syysloka

syysloka

perjantai 19. elokuuta 2016

Kaikuluotain


Hämärtyvät illat ja kynttilöiden valo, saa ajatukset hieman kaihoromanttiselle moodille.
Kuulin äsken radiosta Ville Valon version "Olet mun kaikuluotain" -kappaleesta. Aina olen tuosta kappaleesta pitänyt, niin alkuperäisenä Annie´s song -versiona, kuin tuona Hectorin sanoittamana käännöskappalleenakin. Valon ääni on vaan omaa luokkaansa, saa kylmät väreet välittömästi aikaan, hyvällä tavalla.

Mutta itse asiaan.
Laulu toi mieleeni erään tämän kesän hetken, jolloin version ensimmäistä kertaa kuulin, Kuopiossa käynnin ja mm. Rönön sillalla kuvausreissulla kävelyn.
(.. Taas siltoja, -"story of my life" -näköjään, eli aina joko siltojen alla tai päällä kamera kaulassa :) )

Olen tuolla kyseisellä sillalla tallaillut useamman kerran, vaan ensimmäistä kertaa oikeastaan havahduin rakastavaisten lukkoihin, joita rakenteisiin oli kiinnitetty. Valtoimen ja vilkkaan mielikuvituksen omaavana, aloin sieluni silmin näkemään niitä lukuisia tunteiden täyteisiä hetkiä ja tarinoita, kun pariskunnat ovat ikuista rakkautta vannoen lukon sulkeneet ja Kallaveden syviin aaltoihin avaimen sinetiksi heittäneet.

Siinä on sitten sydän pamppaillen ulapalle yhdessä katseltu ja varmasti sillä hetkellä usko toiseen ja/tai toisen menettämisen pelko ovat olleet tuon hienon kaikuluotain kappaleen tunnelmatasoilla. Lukkoja on varmaan kiinnitelty, helteisinä kesäpäivinä hetken huumassa siideripäissään, kuin elokuisina iltoina auringon laskussa vuosien yhdessä olon tai jopa avioitumisen sinettinä, totisin miettein.

Yhtä kaikki.
Niin monta erilaista lukkoa kuin niiden taakse kätkeytyvää rakkaustarinaa tuo sillan kaide nyt kertoo. Tuo Valon versio soi silloin päässäni, kun sillalla lukkoja, järven selkää sekä veneitä katselin. Ja tänään palasin siihen kesähetkeen sillalle tuon kappaleen myötä.
 
Ps. Suosittelen kuuntelemaan ♥





"Jos lähdet mun luotain, ajaudun haaksirikkoon.
Olet mun kaikuluotain, minut viet satamaan..."

3 kommenttia:

  1. Olen yksi Rönön siltoja usein tallaava ja nyt piti ihan tämän kirjoituksesi perusteella kuunnella tuo Ville Valon versio kyseisestä kappaleesta. Hyvä se on,täytyy todeta! Enpä ole ennen älynnyt kuunnella : ) Kuuntelen jatkossakin tämän version!!!

    VastaaPoista
  2. Hei, tuttu silta ja lukot siis Sinulle :)Eikös ollutkin hieno tuo Valon versio :) Minä ihastuin ensikuulemalta. Sehän vasta heinäkuussa oli ensi julkaisussa, että aika tuore "tapaus".

    VastaaPoista
  3. Hei!Ilmankos en ole kappaletta kuullut,jos se niin tuore juttu on!

    VastaaPoista

Kiitos kun kävit ja tervetuloa toistekin :)