Vaikka normaalisti mielestäni olen viileänkin järkiperäisesti maailmaa katseleva ja tässä päivässä vahvasti elävä tapaus, niin ehkä se on tämä alkava juhannusviikko, kun vahvistaa tätä nostalgiaan vaipumista.
Juhannushan on semmoinen perikliseinen juhla, johon liittyy paljon tapoja, ruokia ja muistoja jotka tehdään vuodesta toiseen samalla tavalla, ja tämä jos mikä edesauttaa nostalgisuuden tunteiden nousua pintaan.
Otan nyt esimerkiksi vaikka näinkin erikoisen kohteen kuin grilliribsit.
(Miesväen toivomuksesta on tänä mittumaarina näitäkin ruokalistalla, mutta minut ne saivat tänään ajatuksissa matkaamaan lapsuuskesiin, jolloin ei ollut huolta huomisesta.)
Meillähän niitä grilliribsejä lapsuudessa kutsuttiin "linttiluiksi".
Kesäaikaan kerran kuussa oli lauantaina linttiluu- eli grillikylkipäivä.
Fiilistely alkoi jo perjantaina, kun isi tuli töistä ja kaivoi salkustaan meille karkkipussit ja viikkorahat. Oi sitä alkavan viikonlopun ja karkkipäivän riemua!
Launtaina sitten käytiin mummon rannassa uimassa ja kotona jo iltapäivällä sisarusten kanssa läträttiin saunassa leikkien itsemme rusinoiksi. Ja kun lopulta pienet froteiset kylpytakit päällä hiippailtiin keittiöön, siellä tuoksui hyvät linttiluut ja juotiin nestehukan uuvuttamina maailman maukkainta ja kylmintä keltaista jaffaa. Olohuoneesta kuului Englannin valioliigan katsomon kannatuslaulut, kun iskä seurasi peliä ja tutki vakioveikkausrivejään. Illalla tehtiin olohuoneen lattialle siskonpeti ja katsottiin Silkkitietä. (Sen tunnusmusiikki saa edelleen ihoni kananlihalle. Ohjelma teki minuun suuren vaikutuksen vaikka olin ihan kakara vasta; silti odotin aina lauantaita, että pääsen Silkkitielle seikkailemaan, ja vieläkin rakastan tuon kaltaisia ohjemia.)
Näitä samanmoisia voimakkaita muistoja ja nostalgiahekumointeja tulee niin monesta juhannuskliseestä mieleen: sauna, telttaretket, nokipannukahvit, juhannusreissut kaveriporukalla, jopa juhannuksen radio-ohjelmat jne. Kaikki lapsuuden ja nuoruuden vahvat kokemukset, kun ensimmäista kertaa maistaa, haistaa, tuntee tai kokee jotain ihan uutta, saa nostalgian nostamaan päätään. Mutta kai se nostalgiaan hetkittäinen vaipumien on vain osa elämän jatkuvuutta, sillä yhä edelleenkinhän janoat ja tavoittelet niitä ihania ensimmäisten kokemusten vahvoja tuntemuksia, joita nuorena koit, kun joku maku tai tunne saa suun ja pään suorastaan poksahtamaan elämysryöpystä.
Radio-ohjemista tulikin mieleen, että kuulin mainoksen, että Kansanradio 2.0 tulee juhannusaattona ylen kanavilta.!?
Siinähän ihmiset saa valittaa, kertoa kuulumisia tai purpattaa mitä päähän juolahtaa, vaan yleensä muistan sen kauheana valitusohjelmana,... ja sille, siis kaikenlaiselle valitukselle olen allerginen enemmän kuin millekkään muulle asialle maailmassa! Mutta ehkä nostalgian hengessä voisin sitäkin pikku pätkän juhannustaikoja tehdessä kuunnella. En sentään soita sinne :D tai mistä sitä vielä tietää....:D
Alkava Juhannusviikko onkin siis mitä luultavammin blogissani omistettu erilaisille Juhannuskliseille, joita päivittäin käyn läpi joko hirtehisen humoristisesti tai ihan aidosti ja sydämellä.
Suhtautukaa edessä olevaan postausviikkooni siis tällä elämässäni noudattamallani sanonnalla:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kun kävit ja tervetuloa toistekin :)