syysloka

syysloka

lauantai 17. syyskuuta 2016

Vanttuutkin valmistui vauhdilla

Ei ollut onneksi pettymys eilinen Vain Elämää  -avausjakso.
Oli hienoja versiota ja tarinoita. Katsellessa ja kuunnellessa virkkasin samalla ihan huomaamatta vähävaraisten lasten joulukeräykseen pieniä kintaita ja tossuja ennätystahtiin, ja enkä edes muistanut aikomiani herkkujakaan maistella. Vaan sepä ei haitanne yhtikäs mittään se. Eipähän ole nekään möttöset tuonne peffaan nyt pakkautumassa :D

Tajusin taas eilen miksi tykkään tuosta jo edellä mainitusta ohjelmasta. Siinä kaikki ovat sanojen ammattilaisia ja niiden tulkitsijoita. He osaavat nerokkaasti pukea tunteita sanoituksiksi, joko hienoin kielikuvin tai aivan konkreettisestikin ymmärrettävin lausein ja tulkita ne lauseet upeasti musiikin keinoin. Näihin taideteoksiin on helppo samaistua ja käsitellä omia fiiliäksiä erilaisten kappaleiden kautta, ilosta - suruun. "Parasta terapiaa", kuten Tähkä eilen mainitsi.

Mielenkiintoista on myös joka vuosi huomata, että kun tutun kappaleen esittääkin eri artisti ja vielä täysin eri tyylisuuntaa käyttäen, kiinnität huomiota sanoihin toisella tavalla; huomaat sellaisia lausahduksia tai fraaseja, jotka muuten ovat syystä tai toisesta menneet ennen korviesi ohi. Tokihan siellä jotkut muokkaavat kappaleisiin ihan uusia sanojakin, vaan nekin ovat minusta mielenkiintoista kuultavaa. Eilinenkin Lauri Tähkän Pauhaava Sydän -kipale freesiytyi kummasti Mikael Gabrielin käsittelyssä.

Mutta sitten tulevaan päivään.
Se on taas suloinen lauantai, markkinapäivä ja muutenkin päivä täynnä touhua ja menoa sinne tänne. Pitää hoitaa lahjoitus- ja kierrätysasiat alta pois (mahtuisi taas eteisessäkin kävelemään ja pääsisi imuria vapaasti huudattelemaan). Varastoon pitäisi viedä ylimääräisiä kesärojuja ja sitten pitäisi keksiä jotain oikein lauantain makuista ruokaa. Saas nähdä mitä sekin pöperö tulee olemaan, päivä sen näyttäköön! Vaan nyt kahvit kitusiin ja  hommiin; ottamaan arvokasta päivää kiinni.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kun kävit ja tervetuloa toistekin :)