Paluuta arkeen

Tänään on ollut laiskanpulskea loppiaispäivä. Heräsin myöhään, söin viipyilevän aamiaisen ja nautin hitaasti pitkän kupillisen vahvaa kahvia.


Sitten aloitin joulutavararoiden pois rymsteeraamisen.
Se touhu laajenikin taas yleiseksi tavaroiden levittelykaaokseksi.

En ole edes ehtinyt tekemään vuosikoostetta.

Siispä.
Tein tänään kuvista nopeasti myös sellaisen.
Vähän erilaisen kuin tavallisesti.

Kuviahan olisi, paljon parempiakin kuin nuo, mutta nyt annoin fiiliksen viedä.
Nappasin ne, jotka ensimmäisenä sillä hetkellä huusi, että minä lähden tämän kuun kuvista mukaan.
Näillä siis, näin loppiaisena, kuvin laitettu viime vuosi pakettiin.

Aamuäreä

Rempan myötä olen löytänyt taas yhden uuden ikävän piirteen itsestäni (menköön tämä postaus kuitenkin valituksen ja narinan sijasta ns. ihan vaan itsetutkiskelun piikkiin).

Olen huomannut, että minusta on tullut aamuäreä. Yleensä aamuisin olen poikkeuksetta hyvällä tuulella, vaan annappa olla nykyisin, kun aamutoimiani, kahvihetkeäni ja veeseekäyntejäni, ovat heti aamutuimaan sävyttäneet poran räimeet ja kova meteli. Ei kuule radiota tai aamu-tv:tä, ja useana yönä olen, jostain kumman syystä, herännyt aamukolmelta kärttyisenä, otsa rutussa miettimään, että kohta se metakka taas alkaa. Tai jos en mieti meteliä, niin sitten mietin reikiä vessan seinässä, jotka johtavat rappukäytävään, että kuuluukohan niistä kuinka selkeästi käytävään kaikki aamuiset veeseetoimet hampaanpesuista lirutuksiin. Kylllääh ihmiset! Tämmöisiä joutavuuksia vatvoessa on mennyt kallisarvoinen uniaikani: äreänä mietiskelyyn, nukkumisen sijaan. Ja arvata saattaa, että sen lopputuloksena olen ollut viime aikoina hirvittävän syväväsynyt, kärttyisä, valittava, ailahteva ja hajamielinen muijan kuvatus, sysimustine silmänalusineen ja paksuine pakkaskalsareineen.

Vaan, tästä huolimatta, moitteen sanaa en rakennusmiehille sano. Ovat hienosti aikataulussa töitä tehneet ja mukavia kavereita ovat, sen minkä ohimennen olen ennättänyt jututella. Olen äärettömän iloinen, että näillä näkymin homma lienee ohi jo suunniteltua nopeammin ja kevät koittanee siis (toivon mukaan) ihan normaalia arkea aloitellen. Työn äänille ei vaan mitään voi, ilman niitä ei hommatkaan etene.

Tänään olen kuitenkin megagigavaltavan (ja muut korostussanat päälle) onnellinen ja iloinen alkavasta pitkästä viikonlopusta! Saa herätä rauhassa, ilman rempanräimettä, hipsutella keittelemään puuroa ja kahvia, sytytellä tuikkuja, nauttia loppiaisesta ja katsella pakkasmaisemaa kaikessa aamun hiljaisuudessa. Aion ottaa yöntunteihin käytettyjä turhia univelkoja takaisin, möllistellä leffoja ja alkavaa Voice of Finlandia, harrastaa pakkasvalokuvausta ja ulkoilua... Voe veikkonen, pienistä asioista se onni lopulta koostuu, kuten vaikka vain siitä, että saa nukkua tarpeeksi. Näihin loppumietteisiin lisään vielä lämpöiset ja myötätuntoiset terveiset niille, joilla syystä tai toisesta on unettomia öitä tai univaikeuksia.

Hyvää loppiaista ♥