syysloka

syysloka

maanantai 23. toukokuuta 2016

Ilmassa oli suuren urheilujuhlan tuntua

Sekä tuomen ja mustikkapiirakan tuoksua alkukesän sunnuntaina.

Suomen joukkueelle olisin sydämestäni voiton suonut. 
Hienosti pelattu turnaus. 

Päivä oli kiireinen, mutta kiva.
En ehtinyt edes touhuiltani postaamaan mitään.
Leivon, kestitsin ja kahvia keittelin sekä kävin kuvausreissulla.

Tunnelmakoosteita eiliseltä, postikorttimaisen kaunista perinnemaisemaa Suomen alkusuvesta. 
Voi kunpa valo olisi ollut parempi maisemia kuvatessa, eli aurinko paistanut vähemmän pilviseltä taivaalta. Mutta ihanaa oli vaeltaa tuomen tuoksuisessa luonnossa.




Nyt on hyvä aika tyhjentää pakastinta edellisen vuoden marjoista...

Mustikka-rahkapiirakka:
  •  100g voita tai margariiniä
  • ½ dl sokeria
  • pieni kananmuna tai puolikas
  • 2 ½ dl vehnäjauhoja
  • ½ tl leivinjauhetta
Pohjan päälle; tuoreita tai pakastemustikoita
  • 1tlk (250g) rahkaa
  • 1 tlk (2 dl) kermaviiliä
  • 2 kananmunaa
  • ½ dl sokeria
  • 2 tl vaniliasokeria
Vatkaa rasva ja sokeri vaahdoksi. 
Lisää muna, vatkaa sekaisin ja lisää sekoitettu venhäjauho ja leivinjauhoseos taikinaan. Sekoita. Levitä taikinaseos voideltuun piirasvuokaan. Ripottele päälle mustikat ja rahkaseos.
Paista uunin alaosassa 200 asteessa noin 30-45 min. ..Paistoaika siis vähän uunista riippuvainen:)
 
...siitä muistutti myös jo kukassa oleva mustikka:)


Kesän makuinen savulohisalaatti:

Kesäsalaatti:
  • Haluamaasi salaattia tai salaatteja
  •  Runsaasti tuoretta tilliä silputtuna
  • Tomaattia
  • Kurkkua
  • Keitettyä kananmunaa
  • Ohuita sipulirenkaita
Tämä salaatti maistuu tuoreen tillin takia todellakin aidolta kesältä!
Keitetty kananmuna tuo mieleen mummolan..jotain retroa siinä vaan on.
Toimii lisukesalaattina kesän grilliherkkujen kanssa, rantakalajuhlissa, uusien perunoiden kyljessä tai juuri näin yksinkertaisesti tarjottuna; savukalan lisukkeena.

Kastike: sitruunalla maustettua oliiviöljyä tai sinappinen salaatinkastike
Lisäksi: Lämminsavulohta ja kaurarieskaa





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kun kävit ja tervetuloa toistekin :)