syysloka

syysloka

perjantai 24. helmikuuta 2017

Karhu kääntää kylkeään


Kevät-Matin päivä.
Syys-Mattikin on sanonnoissa olemassa, eli syyskuun 21. on Apostoli Matteuksen päivä, Matteus, Mattias, joka kansanpuheissa kääntyi Matiksi. Molempia Matteja on käytetty sanonnoissa ja ennustuksissa, mutta etenkin  kevät-Matin (myös talvi-Mattia käytettään) päivä on ollut tärkeä "etappipäivä", jolloin  tarkkailtiin erityisen tarkkaan säätä, jotta tiedettiin, mitä tuleman piti, kun kuukaudet eteenpäin vieri ja päivä päivältä kevät kurkisteli ovista ja ikkunoista.

"Mattina karhu kääntää kylkensä."

"Mitä Mattina, sitä Marjana."

"Mitä Mattina malolla, sitä Marjana vaolla."

 "Jos Mattina pyryttää, niin sitten on Matin päivän jälkeen 7 isoa pyryä ja jokaisella isolla pyryllä 7 pienempää pyryä" eli puhuttiin seitsemästä ukkopyrystä ja neljästätoista poikapyrystä.”

"Matti avaa lumiportit ja lyö yhdeksän lakkia kannon päähän.” Tarkoitti siis vielä yhdeksää lumisadetta.
 
Ei kuulosta kovin hyvältä, koko aamupäivän pyrytti. Mutta on tuiskusäistä jotain hyvääkin tiedossa, ainakin viherpeukaloille ja viljelijöille, sillä Matin tuisku ennusti hyvää kasvuvuotta kaikille kukkiville viljelyskasveille. 

Pelkkä lumisade Matin päivänä, ilman pyrytystä,  tiesi hyvää marjavuotta, paljon hyttysiä, kärpäsiä ja muita hyönteisiä. Tätä ötökkäriesaa saattoi kuitenkin ennalta ehkäistä näin:

"Matinpäivänä ei saa enää ruveta pitkälleen sen jälkeen kun on noussut ylös, ettei syö kesällä itikat."

Matin päivä aurinko antoi lupauksen poutaisesta kesästä ja lämpimästä heinäkuusta. Ja jos Matin päivänä räystäät tippuivat, niin saattoi luvassa olla pitkä kesä. (voi..ei tipu räystäät täällä...)

Elikkäs elikkä, nuiden oppien mukaan ei kyllä hirveän hyvältä näytä ja tulkinnanvaraa on hurjasti, sillä on niin sekava tuo sää ollut tänään. Alkuun lunta pyrytti koko aamun ja aamupäivän, muuttuen  siitä päivällä puoliauringoksi ja lumisateluksi.  Näin ollen, luvassa pitäisi olla siis vielä hirveästi pyrykelejä, hyvä vuosi itikoille, viljelyskasveille ja marjoille sekä vielä pitkä kesäkin, kun aurinkokin pikkuisen pilkisteli.

Jäädään tarkkailemaan miten käy.



Mutta se ON perjantai..ja en oo radalla taaskaan😆. Vaan viikonloppuna on suunnitelmissa vähän isompi siivouspoperaatio, lisäksi meinasin ideoida parvekkeen uutta kevätilmettä ja tutkia, jos ehdin, uusia silmälasimallistoja, aikomuksissa hankkia uudet kakkulat jossain vaiheessa kevättä. Nämä nykyiset GANT:in pokat on kyllä olleet todella mieluisat, mutta pitäähän sitä ainakin sovitella uusia pokamallistoja, uusi kevät- ja kesäilme, kun tukkakin on erilainen, niin ihan erilaiset tai väriset pokat voisi olla kivat.




4 kommenttia:

  1. Kauniita kuvia ♥
    Iloa viikonloppuusi :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos ♥
    Iloista ja rentouttavaa viikonloppua Sinullekin :)

    VastaaPoista
  3. Kivoja nuo Matin päivän sanonnat.Luin tänään blogistasi appiukolle,jota eilen unohdin onnitella,nämä sanonnat/uskomukset. Hän oli oikein mielissään.Nyt jäädään tänne odottelemaan ja jännäämään, liekö lumisateita vielä luvassa. Siis Lassia nämä lumisateet varsinkin kiinnostaa..sattuneista syistä! T.sisko

    VastaaPoista
  4. Hei :) Minustakin nämä entisaikojen sääennusteet ovat mielenkiintoisia. Teen tuohon omaan sääkalenteriin päivittäin aamu- ja iltasään merkinnät, on jännä sitten seurata ja nähdä, miten hyvin nuo kansanviisaudet paikkansa pitävät. On niissä varmasti joku totuuden perä oltava, kun ne ovat näinkin pitkään viisauksina eläneet.

    VastaaPoista

Kiitos kun kävit ja tervetuloa toistekin :)