syysloka

syysloka

lauantai 17. syyskuuta 2016

Kualj´kiäryleitä jiäkuapin piällä

Se on savvoo ja tarkoittaa, että kaalikääryleitä jääkaapin päällä. Nyt nimittäin kävi niin, että rupesi kaalikäärylehammasta kolottamaan ja niitähän sitä sitten väsättiin. Ja eihän siinä mitä, hyvä ruoka ja aineksetkin sesongissa vaan pitkä on valmistusprosessi.

Noh. Hätähän keinot keksi ja vähemmälläkin vaivalla ja hiella sain käärylehimoni taltutettua. 
Ja nyt varoituksen sana kaikille kaalikäärylepuritanisteille. Jos vannot vain perinteisellä tavalla valmistettujen pötkylöiden nimeen, tämän postauksen nähdessäsi saattaa henkesi salpautua ja alat tekemään hädissäsi ristinmerkkiä, ja toivot, ettet olisi tänne päin vilkaissutkaan. Tämä nimittäin on kaikkea muuta kuin perinteinen resepti. 

Minun koekeittiössä tehdyissa piraattikaalikääryleissä ei ole mitään muuta perinteistä, kuin hyvä maku ;) Mutta voiko se olla mahdollista kääryileissä, jota ei valmisteta tuntikaupalla, joissa ei ole riisiä, ei siirappia eikä edes uunissa ole käytetty? Kyllä voi.

Avainsanat onnistumiselle; hyvä ja tarpeeksi rasvainen jauheliha, kunnollinen maustaminen ja mehukas porkkanaraaste. Ja nokare voita.
Sekä tarjoiluun puolukkaa. Itselläni sitä oli kolmella tavalla tarjolla: hyytelönä, survoksena ja vielä päällä koristeena muutama hurja ginipuolukka.

Kääryleet teki kauppansa salamana, ei jäänyt edes tähteeksi.



Kaalikääryleet - Ilman uunia, siirappia ja riisiä

  • 8-10 isoa kaalinlehteä
  • 400 g hyvää sikanautajauhelihaa
  • sipuli
  • 2-3 porkkanaa hienona raasteena
  • vettä
  • suolaa
  • maustepippuria, sekä kokonaisena että hienonnettuna
  • mustapippuria
  • nokare voita paistamiseen

Tarvitset lisäksi; ison kattilan ja kannellisen paistokasarin.

Irrotele kaalista päälimmäiset ja suurimmat lehdet ja pistä runsaaseen, suolalla ja maustepippurilla maustettuun veteen kiehumaan ja pehmenemään. Yksitellen kiehutellen homma on nopeampaa.

Tee sillä välin täyte:
Raasta porkkanat, hienoimmalla terällä, mehukkaaksi raasteeksi ja silppua sipuli. Kypsennä jauhelihaa ja sipulia kevyesti, ei ruskistaen tai käryyttäen, vaan enempikin haudutellen. Lisää loppuvaiheessa joukkoon mehukas porkkanaraaste. Mausta hyvin. Maistele. Makua pitää olla, ja etenkin jauhettu maustepippuri (mummomausteeksikin kutsuttu) jauhelihatäytteessä antaa kääryleille sen perinteisen maun. Porkkanaraaste taas korvaa riisin sekä siirapin eli antaa makeutta sekä mehevyyttä täytteeseen haudutetun sipulin kanssa hienosti. Jos haluat lisämakeudeksi siirappia lisätä, niin mikä jottei, se kannattaa tehdä sitten tuossa tulevassa vaiheessa, kun kääryleet menevät voinokareen kanssa pannulle väriä saamaan.

Nostele pehmenneet kaalinlehdet (tarvittaessa kylmävesilävikön kautta) laudalle valumaan ja ohenna kaalin paksu lehtiruoti, että rullailu käy näppärämmin. Täytä kaalinlehdet ja rullaa napakoita kääröjä. Pistä paistinpannulle, jossa ruskistit juuri jauhelihatäytteen, nokare voita, ja ota siinä kääryleisiin pintaväri molemmin puolin. Tässä vaiheessa kannattaa valella kääryleisiin siirappia, jos niin haluaa. Pienennä lämpö minimiin ja anna rullien hautua hetkisen tai sen aikaa kannen alla, kun jaksat odottaa. Kaikkihan on jo tässävaiheessa kypsää tavaraa, jauhelihasta kaaliin, joten rulliin voi käydä käsiksi vaikka samantien, jos nälkä ja kiire jo kintereillä painaa.
Hyviä ovat!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kun kävit ja tervetuloa toistekin :)