Onnellinen

Minä ja mun kamera. Erottamattomat.

Luin tässä männäviikolla uutisen Iltasanomista, että Yalen yliopisto yhdessä Pensylvanian ja Etelä-Kalifornian yliopiston kanssa olivat tutkineet onnellisuuden saloja ja saivat selville taas uuden onnen takeen; nimittäin valokuvaamisen.

"Selvisi, että kuvia napsivat ovat muita enemmän läsnä ja saavat elämästään enemmän irti, sanalla sanoen ovat muita onnellisempia."

"Kameran linssin läpi maailmaa katsoneet kokivat nauttivansa puuhistaan enemmän kuin ne, jotka kulkivat kuvaamatta. He myös pysähtyivät ihastelemaan yksityiskohtia ja kokivat saavansa näkemästään irti enemmän kuin muut"

Minä allekirjoitan tämän onnellisuusosuuden täysin. En tiedä tuosta kohtaa tosin, että muita onnellisempia, mutta onnellinen olen kamerani kanssa häärätessä ja hyviä kuvia metsästäessä. Tänäänkin, vaikka en ehtinyt kuin pienelle kuvauspyrähdykselle tuon edellisen postauksen kuvia hankkimaan, tunsin suurta iloa ja onnellisuuden tunnetta, kun näin kaikkea hienoa, valo oli loistava, kesä kauneimmillaan ja tunsin mitä vahvemmin olevani elossa. Ja se on parasta, että se hyvä olo jatkuu vielä pitkään sen jälkeen. Aivan kuin esim. liikuntasuorituksen jälkeen.

Siksi vielä tämä postaus tähän illan päätteeksi, ihan vain minulle itselleni muistiksi, etten unohda miltä näytin tänä iltana kamerani kanssa, kun olin oikein tyytyväinen päivääni ja olin onnellinen. Vaikka hiukset ovat karmeassa kasvuvaiheessa ja värikin yök  (suunnittelen paluuta raikkaaseen villasukan väriin) , niin siitä viis, kamera ja minä ei välitetä siit´, kun ollaan vuan niin onnellisia :)

En luovu valokuvaamisesta enää milloinkaan. Etenkin luonnon kuvaaminen tuottaa joka kerta niin suurta riemua ja elämystä, että sitä ei voi sanoin kuvata.  Se pitää itse kokea.

Toisaalta...vanhenemisenkin on kai tutkittu lisäävän onnellisuuden tunnetta, että oisko se sitten se..
...ei, kyllä se on valokuvaus :D