syysloka

syysloka

keskiviikko 1. kesäkuuta 2016

Keltainen kesäkuu


Keltainen on ainakin parveke mäntyjen siitepölystä  ja minun jalkapohjat (oli).
Aamuvarhaisella  hyppäsin kasveja kastelemaan paljain jaloin terassilaudoille. En muistanut tätä pölytyskautta, että vaikka illalla kuinka peset ja pyyhit oleskelutilat, niin aamulla voi vastassa olla keltainen matto jalkojesi alla. Juuuh...ei ollut kiva tunne keltaisin varpain varovasti lattioita sotkematta koittaa tepastella kohti pesuhuonetta. Mutta kesäelämäähän tämäkin vain on:)

Kesä on uskomattoman aikaisessa, sen aistii aina aamuisin liikenteeseen lähtiessä. Joka paikka kukkii, tuoksuu ja sirisee sekä sirkuttaa kuin juhannuksena konsanaan. Ja hyvät hyssykät, kun viikonlopun kukkamarkkinatkin oli peruttu:" Koska aikaisen kesän tulon vuoksi ovat puutarhalta kukat loppuneet".!? Mitä, mitä, mitä...ihmettä.

Pyörälenkiltä juuri pois tulla hiippailin, muutaman pisaran vettä ripsautteli.
Silti junanlähettäjä-fasaanin kanssa kerettiin yhdessä järvimaisemia katsella ja kesäistä luontoa kuullostella.

Kesäkuun ensimmäinen. Ihan oikealta kesältä tuntuukin.
 

2 kommenttia:

  1. Kesä taitaa nyt olla tullut :) Linnuilla jo poikaset visertää pesässä... variksen pojat ja tytöt opettelevat raakkumaan, joka lähinnä kuullostaa siltä kuin joku ukko kakistelisi limaa kurkusta... Ensiksi luulin oikeasti, että onpa jollain sitkeä lima kurkussa, kun sellaiselta se kuulosti :D Sitten tajusin että ei kukaan noin kauaa jaksa sellaista tehdä ja että variksen poikaset ne ääntelee, on vallan hassuja ääniä luonto kesäisin täynnä ja kaikki äänet ei ehkä korvaan niitä mukavampia ole :) Mutta ne on luonnon ja kesän ääniä, siinä missä aaltojen liplatukset ja ihmisten naurut :)

    VastaaPoista
  2. Hiihh..siinäpä vasta mainiot lauluharjoitukset varispienokaisilla :D Kesä on todellakin täällä taas. On tänäänkin tarennut:)

    VastaaPoista

Kiitos kun kävit ja tervetuloa toistekin :)