Ilveksen jäljissä

Aamukävelyllä silmiin osui ison tupsukorvaisen katin suuret tassun jäljet hangessa.
Ilves.
Siitä se oli mennä kepsutellu.
Vertailun vuoksi alemmassa kuvassa on vieressä ison miehen kämmenen jälki.

Elokuisia kummia kuvakulmia

Mustikassa

Vanha kanava

Koski tuli vastaan

Olen ollut jotenkin kiireinen ja väsynyt, etten ole saanut aikaiseksi postauksiakaan, vaikka kuvamateriaalikin olisi vaikka kuinka paljon minireissun jäljiltä.

Tässä sitä nyt sitten juhannuksen aattona laittelen seuraavan etapin kuvia rallitaipaleen varrelta: eli päädyimme jossain vaiheessa Maaningalle, Korkeakoskelle.

Ilma oli sinä päivänä, sateen edellä, hiostava ja itikat olivat sen myötä verenhimoisella päällä. Vesi kuohusi koskessa ja metsämaisema oli ympärillä tunnelmallinen.
Kuvat eivät tuo maisemalle sitä oikeutta, mitä ne paikanpäällä ovat nähtynä ovat.

Kesäteillä

Huh!
Tänään ei tarvinnut kulkea huulet äkämutrulla, oli oikeastaan aika erikoinen ja veikeä päivä😄 Hymyilyttää vieläkin.

Ja luojan kiitos, on perjantai! Vaikka huomenna vielä työpäivä onkin, mutta silti.
Tämä ilta on mennyt hujauksessa, kun olen pakkaillut tavaroita ja pistänyt kamoja kasaan. Tärkein mukaan lähtija on tietysti kamera.

Huomenna työpäivän jälkeen sitten olisi tarkoitus hypätä systerin kyytiin ja lähteä baanalle. Ei mitään sen kummempaa "roud trippiä", kuin vähän kesäteillä kruisaillaan ja kotiväen luona käydään omenapuut kuvaamassa. Ne on siellä nyt kukkeimmillaan.

Vaikka onkin ihan pienenpieni reissu edessä, olen silti jotenkin täpinöissäni ja innoissani.
Kesällä on vaan niin ihanaa olla tien päällä. Jos vain olisi mahdollista, haluaisin seikkailla enemmänkin kesäöissä ja päivissä, poiketa pienille teille, pulahtaa salaisten uimarantojen sopukoissa ja "maata kalliolla, nenä kiinni kivessä"...niinkuin J. Karjalainen laulaa.

Valoa päin (seikkailu päättyy)

Metsän varjoissa ja siimeksissä seikkailu alkoi jo hiljalleen riittämään, joten pöllien johdattamaa polkua seuraten löysimme reitin kohti vihertävämpia ja valoisampia maisemia.

Auringon valo tuntui taas mukavalta ihoa vasten ja hempeät vihreän sävyt silittävät silmää.

Vielä pieni villiyrtti katselmus ja voisi hyvillä mielin lähteä kohti kohti kotia. Ketunleivät kukkineen nostivat jo päätään, nokkosen alkuja lähti viikonlopun ruokaa varten matkaan ja monia muitakin pikkuruisia syötäviä oli jo nousemassa. Paras sesonki on vasta kuitenkin edessä.

Jk. Huomenna alkaakin jo kesäkuu ja suvi suloinen.

Kääpäkansan mailla (seikkailu se jatkuu vaan...)

Pöllön pesältä lähdimme nopeasti jatkamaan matkaa, ettei pikkuruisen varpuspöllön pesintärauha suotta häiriintyisi.

Pesäpöntön vierellä ollut kääpien koristama puu oli lienee merkkinä siitä, että eteenpäin kulkiessamme tulisimme: kääpäpuiden kylään! Katsoitpa minne suuntaan tahansa, näit näitä puiden kyljistä törröttäviä ulokkeita. Oli eri kokoista sekä näköistä pahkan tynkää ja niitä riitti niin maassa makaavissa kuin seisovissakin puissa. Näky oli jotenkin erikoinen; niin runsaasti kääpiä oli.

..ja seikkailu...noh, sehän jatkui vielä kääpämetsästäkin eteenpäin.

Synkkä metsä (seikkailu jatkuu...)

Yht´äkkiä edessämme oli puiden muodostama holvikaari, jonka alitse jatkoimme matkaamme.

Tunnelma oli jännittävä, sillä valo ja puusto tuntui tummenevan aivan silmissä.

Suuren, mustanpuhuvan vanhan kuusen rungossa näkyi jotakin. Se oli pönttö, jota oli syytä mennä tutkimaan vähän lähempää.

Pönttö olikin varpuspöllön pesä. Eikä metsä ollut enää yhtään synkkä, vaan hullunkurisen hieno, kääpärunkoisine puineen.

Olipa pieni pöllö hienon pesäalueen valinnut. Harmi, etten asukkia saanut kuvaan.

...seikkailu jatkuu vielä vaan....

Kohti metsää (seikkailu jatkuu...)

Ennen kuin matka jatkui lintutorneilta kohti metsää, piti palastella että jaksaa tallustella.

Taipaleen varrelle mahtui monenlaista metsikköä, kosteaa koivikkoa...

...ja kuusimetsää.

Löytyi lehtipuitakin, joihin kolopesijät olivat nakutelleet omia pesäkolosiaan.

Mutta sitten, metsä synkkeni ja tunnelma tiheni. Mihin olimmekaan astelemassa...?

...seikkailu jatkuu huomenna...

Lintutornilla (seikkailu jatkuu...)

Lintutorni lepäsi pilvestä paistavan auringon alla. Sen rakenteet olivat hieman vajuneet kosteikkoon, mutta tukevasti se kuitenkin paikallaan tönötti.

Tornilla seisoimme ja odotimme lintuparvia suurin odotuksin. Tuuli heilutteli ainoastaan kaisloja ympärillämme, mutta muutoin oli täysi hiljaisuus. Ei linnun lintua tai muutakaan otusta, ei niin missään. Ei siinä auttanut muu kuin aikansa kuluksi kuvata kauniisti kelottunutta tornia.

Aikamme siellä linnuttomuutta katseltuamme päätimme jatkaa matkaa.

...seikkailu jatkuu...

Seikkailu alkaa

Luontoseikkailu alkoi soratieltä ja kosteikolta. Ensimmäinen vastaantulija oli ISO hämähäkki, joka ei väistellyt piiruakaan, vaan köllötteli auringossa, oman majesteetillisen ja kunnioitettavan suuren kokonsa tuntien.
Annoin kaverin jatkaa rauhassa pötköttelyä, näppäsin kuvan kuitenkin, vaikka totta puhuen, pientä puistatusta tuo otus minussa aiheutti.

Rannalla odotteli pari hylättyä onkea. Ei olisi hätä siis tullut, vaikka olisi eväät unohtuneet. Vaan nehän ei unohtuneet. Päinvastoin! Olivat ensimmäisenä mukaan visusti pakattuna, sillä Pirkka-Pekka Peteliuskin eräässä luonto-ohjelmassa totesi. "Tärkeintä luontoretkellä on hyvät eväät."

Järvikorteet nostelivat Hattivattimaisesti päätään, vielä ruskeasävytteisen rantamaiseman keskeltä.
Tästä oli hyvä jatkaa kohti lintutornia.

...seikkailu jatkuu huomenna...