Pakkanen pureksi taas tänään poskipäitä. Peukaloitakin vähän paleli, kun talvisormikkaiden pintaneulos oli päässyt varkain ihan puhki kulumaan. Pääsinpähän parsimaan. Pidän siitä touhusta, vaikken parsimisen pitkää enkä lyhyttäkään oppimäärää ole suorittanut, kunhan pujottelen omalla tyylilläni lankoja vaan. Katselen, kun ammottavan reiän suu hiljalleen lankojen alla sulkeutuu ja kohta on taas edessäni käyttökelpoinen kinnas. Kivan kiitollista puhdetyötä, melkeinpä meditatiivista, kun rauhassa vain pujottelee lankaa, ristiin rastiin ja muu maailma hetkeksi unohtuu.
Pistin maanantaisen pakkaspadankin tulille, yksinkertaisesti vaan samaan pataan hautumaan parsakaalia, valkokaalia, sipulia ja jauhelihaa. Tomaattimurskaakin tölkillisen lisäsin, että saa taatusti kaikki lykopeenit ja muut höö-vitamiinit keholle vahvistusta antamaan. Tomaatit ovat tähän vuoden aikaan niin surkean makuisia, että joutuu ahkerammin käyttämään nuita tölkitettyjä versioita; niissä tomaatit ovat sentään säilötty parhaimpaan ja maukkaimpaan satoaikaan. Aurinko, pakkasesta huolimatta, sai kaipaamaan jo uuden sadon tuoreita ja ihania kasviksia. Kevättalvi on loppujenlopuksi hienoa aikaa; on niin paljon kaikkea ihanaa vasta edessäpäin. Talveakin on jo enempi takana kuin edessä. Vaikka minä tykkään kaikista vuodenajoista, niin keväässä on jotakin erityisen hienoa; heräämisiä, valoa ja toivoa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kun kävit ja tervetuloa toistekin :)