syysloka

syysloka

lauantai 18. kesäkuuta 2016

Savustusmania iski

Tänään se sitten taas iski.
Sateinen päivä ja liikaa aikaa lueskella blogeja ja lehtiä, niistä itselleen kaikenmaailman vaikutteita saaden.

Totta puhuen; se iski jo viime kesänä, vaan meni jostain syystä ohi, mutta nyt löi päälle entistä vahvemmin.

On saatava sähkösavustin.
Ensi viikolla menen niitä katsomaan.
Mielessäni jo tungen sinne masiinaan lohta tai onkiahvenia...ja kaikkee mitä vaan kuvitella saattaa. Tunnen oikein jo hyvän savuisen tuoksun nenässäni.

Ja ilman purua sitä voi käyttää grillin/uunin tavoin ulkokäytössä läpi vuoden.
Niin kannattaahan se hankkia.
Kylllääh! Ei tarvitse sisällä hikoilla ruokahommissa enää milloinkaan ;)

Tähän hätään ei nyt muuta kuvaa löydy, kuin aihetta kaukaa tuoksumaailmansa puolesta sivuava potrettipotpuri pikkuisen palaneesta vanhan aitan vai liekö ihan saunarakennuksen seinästä.
Kuvat otettu toukokuun puolella kuvausreissulla, vaan kyllä tuota kuvaa katsellessa jo siihen savustimen hajumaailmaan pääsee :D


2 kommenttia:

  1. Sähkösavustinta olen myös halunnut. Siinä olis niin kätevä tehdä nopsaa kalaa ja muutakin.
    Vanhemmillani savustin on. Voisihan sitä sieltä joskus lainata.
    Mukavaa päivän jatkoa sinulle!

    VastaaPoista
  2. Minulla on nyt ihan villi savustinkuume! On se pakko ensi viikolla hommata, vaikka sitä ei parvekkeelle ihan suositellakaan. Minä ajattelinkin mielessäni sitten näin, että parvekkeella käytän uunin tai grillin tavoin, ilman niitä savuavia puruja. Ja sitten hiippailen pihamaalle itse savustuspuuhiin. Mutta kyllä sillä varmasti niin makoisia kesäherkkuja saisi ja nopsaan, että on se ostettava. Ihanaa lauantainjatkoa Sinullekin!

    VastaaPoista

Kiitos kun kävit ja tervetuloa toistekin :)