö olisiki esim. ihan vaan pakastemansikoilla ryyditettynä.

Tämä on niin täyteläinen ja tuhti herkku, että kahdesta jäisestä banaanista ja kourallisesta marjoja riittää ainakin minun mielestäni 2-3 jopa neljällekin jäätelönsyöjälle oikein mainiosti.

Sen verran oli positiivinen kokemus, että tästä lähtien on minun pakastimessa aina banaaninpaloja pakastettuna siltä varalta, että makean tai kylmän herkun mieliteko iskee ...joko itselle tai muille herkkusuille :)

" Kipu kuolee huutamalla...

...alastomana lattialla." 

Laulaa Apulanta kappaleessaan.

Ja minähän huusin.

(..Mutta en alastomana.)

Uskomatonta, mutta totta.
Tämmöistäkin voi ihmiselle sattua, että rymsteeratessaan pudottaa ison ja painavan teräksisen Aalto-vadin paljaalle potti-varpaalleen!
Ei horisontaalisessa asennossa, vaan täysin vertikaalissa kulmassa, kuin sirkkelin terä konsanaan ja täydellä voimalla.

Jos olette joskus lyöneet varpaanne pahasti vaikka johonkin huonekalun kulmaan, niin tiedätte se imelän kivun vihlaisun: tämä oli se potenssiin kolme.

Voi sitä vedet silmissä sadattelun ja yhdellä jalalla pomppimisen määrää. Huutoni kuului varmaan Turun torille asti. Kipu oli "leikkaava", mutta varvas on onneksi paikallaan, liikkuu ja ei pahoja pintavaurioitakaan tullut. Ruhje kuitenkin ja arkuus. Turvonnut potti-parka, nyt ei pompita aropupun lailla mättäältä toiselle.

No, ei niin pahaa ettei jotain hyvääkin.
Olipahan kerrankin pakko rauhoittua ja pötkötellä loppuosa viikonvaihteesta koipeaan parannellen. Luin pari Agatha Christien pokkaria ja kuuntelin samalla sateen ropinaa, mutustelin uunituoretta muikkukukkoa, kävin kylässä saunomassa sekä syömässä hyvää ja tulista chili con carneeta. Vierailulta poislähtiessä tuli tiirailtua niitäkin Perseidien meteoriittiparvia, joita taivaalla pitäisi tähän vuoden aikaan runsaana näkyä. Eipä näkynyt.

Tänä viikonloppuna olen nukkunut kaikessa rauhassa kauneusunia pitkälle varastoon.
Yleensä yritän "nukkua nopeasti", että kerkeän puuhailemaan kaikkea mielenkiintoista. Jos vuorokaudessa pitäisi olla se 8 tuntia työtä, 8 tuntia vapaa-aikaa ja 8 tuntia unta, niin aika usein tulee tuosta viimeisestä uni-sarakkeesta nipistettyä tuonne vapaa-ajan puolelle lisäaikaa, mutta jospa se nyt tasoittui, siltä ainakin tuntuu, että levätty on :D

Olj´ ...olj´pa hyvvee, voe tytöt ja poejjaat, jos tietäsijä...niin suussasulavoo, että kivutkin hetkeks unneettu.

"Lordin Kuolema", A. Christien kirjan tapahtumat alkavat teatterista ja shampanjan huuruisilta illallisilta. Sattumalta kuvasin perjantaina mm. sommitelmia teatterikiikareista ja grogilaseista, silloin vielä autuaan tietämättömänä, että koipi pystyssä kohta pokkareista näistäkin esineistä luetaan :)

Eikä ole "Poirotti ja Marple" - kiintiö vieläkään täysi, vaikka on molempien seikkailuista kirjat tässä viikonvaihteessa jo luettu. Tänään tulee telkkarista kumpaisenkin hyväpäisen rikosratkojan seikkailuja. Ah, auvoista sunnuntaita. Etenkin nyt tänä pyhänä on toipilaalle mieleistä ajanvietettä.

Rompepäivät

Meinasin lähteä käymään tänä viikonloppuna rompepäivillä.
Vaan tulinkin toisiin aatoksiin, kun rupesin aamutuimaan rymsteeraamaan kotona. Vaihtamaan huonekalujen paikkaa "talviasentoon" ja laittamaan jo hämärtyneiden iltojen vuoksi tunnelmavaloja sun muuta piristystä.

Siinä samalla sitten tajusin, kun roinia edestakaisin siirtelin, että enpä todellakaan tänne lisää rompetta tarvitse. Ihan joutaisi taas entistäkin viedä kierrätykseen. Parempi siis pysyä houkutuksista poissa.

Viimeksi kävin rompepäivillä pari vuotta sitten. Sekin oli elokuuta. Todella kuuma ja kesäinen päivä ja paljon ihmisiä. Taisipa olla jonkunlaista "iltamaheikotustakin" olotilassa, koska olimme edellisenä iltana viettäneet tyttöjen teatteri-iltaa ja sen jatkokaronkkaa. Reippaasti kuitenkin lähdettiin helteiseen säähän jo aamuvarhain tutkimaan rompetorin tarjontaa. Oli hyvä tunnelma ja mielenkiintoisia tavaroita.

Rupesin ihan miettimään, että ostinko mitään?
Ostin. Peltisen Irwin Goodman -taulun ja helmet.
Irwin taulun myyjä jäi elävästi ja ikimuistoisesti mieleeni. Varsinainen persoona; valkoinen parta, rokkarin olemus ja elämää nähneet kasvot. Ikääkin siis jo. Mielessäni mietin, liekö ihan samoissa iltamissa Irwinin kanssa istunut tuo karismaattisen ja persoonallisen oloinen kehäkettu.

Lähtiessä tuo sharmantti partasuu sanoi käheän karhealla äänellä minulle: " Nyt pääsi Irwin hyvään kotiin." :)

Ostosreissu

Käytiin ylkän kanssa viikonlopun ostoksilla ja hakemassa farmarin perä täyteen mm. talous- ja vessapaperia.

Vessapaperi on sellaista runollista mallia, jossa jokaisessa siivussa on joku rakkausruno. Kävin sitten ehottelemaan kiusallani ylkälle, että nyt hän voi romanttiseksi heittäytyä ja jokaisella vessareissulla opetella uuden lemmenrunon, jonka sitten saa minulle luritella iltojemme iloksi.

Pelkkä ilme,
kun hän hitaasti käänsi päätään,
siniset silmät suurina ja kysyvinä minuun päin katsoen,
riitti kertomaan,
ettei ehdotukseni saanut minkäänlaista kannatusta.
Siinä ei sanoja tarvittu, kun luin hänen päästään ajatukset, että:
"Oletko nyt ihan tosissasi!? Eikö se kuse..n.. eikun murretun keltainen tavallinen vessapaperi riitä ihan hyvin, että pitääkö kakkapaperissakin oikein runoja olla, kun ne pöntöstä menee alas kuitenkin.!? "

Radiossa raikasi samaan aikaan "Suomalainen mies", jonka sanat meni jotakuinkin näin:

"Olen suomalainen mies, mua et voi muuttaa,  

ennemmin kusen vaikka muuntajaan...."

Siitä huikeasta ilmeestä, tilanteesta ja laulun sanojen koomisuudesta johtuen purskahdin etupenkillä hersyvään nauruun ja tunsin samalla suurta lämpöä "eräjormaani" kohtaan. Näin on hyvä.
En minä oikeasti tarvitse mitään äiteliä rakkausrunoja. Minulle riittää arkiromantiikka ja se,
että mies kantoi puolestani painavat ostokset kotiin   ... ♥

Työpiste

Muutama keltainen lehti liihottelee pyörän koriin ja vettä ropisee hatun lippaan.
Siellä täällä on muuttoautoja kerrostalojen rappukäytävien edessä. Opiskelijat ovat palanneet taas kaupunkiin ja huonekaluja, huonekasveja ja kirjapinoja kannetaan tohinalla asuntoihin.

Minullekin iski inspiraatio, että voisin viikonloppuna laittaa omankin työpisteen kotona uuteen kuosiin. Järjestellä kynät ja paperit taas selkeisiin pinoihin, puuvärikynät kauniisti esille ja teräväksi. Kesällä huonosti luetut lehdet nätteihin pinoihin odottamaan sateisia päiviä...

joo...sen voisin viikonloppuna tehdä ...

Iltamietteissä

Eilen illalla ensimmäistä kertaa havahduin kymppiuutisten aikaan siihen, että nythän todellakin on jo pimeää.

Onhan sitä hämärää ollut jo tovi, vaan eilen todella siihen todellisuuteen havahduin. Piti ihan tunnelmavaloja viritellä ja rupesi aivoratakset raksuttamaan, millaista syys- ja valaistusilmettä sitä parvekkeellekin tänä vuonna laittaisi.

Jännää, kuinka ajatukset tahtoo kääntyä väkisin syksyisiin tunnelmiin, vaikka kuitenkin vielä haluaisi kaksin käsin pitää kiinni kesän tunnusta ja auringosta. Välikausi ja siirtymävaihe, sitä tämä elokuu todellakin on
.
Kivaa kuitenkin näissä tummuvissa ja viilenevissä illoissa, kun pääsee pukeutumaan. Saa kaivaa päällensä vihdoin nahkarotsia, farkkutakkia, syysparkatakkia ja pitkiä ihania neuleita. Pukeutua vaikka päästä varpaisiin harmaaseen, nykyiseen lempiväriini. Mukavaa.

On se vaan mahtavaa, kun on neljä selkeästi toisistaan eroavaa vuodenaikaa. Siis toistaiseksi ainakin näin ihanasti vielä on ja toivottavasti jatkossakin pidetään tästä pallosta huolta niin, että saamme vuodenaikojen vaihtelusta nauttia.

Eloisia näkymiä

Alien vai predator ;) Tai sittenkin vain auringonkukka alkutekijöissään.

Kehäkukka on elokuun lempikukkiani...

...samoin kuin krassi, vaikka ennen en siitä välittänyt. Tarkemmin tutustuttuani se onkin ihanan runsas, värikäs ja syötäväkin vielä.

Lumi-muumi elokuussa

No, onkos tullut talvi elokuun keskelle..?

Ei ole.
Sain vain energiapiikin ja otin vihdoin härkää sarvista: rupesin sulattamaan "satavuotiaan" jääkaappini pakastelokeroa, joka näin lämpimillä säillä oli availujen seurauksena kerännyt ympärilleen melkoisen kuurapartakerroksen. Hommaan olisi pitänyt tietenkin tarttua jo aikoja sitten, mutta kun on niin paljon muutakin mielenkiintoisempaa tekemistä, kuin yhtä jääkaapin lokeroa sulatella..grrrr.

Onneksi vihdoin tuli tämmöinen ylimääräinen lataus ja sääkin iltaa kohti pilvistyi, että tuohon hommaan maltoin tarttua.

Tässäpä se ilta meneekin kivasti sulattelupuuhissa.
Ja lumi-muumeja rakennellessa...tai melkeinpä tuosta kuuran määrästä lumilinnankin rakentaisi :D :D

Ekat jäälollit

Uuuhuhh...kuinka coolii :D "Bigfoottien" vartioimat muotit pääsi vihdoin testiin. Vähän tietty myöhäjunassa kun elokuuta jo elellään, vaan parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Eka testisetti tuli tehtyä ihan vain zero jaffasta, kun sitä nyt sattui kaapista löytymään vierasvarana. Lisäksi nakkellin joukkoon miksauksen mansikoita, tyrnimarjoja ja mintun lehtiä. Täytyypi sanoa, että nuo marjaisat ja lehtevät sattumat olivat jääpuikossa parasta. Mansikat maistuivat makealta ja minttu antoi kivan raikkauden. Tyrnikään ei tuntunut yhtään kirpsakalta vaan oikein suuhun sopivalta.

Pitää kokeilla tehdä näitä puikkoja ihan aidoista hedelmistä sekä marjoista; soseutella ja eikun jäätymään. Ja jogurttipohjaisia jäätelöpuikkoja pitää testata tietysti myös. Maku on silloin varmasti aidompi ja intensiivisempi kuin keinotekoisista hiilihappojuomista tehtynä.

Vaan kyllä tämäkin jaffa-jääpuikko kivasti lämpöisenä päivänä tai hikisen metsäreissun päälle virkistää sekä jäähdyttää.