syysloka

syysloka

keskiviikko 3. lokakuuta 2018

Syksyn värejä


Syksy.
Pidän syksystä paljon.
Se on tunnelmien ja tummien värien aikaa.

Ja viileällä ilmalla on mukava pukeutua. Helteillä sitä jaksaa hädin tuskin kaapista jotain kepeää päällensä etsiä.

Mutta annapas olla syksyllä. Jaksaa taas miettiä asusteita ja laukkuja. Yhdistellä ja laitella kerroksia.

Syksyn vaatekaappiin minulle on uutena tuttavuutena tulleet kukkakuosit.
Voi voi kunpa tietäisitte. Nekin oli minulle aiemmin sellaista kuviota, että kiersin kaukaa. Vaan annappas olla nyt; pikkuisen kun minua rohkaistiin, että kokeileppas ihan huviksesi vaan... Niin olinkin aikani peilailtua myyty. Ja kuosia sitten löytyykin rekin verran taas niin että heilahti.

Minun täytyy vielä ihan lisää ja erikseen kehua nuita syyskukkamekkoja ja tunikoita. Ne ovat niin älyttömän mukavia päällä, kepeitä ja joustavia töissä. Ja! Kun vaihtaa korvikset ja kengät, voi painella samalla asulla iltamenoihinkin suoraan. Silittämättä siistejä.
Tykkään kovasti.

Niin, ja pitkät pehmoiset neuletakit kuuluvat minun syksyyni. Pari uutta. Taube ja vanha roosa löytyy tämän syksyn neuletakkilinjasta. Helppo yhdistellä esimerkisi noihin kukkamekkoihinkin.

🌂🌂🌂
 
Talitintit ovat olleet viime päivät villillä tuulella. Siitä tietää että syksy ja talvi kiristää otettaan. Riähkä joukko tinttejä nakuttaa ja naputtaa kaikkea; ikkunalaudoista terassituolin pehmusteisiin.

Tämä minun muumimamman muistelu- ja muotiviikko on saavuttanut puolivälin😃. Huomenna vielä kurkistetaan talveen ja perjantaina viimeisimpiin hankintoihin ja suosikkikeihin. Sitten palataan taas arkeen ja muihin kuviin.

Mutta! Lifestyle La Lunassa jatkuu vielä juhlaviikko. Siellä on ihania syysuutuuksia, joita voin lämpimästi suositella, ja huom! Ilman kaupallista yhteistyötä, pelkästään tyytyväisenä asiakkaana sen teen.

4 kommenttia:

  1. <3 <3 <3 olet ihana!!!! Ihanat kuvat taas :)

    VastaaPoista
  2. Näyttävät niin ihanilta vaatteilta, että kelpaisi minunkin vaatekaappiin. 😍 Tykkään tunikoista, kukkakuoseista ja pitkistä villatakeista.
    Täytyykin käydä kurkkimassa tuolla puodin verkkosivuilla.

    Ihanaa keskiviikkoa!❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy myöntää, että olen hyvin iloinen, kun olen löytänyt vihdoin kaupan, josta olen löytänyt niin paljon itselleni mieleisiä ja istuvia vaatteitam, ilman tuskaa ja kyyneliä, jota joskus shoppailu on minulle tuottanut.

      Nyt on ihania neuletakkeja ja mekkoja taas tullut. Itse ostin justiinsa mustan pitkän neuletakin, kun sellaista minulla ei vielä ollut. Ja on ihana♥

      Käyhän ihmeessä kurkistamassa, siellä on esim. tänään keskiviikon tarjouksena, koodilla " laluna" 20% ale. Ja muhkeat, pitkät neuletakitkin ovat tarjousessa :)

      Ihanaa keskiviikkoa !♥♥♥

      Poista

Kiitos kun kävit ja tervetuloa toistekin :)